• Karhujen keskinäisessä tappelussa vammautunut karhu lopetettiin poliisin määräyksellä Keski-Suomessa

    Saarijärven Kalmarinselkä-järven ympäristöön annettiin eilen vaaratiedote loukkaantuneesta karhusta. Tilanne päättyi karhun lopettamiseen.
    Kuvan karhu ei liity tapahtuneeseen. Kuvituskuva.
    Kuvan karhu ei liity tapahtuneeseen. Kuvituskuva. Kuva: Picasa
    Metsä|Luonto
    24.7.202613:00
    Eija Vallinheimo

    Sisä-Suomen poliisilaitos kertoo, että suurriistayhdyshenkilöt lopettivat vaaraa aiheuttaneen karhun illalla 23. heinäkuuta Saarijärvellä.

    Poliisille tuli torstaina ilmoitus Kalmarinselkä-järven ympäristössä liikkuneesta loukkaantuneesta karhusta. Ilmoituksen mukaan karhun toinen takajalka oli poikki. Poliisi määräsi karhun lopetettavaksi eläinsuojelullisin perustein.

    ”Myös loukkaantuneiden suurpetojen kohdalla poliisi arvioi tilanteen tapauskohtaisesti, onko loukkaantunutta eläintä mahdollista auttaa vai joudutaanko se lopettamaan. Tässä tapauksessa karhu oli niin vakavasti loukkaantunut, ettei eläimen auttamiseksi ollut tarkoituksenmukaista ja turvallista keinoa”, kertoo komisario Teemu Karhunen poliisin tiedotteessa.

    Poliisi sai paikannettua loukkaantuneen karhun dronella, minkä jälkeen suurriistayhdyshenkilöt lopettivat karhun.

    Vammojen tarkempi tarkastelu osoitti, että vammat olivat jo vanhempia ja todennäköisesti aiheutuneet karhujen välisestä tappelusta.

    Lopetettu karhu toimitetaan Ruokavirastoon tutkittavaksi.

    Lisää aiheesta
    • Karhutehtävät ovat viime vuosina lisääntyneet Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella merkittävästi. Kuvituskuva.

      Luonto | Yle: Itä-Suomen karhukanta työllistää alueen poliisia – tehtävämäärä moninkertaistunut viime vuosina

    • Suomen karhukanta hipoo jo kolmen tuhannen yksilön rajaa.

      Erä | Poliisikin on jo helisemässä ‒ karhuvahingot ylittävät kaikki kohtuuden rajat

    • Aasian mustakarhu on toiselta nimeltään kauluskarhu. Kaulan kuvion avulla yksilöitä voidaan erottaa toisistaan.

      Erä | Japani pystyttää 800 riistakameraa karhujen seurantaa varten – houkuttimena hunajan ja viinin sekoitus

    Artikkelin aiheet
    karhu
    Saarijärvi
    poliisi
    suurpeto
    eläinsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle