• Toistuvasti pihoilla vieraillut karhu lopetettiin Keski-Suomessa poliisin määräyksellä – ”Ihmisarkuus on aika lailla menetetty”

    Suurriistayhdyshenkilöt lopettivat karhun varhain aamulla 1. heinäkuuta Kannonkosken ja Kivijärven rajalla.
    Poliisilla on poliisilain mukaan oikeus viimesijaisena keinona lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle ja terveydelle. Kuvituskuva.
    Poliisilla on poliisilain mukaan oikeus viimesijaisena keinona lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle ja terveydelle. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    1.7.202512:56
    Eija Vallinheimo

    Sisä-Suomen poliisi kertoo, että poliisille on tullut toistuvasti hälytystehtäviä pohjoisessa Keski-Suomessa Kannonkosken ja Kivijärven alueella asuttujen kiinteistöjen pihoissa ruokaa etsineestä karhusta. Karhu vieraili useita kertoja pihoissa ja niiden läheisyydessä, vaikka pihoissa oli muun muassa koiria haukkumassa.

    Tapaukseen liittyvällä karhulla oli väritykseen liittyviä tuntomerkkejä siten, että se oli yksilöitävissä tehdyistä havainnoista.

    ”Siitäkin huolimatta, että näin kesäaikaan karhuille on ravintoa luonnossa, ei tämä yksilö ole pihavierailujaan lopettanut. Karhu on rikkonut roska-asioita, kaivellut komposteja ja rikkonut mehiläispesiä ruokaa hakiessaan. Kyllä tämän yksilön kohdalla karhun ihmisarkuus on aika lailla menetetty”, kertoo komisario Teemu Karhunen tiedotteessa.

    Samaa karhuyksilöä on karkotettu jo syksyllä 2024. Tällöin kahdella onnistuneella karkotuksella näytti olleen oikeansuuntaista vaikutusta karhun käyttäytymiseen.

    ”Talviunien päätyttyä sama ongelmakäytös on jatkunut”, Karhunen jatkaa.

    Poliisilla on poliisilain mukaan oikeus viimesijaisena keinona lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle ja terveydelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle taikka vakavasti vaarantaa liikennettä.

    ”Valitettavasti emme kyenneet lopettamaan tämän karhun vaaraa aiheuttavaa käyttäytymistä karkotustoimilla.”

    Teemu Karhunen

    ”Tänä keväänä, kun aiemminkin vaaraa aiheuttanut karhu jatkoi pihavierailuja, yritimme vielä kahdella eri karkotuspäätöksellä vaikuttaa sen toimintaan. Poliisi on tehnyt asian hoitamisen osalta tiivistä yhteistyötä niin Luonnonvarakeskuksen asiantuntijoiden, kuin alueen riistanhoitoyhdistyksen karkotustoimia tehneiden henkilöiden kanssa”, Karhunen toteaa.

    ”Valitettavasti emme kyenneet lopettamaan tämän karhun vaaraa aiheuttavaa käyttäytymistä karkotustoimilla. Nyt kun edes kesän ruoka-apajat metsissä eivät tilannetta ratkaisseet, ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin määrätä karhu lopetettavaksi.”

    Riistanhoitoyhdistyksen SRVA-toimijat tavoittivat karhun aiempiin havaintoihin liittyneeltä alueelta Kivijärvellä ja lopettivat sen poliisin määräyksen mukaisesti tiistaiaamuna.

    Lopetettu karhu toimitetaan Ruokavirastoon tutkittavaksi.

    Lisää aiheesta
    • Poikaset viettävät ensimmäisen kesänsä emonsa kanssa, joka suojelee niitä ja opettaa selviytymistaitoja.

      Eläimet ja kasvit | Tiesitkö, että kansalliseläimemme virallinen nimi oli alun perin kiertoilmaus – tällaista on karhun salattu elämä

      Tilaajalle
    • Karhuemo puolustaa vaistomaisesti pentujaan hyökkäämällä vaaran aiheuttajaa kohti.

      Luonto | Karhut aiheuttaneet vaaratilanteita Suomessa ja Norjassa

      Tilaajalle
    • Karkulaiset kulkivat nätisti jonossa tien oikeaa reunaa kotia kohti, kertoo Uukuniemellä sijaitsevan kyläkaupan kauppias Virve Leinonen.

      Eläimet ja kasvit | Karkureiden kotiinpaluu: Viikon ympäri Etelä-Karjalaa seikkailleet biisonit palasivat kotiin kyläkaupan kautta ‒ katso video

    Artikkelin aiheet
    karhu
    Keski-Suomi
    poliisi
    riistanhoito
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle