• Kukaan ei saanut Suomea näyttämään niin kauniilta kuin I. K. Inha – menneisyydestä halutaan muistaa hyvät, kadotetut asiat

    Inhan Suomi – se maa, josta me kaikki myöhästyimme – oli läpeensä ehta, köyhä mutta kaunis, lisäaineeton ja hajustamaton onnela, jossa allergiatkaan eivät vaivanneet vielä ketään.
    I. K. Inhan ikuistamat kuvat näyttävät Suomen sellaisena kuin se oli yli sata vuotta sitten, mutta noilla seepian värisillä ikonisilla otoksilla on vahva vaikutus nykyiseenkin alitajuntaan, Roman Schatz kirjoittaa.
    I. K. Inhan ikuistamat kuvat näyttävät Suomen sellaisena kuin se oli yli sata vuotta sitten, mutta noilla seepian värisillä ikonisilla otoksilla on vahva vaikutus nykyiseenkin alitajuntaan, Roman Schatz kirjoittaa. Kuva: I.K. Inha/Suomen valokuvataiteen museo
    Metsä|Kulttuuri
    4.7.202319:00
    Kolumni
    Roman Schatz

    Suomessa on tällä hetkellä jopa 27 virallista kansallismaisemaa – mutta virallista kansallisvalokuvaajaa meillä ei vieläkään ole

    Suomen kielen kiemurat avautuvat muualta tulleelle hyvin hitaasti, mutta onneksi yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Muistan elävästi, kun nuorena maahanmuuttajana törmäsin ensimmäistä kertaa I. K. Inhan valokuviin.

    Kasvavan Helsingin ensimmäiset komeat korttelit, idyllinen maaseutu, kyläläisten jylhiä kasvonpiirteitä. Tervehenkisiä, hyveellisiä ihmisiä hoitamassa askareitaan.

    Tajusin saman tien, että tämä on varmaan se Suomi, jota suomalaiset tarkoittavat, kun puhuvat suomalaisuudestaan. Se menetetty Suomi, jota he epämääräisesti jäivät kaipaamaan – sisuuntunut, rukiista leipää rakastava Suomi, josta täällä ollaan ylpeitä.

    Inhan ikuistamat kuvat näyttävät Suomen sellaisena kuin se oli yli sata vuotta sitten, mutta noilla seepian värisillä ikonisilla otoksilla on vahva vaikutus nykyiseenkin alitajuntaan. Niissä ei näy ainoastaan se Suomi, joka joskus olemassa oli, vaan myös Suomi sellaisena kuin sen ‘oikeasti’ pitäisi olla.

    Suomi ilman muoviroskaa, ilman sähköpotkulautoja ja Wolt-aterioita, ilman sähköä, ilman autoja ja asfalttia, ilman ilmastonmuutosta ja maahanmuuttajia, ilman sisällis- ja muita sotia, ilman euroa, ilman Natoa ja ilman itäistä raja-aitaa.

    Viaton Suomi, joka tekee kovaa, rehellistä työtä, kulkee hevosilla ja on itsensä kanssa yhtä mieltä. Inhan Suomi – se maa, josta me kaikki myöhästyimme – oli läpeensä ehta, köyhä mutta kaunis, lisäaineeton ja hajustamaton onnela, jossa allergiatkaan eivät vaivanneet vielä ketään.

    Perussuomi.

    Inhan valokuvia katsellessa tekisi mieli kuiskata salaa (kovaan) ääneen: Make Finland Great Again!

    Inhan kuvat suggeroivat aitoutta, alkuperäisyyttä ja puhtautta – attribuutteja, joita liitetään suomalaisuuteen ja joita edelleen alvariinsa käytetään suomalaisissa tuotemainoksissa, vaikka täällä syödään samaa globaalia mikromuovia kuin muuallakin.

    Inhan valokuvia katsellessa tekisi mieli kuiskata salaa (kovaan) ääneen: Make Finland Great Again!

    Inha on Suomen perustamisnarratiivin ja identiteettimyytin kannalta yhtä keskeinen hahmo kuin Agricola, Mannerheim, Sibelius, Gallen-Kallela, Leino ja muut tasavallan pyhät miehet. Hän loi ensimmäisen kattavan Suomi-kuvan, sananmukaisesti.

    Siksi on outoa, ettei hänestä ole vielä keksitty tehdä kansallisvalokuvaajaa. Meillähän on kansalliskirjailija, kansallissäveltäjä ja kansallisarkkitehti. Meillä on kansalliseläin, kansalliskala, kansallislintu, kansalliskivi, kansallisperhonen (paatsamasinisiipi) ja jopa kansallishyönteinen (seitsenpistepirkko, vaikka oikeastihan sen pitäisi olla punkki). Suomessa on tällä hetkellä jopa 27 virallista kansallismaisemaa, mutta virallista kansallisvalokuvaajaa meillä ei vieläkään ole.

    Inhan ikuistamat ihmiset, maisemat ja rakennukset herättävät katsojassa kuin katsojassa lämpimiä, nostalgisia tunteita. Mutta nostalgia alettiin nähdä positiivisena käsitteenä vasta 1900-luvun loppupuolella, samoihin aikoihin, kun I. K. Inha pyöräili pitkin Suomen metsäpolkuja ja Helsingin katuja.

    Sanan nostalgia otti käyttöön 1600-luvulla sveitsiläinen lääkäri Johannes Hofer. Se tulee kreikankielisistä sanoista nostos ‘kotiinpaluu’ ja algos ‘tuska’. Kirjaimellisesti nostalgia tarkoittaa siis kotiinpaluun halun aiheuttamaa tuskaa. Vielä 1800-luvulle asti nostalgiaa pidettiin neurologisena sairautena, jonka oireita olivat esimerkiksi jatkuva kodin ajatteleminen, alakuloisuus, itkunpuuskat, epäsäännöllinen syke sekä tukahduttavat tuntemukset. 1800-luvun loppupuolella nostalgia, kuten hysteriakin, nähtiin jopa mielenterveyshäiriönä, joka aiheutti ahdistuneisuutta, surullisuutta, ruokahalun menetystä ja unettomuutta.

    Kansallisromanttiseen koto-Suomeen ei ole paluuta, ja se lienee hyvä asia. Sitä ihaillessa nimittäin usein unohtuu muutama yksityiskohta. Kulttuurisen kultakautensa vuosina Suomi oli vielä Venäjän suuriruhtinaskunta, ja paitsi naisilta, myös lähes kaikilta miehiltä evättiin äänioikeus ja joka viides suomalaislapsi kuoli alle vuoden ikäisenä.

    Mutta inhimillistä on, että menneisyydestä halutaan muistaa hyvät, kadotetut asiat, ja kukaan ei saanut Suomea näyttämään niin kauniilta kuin I. K. Inha. Kiitos siitä.

    Lisää aiheesta
    • RIMMI, RUOVESI. Vaikka Inhan kuvassa vuodelta 1910 (yläpuolella) paistaa aurinko, on Rimmin torppa Ruoveden korvessa ollut karu paikka asua 120 vuotta sitten suosta raivattuine kivisine peltoineen. Suon tilalla virtaa kelpo puro ja sankaksi on kasvanut metsä, joka viimeksi kaadettiin 1980-luvulla, kun Rimmin torpan hirsinen rakennus myytiin ja siirrettiin. Torpan kivijalan luonnonkivet löytyvät vielä, sammaleen peittäminä.

      Metsäpolitiikka | Pelko metsien häviämisestä huoletti kansallisvalokuvaaja I.K. Inhaa sata vuotta sitten: ”Tuskinpa meidän maassamme näkee alakuloisempaa ja surullisempaa maisemaa kuin tällainen raiskio”

      Tilaajalle
    • Energiakriisi on opettanut meille kantapään kautta, että olemme täysin riippuvaisia putkia ja kaapeleita pitkin siirtyvästä voimasta.

      Energia | Ruskea kulta ei lopu koskaan – on hyvä, että vihdoin tajuamme, mistä ja kenestä olemme riippuvaisia

    • Kulttuuri | Maaseutu on Suomen pelastus ‒ kukaan ei voi pommittaa kaikkia kesämökkejä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta