• Odotin hirvisonnia aamuvarhaisesta asti turhaan, mutta silti päivä oli antoisa

    Metsästys on paljon enemmän kuin pelkkää saaliin ampumista. Sen merkitys ulottuu riistakantojen hallinnasta ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta aina suomalaisen sikatalouden suojelemiseen, kirjoittaa toimittaja Heli Lehtelä.
    Hirvijahti on mitä suurimmassa määrin myös sosiaalinen tapahtuma.
    Hirvijahti on mitä suurimmassa määrin myös sosiaalinen tapahtuma. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Erä
    23.10.202421:00
    Kolumni
    Heli Lehtelä

    Viime lauantaina nökötin jo aamuvarhaisella lokakuisessa metsässä ja odotin hirvisonnia tulevaksi. Ei sitä tullut, mutta hirvestyksen aloituspäivä seurueessamme oli muuten mukava. Pienessä kylässämme kun ei ole kylätaloa, niin naapureita ei välttämättä juuri arjessa kohtaa. Jahti on siis mitä suurimmassa määrin myös sosiaalinen tapahtuma.

    Someenkin laitoin kuvan ja kommentin päivästä. Metsästys on tunnetusti tunteita herättävä asia. Päivitykseni alla vaadittiin pian lisää kulttuuriaktiviteetteja maalaiskyliin, koska kaikki eivät nauti tappamisesta.

    Kyllä, saalis tapetaan ja liha syödään. Elävän olennon ampuminen ensi kertaa on varmasti jokaiselle metsästäjälle suuri itsetutkiskelun paikka harrastusta aloittaessa. Itse harjoittelin säännöllisesti useiden vuosien ajan kiväärillä ampumista hirvenjuoksuharrastuksen parissa ennen kuin uskaltauduin ensimmäiseen riistalaukaukseeni. Itse laukaus on kuitenkin vain pieni osa metsästysharrastusta.

    Ajattelen, että metsästys on ennen kaikkea arvokasta luonnonhoitotyötä. Ei metsässä summamutikassa räiskitä, vaan takana ovat tarkat laskennat. Kun kannat ovat oikeissa suhteissa, turvataan luonnon monimuotoisuutta.

    Ne katosivat parempiin suihin ja paikalle jäi vain papanakasa.

    Kotikunnassani on valkohäntäpeuran kanta ollut perinteisesti Suomen suurimpia, usein suurin. Muutama vuosi sitten oltiin tilanteessa, jossa lokakuisten syysviljapeltojen ohi ajellessa näki pelkästään yhdellä peltoaukealla reilusti yli sata peuraa kerralla. Ne rouskuttivat kasvustoja kuin laitumella olisivat olleet. Pihoihin ei paljoa kukkia kannattanut istutella. Ne katosivat parempiin suihin ja paikalle jäi vain papanakasa.

    Kun peurakanta oli suuri, kolareita sattui niin ikään valtavat määrät. Joka päivä jollekin. Metsästäjät tekivät pari vuotta töitä hartiavoimin ja tilanne saatiin normalisoitua.

    Tällä hetkellä metsästäjät turvaavat myös suomalaista sikataloutta, sillä afrikkalaisen sikaruton leviäminen Suomen luontoon olisi käytännössä miltei kuolinisku elinkeinolle. Villisiat ovat taudin pahimpia levittäjiä ja siksi niiden leviäminen Suomen luonnossa on estettävä. Jos peurakytiksellä ollessa ruokinnalle tulee villisika, on liipaisinta oltava valmis painamaan.

    Villisika on melkoinen kulkija, ja satakin kilometriä on sikalaumalle heilahdus vain. Siksi on tärkeää, että metsästysseurat luovat keskusteluyhteyden ja yhteiset pelisäännöt villisikojen jahtaamiseksi yli seurarajojen, ellei sellaisia jo ole.

    Kyse on myös luonnossa liikkumisen turvaamisesta. Taudin iskiessä kyseisen maan viranomaiset määrittävät tartuntavyöhykkeen koon. Ruotsissa vyöhyke oli sadantuhannen hehtaarin suuruinen. Tartuntavyöhykkeellä ei ole sallittua esimerkiksi marjastaa tai sienestää. Myös metsästystä rajoitettaisiin.

    Minä haluan jatkossakin syödä suomalaista sianlihaa ja tehdä päivittäisen lenkkini koiran kanssa lähimetsässä.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Daniela Andersson rohkaisee naisia metsästysharrastukseen: ”Tässä hoidetaan riistakantaa ja ollaan mukana tiimissä. Metsästyksessä pitää olla nöyrä ja tarkka. Se ei ole leikkiä eikä missään nimessä urheilua."

      Erä | Daniela Anderssonille metsästys on enemmän kuin harrastus – ”Kaikki tietävät, että kun metsästyskausi alkaa, äiti on joka viikonloppu metsässä”

      Tilaajalle
    • Heli Junttila on mennyt jo sekaisin laskuissaan siinä, kuinka monta villisikaa hän on ampunut.

      Erä | Kymmeniä villisikoja kaatanut Heli Junttila metsästää sikoja hiipimällä

      Tilaajalle
    • Tartuntavyöhykkeestä kertova kyltti Fagerstassa.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto saatu aisoihin Ruotsissa – maasta tullee tautivapaa syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle