

Marjakausi on nyt parhaimmillaan. Luonnonmarjoja piisaa metsässä, ja niistä maksetaan mukavasti.
Suurin osa toki poimii omaan käyttöön, jotta talvella voi ottaa metsän vitamiinipommeja pakastimesta. Näin myös Krannin tilalla, jossa isäntä Olli Lukkarinen poimii syksyisin 30–40 litraa mustikoita poimurilla.
”Puuron kanssa niitä tulee talvisin yleensä syötyä lähinnä”, hän toteaa.
Aiemmin Lukkarinen puhdisti marjat perinteisen ritilän avulla, mutta sitten hän osti pölynimuriin yhdistettävän puhdistimen kokeeksi. Hintaa investoinnille tuli kymmenisen euroa.
”Se on ollut tosi hyvä. Kymmenen litran perkaamiseen kuluu aikaa sellaiset 10 minuuttia. Ritiläpuhdistuksen kanssa into marjassa käyntiin olisi varmasti vähempää.”
Jotta huokea imuripuhdistin toimii, muutama perusasia pitää Lukkarisen mukaan olla kunnossa. Ensinnäkin pölynimurin teho pitää olla säädettävissä. Näin voi hakea sopivan imutehon, jolla imuri erottelee vain roskat ja raakileet, mutta puhtaat marjat tippuvat ämpäriin.
Marjojen märkyys heikentää joidenkin mielestä imurin puhdistustehoa, sillä roskat tarttuvat helposti marjoihin.
Lukkarisen puoliso Anne Lukana antaa kullanarvoisen vinkin, jolla tämän pystyy välttämään.
”Kun marjat laittaa perkaamattomina vuorokaudeksi jääkaappiin, seuraavana päivänä roskat irtoavat imuriin liitettävässä puhdistimessa paljon paremmin. Niistä tulee jotenkin kiinteämpiä, ja kosteus vähenee.”
Lukkarinen lisää, että puhdistimeen kannattaa liruttaa marjoja kauhalla sopivan hitaasti putkea tukkimatta.

Työtehoseura tutki imuriin liitettävän puhdistimen tehoja jo lähemmäs kymmenen vuotta sitten, ja tulokset ovat paljon saman suuntaisia kuin Krannin tilalla.
Testissä puhdistettiin ämpärillinen poimurilla poimittuja mustikoita, ja testi toistettiin. Toisella kertaa marjat olivat kuivia, toisella kertaa kosteita. Puhdistimen kokoamiseen meni viisi minuutti ja ämpärillisen perkaamiseen toiset viisi minuuttia.
TTS tosin jälkipuhdisti marjat, sillä seassa oli puolukanraakileita.
Lukkarinen ei samaa ongelmaa ole huomannut, sillä oikealla imuteholla imuri vetää kypsiä marjoja kevyemmät raakileet roskien mukana pois.
”Eikä haittaa, jos sekaan jokunen jääkin.”
Oikea imuteho pitää etsiä, jotta vain roskat lähtevät joukosta.
Osa marjastajista selviää marjojen perkuusta ilman apuvälineitä. Yksi heistä on kotkalainen Lili Autio.
”Meillä on aina poimittu marjat käsin ja yksitellen – puhtaina suoraan astiaan. Siitä ne voi kaataa varovasti pakastusrasiaan, ja homma on hoidettu.”
Perinne on siirtynyt äidiltä tyttärelle. Aution äiti ei kuulemma juuri hävinnyt nopeudessa konepoimijoille, ja säilöön saatiin täysin puhdasta marjaa. Samaan nopeuteen ei kuulemma jälkipolvet yllä.
”Se ei sinänsä haittaa, sillä meillä ei ole koskaan poimittu myyntiin saakka.”
Tekniikassa on Aution mukaan se etu, että marjoja ei tarvitse siirrellä astioista toisiin eivätkä marjat muussaannu ja vetisty.
Joskus lapsena Autio muistaa pullikoineensa marjametsässä ja tuskailleensa vanhemmilleen, että ”olisipa poimuri”. Vanhemman väen vastaus oli, että ”eipä olisi”.
Yksi lyömätön ominaisuus on hänen mielestään käsin poiminnassa.
”Se on hellävaraista ja säästää luontoa. Seuraavana vuonna huomaa kyllä, mistä on koneella poimittu.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
