Sertifioinnin tarkoitus on osoittaa puutuotteen loppukäyttäjälle, eli kuluttajalle, että puut on kaadettu taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla.
Suomalaista kuluttajaa sertimerkit eivät kuitenkaan juuri kiinnosta. MT:n Kantar Agrilla teettämän tuoreen kyselytutkimukseen mukaan tuhannesta vastanneesta 64 prosenttia kokee, että sertifikaattimerkinnät eivät vaikuta ostopäätöksiin ja 19 prosenttia ei osaa ilmaista asiaan kantaansa.
Suomessa metsistä noin 93 prosenttia on PEFC- sertifioinnin piirissä ja 12 prosenttia FSC:n. Molempien sertifikaattien kriteereitä on uudistettu vuoden sisällä, tavoitteena edistää luonnon monimuotoisuutta aiempaa paremmin. Jatkossa esimerkiksi säästöpuiden määrä kasvaa ja vesistöjen suojakaistat levenevät.
Tapio Oy:n ja PTT:n tekemä selvitys arvioi, että sertifioinnin kriteerimuutokset pienentävät metsänomistajien saamia vuotuisia hakkuutuloja 20,5 miljoonalla eurolla.
”Sertifikaatit markkinoidaan metsänomistajalle helppona ja edullisena välttämättömyytenä.”
Metsänomistajien tietämys sertifikaateista on asian tärkeyteen nähden huolestuttavan heikkoa, arvioi seinäjokelainen metsätalousyrittäjä Jyrki Ilves.
”Kyse on kuitenkin puumarkkinaan ja metsänhoitoon merkittävästi vaikuttavasta asiasta. Suomessa PEFC määrittää talousmetsien suojelutason,” hän havainnollistaa.
Ilveksellä on metsäomistuksia eri puolilla Suomea. Hän harjoittaa myös sahayritystoimintaa.
”Ympäristönäkökulmasta sertifikaateilla on merkityksensä. On tätä päivää, että toiminnan vastuullisuus pitää todentaa. Sertifioinnin kautta myös valvotaan metsänhoidon toimenpiteiden lainmukaisuutta. Kuitenkin se, miten sertifikaattijärjestelmä kohtelee metsänomistajia, ei ole kaikilta osin hyväksyttävää”, Ilves sanoo.
Hänen mielestään sertifikaatit annetaan ylhäältä metsänomistajille prosessissa, jossa heidän äänensä saa liian vähän painoarvoa. ”Ympäristötoimia vaikkapa metsien suojelun muodossa saa tietenkin jokainen omalla kustannuksellaan toteuttaa miten paljon tykkää. Silloin puhutaan vapaaehtoisesta toiminnasta.”
”Sertifikaattijärjestelmä taas jättää metsänomistajan maksumieheksi ja sivuosaan päätöksenteossa. Jos sertifioidusta puusta maksettaisiin selkeästi lisäarvo korvauksena ympäristötoimista, tilanne olisi toinen. Nyt alati yhteiskunnallisen keskustelun paineessa kiristyviin vaatimuksiin on sopeuduttava ilman korvausta”, Ilves kuvaa.
Osa sektorin toimijoista maksaa lisähintaa sertifioidusta puusta. Ilves ei pidä tasoa riittävänä. ”Metsänomistajan kannattaa arvioida sitoutumista tietyn ostajan ryhmään siitä näkökulmasta, onko luvattu lisähinta riittävä suhteessa kilpailutuksen kautta saatavaan hinnankorotukseen.”
Lisäksi metsänomistajien menetyksiä vähätellään.
”Usein esitetään, että säästöpuiden arvo on metsänomistajalle mitätön. Hinta on kutenkin energiapuusta puhuttaessa yksittäisten eurojen sijaan kympeissä kuutiolta. Tilanne kehittyy kohti yhä tiukempia vaatimuksia ilman, että metsänomistajat ovat asiasta selvillä ja hereillä”, Ilves huomauttaa.
Ryhmäsertifikaattiin liittymisen helppoudessa on Ilveksen mukaan se vaara, että metsänomistaja ajautuu päätöksiin niihin perehtymättä.
”Suuri osa metsänomistajista ei tunne lainkaan sertifikaattien vaatimuksia eikä sitä prosessia, jonka kautta ne markkinaan vaikuttavat. Sertifikaatit markkinoidaan metsänomistajalle helppona ja edullisena välttämättömyytenä. Metsänomistaja voi kuitenkin jättäytyä sertifikaattien ulkopuolelle ja saada edelleen puunsa myytyä.”
Sertifikaatteihin liitytään metsänhoitoyhdistysten kautta automaattisesti.
”On hyvä muistaa, että pakollista se ei ole, ja markkinaa on myös sertifioimattomalle puulle. Omat kokemukseni sahayrittäjänä osoittavat, että kuluttajilla ei sertifioitua puutavaraa kohtaan kiinnostusta löydy. Sertifikaattien perään ei ole kertaakaan 15-vuotisen sahayrittäjyyteni aikana kysytty.”
Ilves muistuttaa, että metsäfirmoilla saattaa olla kuitenkin omia, sertifikaattejakin tiukempia hakkuuohjeita. Ympäristönäkökulman painoarvo on nyt kova, ja muotisana monimuotoisuus myy.
”Ostopäätöksen pitäisi osua kotimaisiin sertimerkittyihin tuotteisiin, joiden raaka-ainetta metsänomistajat velvoitetaan tuottamaan.”
Jos metsänomistajalta vaaditaan metsien muuttamista monilajisemmiksi, jalostavan teollisuuden pitää nostaa vaadittujen puulajien hintoja ja kysyntää.
”Suomessa teollisuutta kiinnostaa kuusi, mänty ja koivu. Jos halutaan, että metsänomistajat kasvattavat monilajisia metsiä, niille pitää olla markkinat. On myös kestämätöntä, että teollisuus ei Suomessa suosi sertifikaattia, jonka kysyntään voitaisiin kotimaisella raaka-aineella vastata”, Ilves sanoo.
Venäjän FSC-merkityn tuontipuun loppumisen odotetaan näkyvän PEFC-sertifioidun puun kysynnässä. ”PEFC alkaa kelvata markkinassa, kun muuta ei ole. Toivon mukaan siitä aletaan maksaa metsänomistajalle lisäarvoa.”
Ilves toivoo myös kuluttajien kantavan valinnoillaan vastuuta ympäristöstä.
”Sertifikaattijärjestelmän on tarkoitus ohjata kulutusta vastuullisuuteen. Nyt se ei näytä toimivan. Ostopäätöksen pitäisi osua kotimaisiin sertimerkittyihin tuotteisiin, joiden raaka-ainetta metsänomistajat velvoitetaan tuottamaan. Itse olen aina tyytyväinen saadessani ostaa PEFC-merkityn tuotteen.”
Ilves on huolissaan siitä, että metsänhoidon ympäristövaatimuksia rakennetaan lyhytnäköisesti puutteellisen tiedon varaan.
”Metsän kierto on noin 70 vuotta. Sertifikaateissa on kyse nuoresta ilmiöstä, jossa vaaditaan nopeita toimia, vaikka tutkimustuloksia voidaan arvioida pätevästi vasta vuosikymmenien kuluttua. Ratkaisut perustuvat nyt osin ideologiaan tutkimuksen sijaan.”
Hänen mukaansa sertifioinnin tavoitteet, monimuotoisuuden ja jatkuvan kasvatuksen lisääminen, ovat monilta osin ristiriidassa hiilensidonnan lisäämisen kanssa. ”Ristiriitaisten tavoitteiden edessä metsänomistaja on mahdottomassa paikassa.”
”Ratkaisut perustuvat nyt osin ideologiaan tutkimuksen sijaan.”
Metsänomistajan huolena on sertifiointivaatimusten kehityksen suunta.
”Ympäristön huomioiminen on monille metsänomistajille aina ollut päivänselvä asia. Tälle annetaan kuitenkin hyvin vähän arvoa nykykeskustelussa, jossa painotetaan metsätalouden haasteiden lähtevän metsänomistajista ja heidän ratkaisuistaan. Suomessa on suojelualueita paljon enemmän kuin kirjoissa ja kansissa näkyy. Ne ovat metsänomistajien omaehtoisesti metsissään suojelemia kohteita.”
Ympäristövaatimusten kohdistuminen metsäomaisuuteen on myös perustuslaillinen kysymys omaisuudensuojan näkökulmasta.
”Lapin metsäkiistat ja korkean suojeluarvon HCV:n kartoitukset ovat mielestäni esimerkkejä omaisuudensuojan vaarantumisesta. Kun metsänomistajan tietämättä voidaan sulkea puutavara pois markkinasta, kierretään yksityisomaisuuden suojaa”, Ilves toteaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
