• Ministeri Essayah lyttää EU:n metsäkatoasetuksen: ”Hyvä esimerkki huonosti tehdystä lainsäädännöstä”

    Metsäkatoasetuksen toimeenpanoon huhuillaan ministeri Essayahin mukaan epävirallisesti jo lykkäystä, mutta virallista tietoa siitä ei ole tullut.
    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) mukaan toimeenpanoon huhuillaan epävirallisesti jo lykkäystä, mutta virallista tietoa siitä ei ole tullut.  LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.
    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) mukaan toimeenpanoon huhuillaan epävirallisesti jo lykkäystä, mutta virallista tietoa siitä ei ole tullut. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.  
    Metsä|Politiikka
    23.9.202420:35
    STT–

    EU:n metsäkatoasetukseen liittyvä siirtymäaika yrityksille lähenee loppuaan, mutta siihen liittyvät tulkintaohjeet ja tietojärjestelmät sekä eri maita koskevat riskiluokitukset eivät toistaiseksi ole vaadittavalla tasolla. Siirtymäajan jälkeen esimerkiksi metsäkatoa aiheuttavan naudanlihan myymisestä EU-alueella pitäisi tulla sakko, jonka enimmäismäärä on vähintään neljä prosenttia yrityksen vuotuisesta liikevaihdosta unionin alueella.

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) mukaan toimeenpanoon huhuillaan epävirallisesti jo lykkäystä, mutta virallista tietoa siitä ei ole tullut. Hänen mukaansa hyvää tarkoittava päämäärä esimerkiksi Brasilian sademetsien laittomien hakkuiden estämisestä on ollut lopulta hankala toteuttaa.

    ”Hyvä esimerkki huonosti tehdystä lainsäädännöstä”, hän sanoo.

    Metsäkatoasetus tuli voimaan kesäkuussa 2023, ja siihen liittyvä siirtymäaika jatkuu pääosin tämän vuoden loppuun saakka. Metsäkadoksi katsotaan asetuksessa metsän raivaaminen maatalouskäyttöön.

    Asetuksen piirissä ovat soija, öljypalmu, kahvi, kaakao, kumi, nautakarja ja puu. Asetuksella on tarkoitus hillitä muun muassa EU:n ulkopuolelta tulevien ja metsäkatoa aiheuttavien tuotteiden myymistä unionin alueella, mutta se koskee yhtä lailla myös EU-alueen tuottajia.

    Essayah kommentoi asiaa medialle maanantaina EU-alueen maatalousministerien kokouksen yhteydessä Brysselissä. Hän sanoi uskovansa, että tilanne on väistyvälle komissiolle todella kiusallinen.

    Suomi vaikuttamassa metsien monitorointiin

    Myös toinen Suomelle tärkeä aihe maatalousministerien kokouksessa liittyy metsiin. Suomi on osana laajempaa maaryhmää vaikuttamassa komission ehdotukseen, jossa ollaan luomassa EU-tasoista sääntelyä metsien monitoroimiseen.

    Suomen pelkona on, että esimerkiksi ilmastonmuutosta varten laadittavat mittarit metsien monitoroinnille tulevat kalliiksi. Siksi Suomessa ei haluta antaa komissiolle vapaita käsiä laatia mittareita.

    ”Tätä ei voi päästää käsistä, jos emme tiedä, mitä siellä on”, Essayah sanoo.

    STT:n näkemässä maaryhmän kirjallisessa huomautuksessa arvioidaan muun muassa, että komission ehdotus pitäisi saada linjaan läheisyys- ja suhteellisuusperiaatteiden kanssa.

    Läheisyysperiaatteen mukaan EU:n tulisi toteuttaa toimia vain, jos ne ovat tehokkaampia kuin kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla toteutetut toimet. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti puolestaan pitäisi välttää muun muassa kohtuuttoman taakan synnyttämistä sääntelyllä.

    Kirjallista huomautusta ovat olleet antamassa Suomen lisäksi Ranska, Ruotsi, Itävalta ja Slovenia. Sitä tuki jo ennen kokousta seitsemän maata, minkä lisäksi vielä kuusi maata käytti Essayahin mukaan kokouksessa tukevan puheenvuoron.

    Käytännössä komission on pakko huomioida kritiikki, jos se mielii saada tarvittavan määräenemmistön jäsenmaista sääntelyn taakse.

    Lisää aiheesta
    • Porsassikalaa pitävä Timo Heikkilä (kuvassa oikealla) kertoi pääjohtaja Wolfgang Burtscherille pitävänsä erikoisena, että EU-maat eivät noudata saparoiden typistyskieltoa, vaikka kielto tuli voimaan 21 vuotta sitten. Heikkilän tilaa on käytetty EU:ssa malliesimerkkinä siitä, että typimistämättäkin voi kasvattaa porsaita.

      Maatalouspolitiikka | Metsäkatoasetuksen siirtymäaika venymässä, ennustaa Suomessa vieraillut EU:n maatalousjohtaja

      Tilaajalle
    • Ministerit Sari Essayah ja Kai Mykkänen ovat eri linjoilla raakkujen suojelusta maksettavasta korvauksesta.

      Metsäpolitiikka | Ministeri Essayah MT:ssä täysin eri linjoilla raakkusuojelusta kuin Mykkänen: Korvaukset maksettava, 50 metrin kaista hätiköity linjaus

    • Ilmakuva Suomussalmen Hukkajoen hakkuutyömaalta. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) huomauttaa, että lainsäädännöllä on vaikea estää piittaamattomuutta ja huolimattomuutta.

      Metsä | Jos suojelu ei ole vapaaehtoista, siitä pitää maksaa käypä korvaus maanomistajalle

    Artikkelin aiheet
    metsäkatoasetus
    Sari Essayah
    EU
    metsien monitorointi
    maatalousministerien kokous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa