• Energiapuun kysyntä tasaantui, hinta edelleen historiallisen hyvällä tasolla ‒ ”Metsät kannattaa panna nyt kuntoon”

    Kotimaisen hakkeen kysyntä ja hinta pompahtivat uudelle tasolle vuonna 2022. Tänä vuonna energiapuun kysyntään ennustetaan vain pientä kasvua.
    Tilaajalle
    Latvusmassaa korjataan pääasiassa reheviltä kuusi­valtaisilta aloilta. Tienvarressa kuivuvat hakkuutähteet haketetaan usein paikan päällä.
    Latvusmassaa korjataan pääasiassa reheviltä kuusi­valtaisilta aloilta. Tienvarressa kuivuvat hakkuutähteet haketetaan usein paikan päällä. Kuva: Markku Pulkkinen
    Metsä|Puukauppa
    5.7.202409:00
    Markku Pulkkinen

    Kuitupuun vahva kysyntä on pitänyt energiapuun hinnat korkealla. Luonnonvarakeskus (Luke) ennustaa metsähakkeen laitoshinnan nousevan tänäkin vuonna peräti 12–15 prosenttia.

    Luken tuoreimman tilaston mukaan karsitun rangan pystykauppahinnat nousivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kaksi prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna. Latvusmassan hinta puolestaan laski neljä prosenttia.

    Latvusmassan osuus energiapuusta on lähes puolet, karsitun rangan 40 prosenttia.

    Energiapuukauppa oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vilkasta. Viiden edellisen vuoden keskiarvoon verrattuna karsitun rangan kauppa kasvoi melkein puolella.

    Varastoja kasvatettu

    Energiapuuliiketoimintaan keskittyvän Laania Oy:n metsäjohtaja Juha Fränti kuvailee vuoden alkua lupaavaksi.

    ”Energiapuumarkkina näyttää edelleen hyvältä. Haketta kului paljon kylmänä ja pitkänä viime talvena, mutta energiapuusta ei ole silti pulaa. Melko rauhallisesta tilanteesta pääsemme lähtemään seuraavaan lämmityskauteen”, Fränti summaa.

    Hän arvioi, että ensi lämmityskaudella hakkeen polttomäärä kasvaa edelleen maltillisesti.

    Uusia biolämpölaitoksia Suomeen ei ole parin viime vuoden aikana rakennettu, mutta olemassa olevissa kaukolämpölaitoksissa on korvattu fossiilisia energianlähteitä bioenergialla. Energiamarkkinoiden heilahtelujen takia asiakkaat ovat Fräntin mukaan kasvattaneet omia raaka-ainevarastojaan.

    Biowatti Oy:n ja Neovan energiapuuliiketoiminnan yhdistymisestä kaksi vuotta sitten syntynyt Laania ostaa puuta ympäri Suomea lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia ja Pohjois-Karjalaa.

    Ensiharvennusleimikoita

    Laaniaa kiinnostavat erityisesti pieniläpimittaista puuta sisältävät ensiharvennukset ja nuoren metsän kunnostukset. Jos harvennuksen oheen on tarjolla pienialaisia päätehakkuita, yhtiö lupaa ostaa nekin. Kantoja yhtiö nostaa enää joiltakin yhdyskuntarakentamisen kohteilta.

    ”Nuoret metsät kannattaa aina hoidattaa kuntoon metsänhoidollisten tarpeiden pohjalta. Metsien kuntoon laittaminen ei ole nyt rahasta kiinni, kun energiapuun hinta on edelleen historiallisen hyvällä tasolla”, Fränti kannustaa.

    Sähköntuotantokapasiteetin kasvu vaikuttaa jo energiapuun markkinoihin. Lämpölaitoksiin on asennettu sähköllä toimivia kattiloita.

    ”Kun esimerkiksi tuulisähköä on runsaasti ja sen hinta on halpa, lämpölaitoksissa voidaan ottaa käyttöön sähköllä toimivat kattilat. Sähkön lisääntynyt käyttö lyhentää hakelämmityskautta molemmista päistä”, Fränti sanoo.

    Hyvä hinta vauhdittanut

    Länsi-Suomessa toimivan Metsänhoitoyhdistys Lounametsän johtaja Hannu Justen näkee hänkin halvan sähkön energiapuun kilpailijaksi. Vielä se ei ole kuitenkaan vaikuttanut energiapuun hintoihin.

    ”Energiarangan ja kuitupuun hinnat seurailevat toisiaan. Energiapuun hintojen nopea nousu johti myös kuitupuun hintojen nousuun.”

    Energiapuun hyvä hinta on vauhdittanut nuorten metsien hoitoa Lounais-Suomessa.

    ”Hoitorästejä on tehty paljon pois parin viime vuoden aikana. Metsät kannattaa panna nyt kuntoon, kun energiapuun hinnat ovat kohdallaan. Meiltä löytyy useampi koneketju nuoren metsän hoitotöihin.”

    Tarjouksissa isoja eroja

    Lounametsän omistama Lounapuu Oy tekee parhaillaan hakkeen ja energiarangan toimitussopimuksia ensi vuodelle ja siitä eteenpäin. Hannu Justenin mukaan aivan kaikkiin bioenergia-asiakkaiden määrätoiveisiin ei pystytä vastaamaan.

    Rannikolla sijaitseviin lämpölaitoksiin tuodaan jonkin verran energiapuuta Baltian maista. Tuontihakkeen hinta ja saatavuus vaihtelevat kuukaudesta toiseen, mikä hankaloittaa kotimaisen hakkeen toimitusmäärien ennakointia.

    Justen muistuttaa metsänomistajia myös energiapuun kilpailuttamisen tärkeydestä.

    ”Tarjousten hintaerot myös nuoren metsän hoidossa ja ensiharvennuksissa ovat suuret, joten tarjous kannattaa pyytää usealta toimijalta. Yhä useammin käytettävä runkohinta vaikuttaa myös energiajakeen hintaan. Vertailu kannattaa tehdä huolella”, Justen neuvoo.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2024.

    Lisää aiheesta
    • Haketuksen tahti kiihtyy talvea kohden. Hakevuori Oy:n puuenergiaterminaalia Mäntsälä–­Porvoo-tien varressa laajennetaan parhaillaan.

      Metsäenergia | Energiapuu kilpailee kuidun kanssa ‒ energiarangan hinta lähes kolminkertaistui vuodessa

      Tilaajalle
    • Energiapuun kauppa on kehittynyt viime vuosina ja siitä käydään nyt kilpailua.

      Energia | Energiapuun hinta ampaisi nousuun viime vuonna – ”Avoin markkinatalous rantautui pienpuukauppaan”

      Tilaajalle
    • Kuitupuun kova kysyntä nostaa myös tukkipuun hintaa, sillä kolmannes harvennusleimikoista on tukkipuuta.

      Metsäteollisuus | Kuitupuun hinnat jatkanevat nousua tänäkin vuonna, tukkipuun hinnoissa painetta kahteen suuntaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    energiapuu
    metsänhoito
    bioenergia
    hinta
    Laania Oy
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen