• Mikään ei tunnu riittävän – klapikonevalmistaja yrittää pysyä kysynnän perässä

    Pula komponenteista ja tekijöistä haittaavat tuotantoa. Koneille on nyt ostajia kaikilla keskeisillä polttopuumarkkinoilla.
    Tilaajalle
    Palaxin, Japan ja Hakki Pilkkeen valmistaja TP Silva Oy on toimittanut asiakkaille yli 2000 klapikonetta yhdeksän viime kuukauden aikana. Lisää menisi, mutta komponenttipula haittaa tuotantoa. Kuva yhtiön Haapajärven kokoonpanolinjalta.
    Palaxin, Japan ja Hakki Pilkkeen valmistaja TP Silva Oy on toimittanut asiakkaille yli 2000 klapikonetta yhdeksän viime kuukauden aikana. Lisää menisi, mutta komponenttipula haittaa tuotantoa. Kuva yhtiön Haapajärven kokoonpanolinjalta. Kuva: Studio Timo Heikkala Oy
    Metsä|Metsäenergia
    11.4.202304:55
    Sami Suojanen

    ”Mikään ei tunnu riittävän. Teimme maaliskuussa nykymuotoisen yhtiön ennätysmyynnin. Kuukausitoimitukset olivat yli neljä miljoonaa euroa, mutta enemmän pitäisi tehdä”, hämmästelee TP Silva Oy:n toimitusjohtaja Seppo Koiranen.

    TP Silva Oy on polttopuukonevalmistaja, jonka tuotemerkkejä ovat Palax, Japa ja Hakki Pilke. Yhtiö on toimittanut asiakkaille yli 2000 konetta käynnissä olevan tilikauden yhdeksän kuukauden aikana. Se on yhtä paljon koko viime tilikaudella.

    Valmistavassa teollisuudessa neljänneksen kasvu vuodessa on iso juttu. Se tarkoittaa tonneittain lisää terästä sekä tuhansia ja taas tuhansia komponentteja.

    Koirasen mukaan polttopuukaupan räjähdys runsas vuosi sitten ja sitä seurannut koneiden kysynnän poikkeuksellisen jyrkkä kasvu yllättivät. Konekauppiaat kertoivat Maaseudun Tulevaisuuden jutussa maaliskuussa, että koneita menisi vaikka kuinka paljon, mutta tehtaat eivät pysy myynnin tahdissa.

    ”Koronan aikana alkanut komponenttipula vaivaa edelleen. Hydrauliikka- ja sähkökomponentteja ei saa kysyntää vastaavasti. Tilanne on hieman helpottanut, mutta ei suinkaan loppunut. Jos yksikin osa puuttuu, niin konetta ei saa valmiiksi.”

    Koirasen mukaan kaikki konevalmistajat haluavat lisää komponentteja ja vaihtoehtoisia toimittajia etsitään koko ajan.

    ”Uuden yhteistyön aloittaminen on iso juttu. Uuden osavalmistajan komponentit pitää ensin testata, että ne toimivat toivotusti.”

    Komponenttipulan lisäksi Koiranen nostaa esiin toisen useita aloja vaivaavan ongelman.

    ”Teollisuudessa menee yleisesti kohtalaisen hyvin. Se näkyy pulana ammattitaitoisesta työvoimasta. Kun saamme yhden uuden työntekijän, niin yksi on saattaa olla lähdössä. Haluaisimme lisätä väkimäärää, mutta se on vaikeaa.”

    Yhtiöllä on tehtaat Haapajärvellä ja Seinäjoen Ylistarossa. Ne työllistävät nyt noin 130 ihmistä. Vuosi sitten heitä oli noin sata. Koiranen palkkaisi heti esimerkiksi hitsareita.

    ”Kalliin polttoaineen takia ihmiset laskevat tarkkaan. Jos he saavat suunnilleen saman palkan lähempää kotoa, niin useimmiten he vaihtavat työpaikkaa säästääkseen kuluissa.”

    ”Paljon on puhuttu ammatillisen koulutuksen sisällöstä ja laadusta, mutta nyt näyttää siltä, että ammatillisesta koulutuksesta tulee ylipäätään hyvin heikosti minkääntasoisia tekijöitä ainakin metallialan yrityksiin. Meidän on pakko katsoa myös muualle.”

    TP Silvan tehtaiden hitsaamot tekevät nyt kahta vuoroa sen mukaan, riittääkö molempiin vuoroihin tekijöitä. Kokoonpano pyörii yhdessä vuorossa.

    ”Meillä on valmius ottaa toinenkin vuoro kokoonpanoon, mutta toistaiseksi se olisi turhaa, koska molemmille vuoroille ei riittäisi komponentteja.”

    Koiranen muistuttaa, että he eivät myy koneita suoraan asiakkaille, vaan heiltä koneet menevät tukkukauppaan tai jälleenmyyjille. Kysytyimpien koneiden tilauskanta ulottuu aina syksyyn 2024 asti. Konekauppa käy kuumana Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Tshekissä, Ranskassa ja Yhdysvalloissa.

    Klapikonevalmistajan näkökulmasta polttopuiden tekeminen ammattimaistuu.

    ”Se näkyy esimerkiksi lisälaitteiden, kuten puhdistimien, tukkipöytien ja isojen koneiden kysynnän kasvuna. Aiemmin varaosakauppa keskittyi kevääseen, mutta nyt osia menee tasaisemmin. Se indikoi, että koneita käytetään ympäri vuoden ja yrittäjillä on koneellisia kuivausratkaisuja.”

    Automaatio, elektroniikka ja sähköinen ohjaus lisääntyvät myös klapikoneissa. Koneista on mahdollista kerätä tietoa esineiden internetin (IoT) avulla siinä missä monista muistakin laitteista. Tieto siirretään esimerkiksi tehtaalle ja siellä voidaan ennakoida vaikkapa tulevia huoltotarpeita.

    Koiranen sanoo, että koneiden perusratkaisut eli puiden katkominen ketjulla tai terällä ja halkominen työntämällä terää vastaan pitävät pintansa. Mitään mullistusta ei ole näköpiirissä.

    Sen sijaan pienempiä muutoksia tehdään koko ajan. Yksi viime aikojen trendi on ollut rankojen halkaiseminen yhä useampaan osaan ja siksi koneisiin on kehitetty uusia halkaisuteriä. Paine tähän on tullut klapien loppukäyttäjiltä.

    TP Silva Oy

    Suomalaisen Terra Patris Oy:n tytäryhtiö.

    Polttopuukonevalmistaja, tuotemerkit Palax, Japa ja Hakki Pilke.

    Tehtaat Haapajärvellä ja Ylistarossa. Viennin osuus noin 80 prosenttia myynnistä.

    Liikevaihto 2022*: 24 miljoonaa euroa.

    Liiketulos 2022: 1,6 miljoonaa euroa.

    Tilikauden voitto 2022: 1,4 miljoonaa euroa.

    Omavaraisuus 2022: 48 prosenttia.

    Henkilöstö: 130.

    Tilauskanta: 50 miljoonaa euroa.

    *) Tilikausi 1.7.2021–30.6.2022.

    Lisää aiheesta
    • ”Parhaissa metsissä on koivua jopa sata kuutiometriä hehtaarilla”, Simo Rousu sanoo.

      Metsäenergia | Klapituotannon kannattavuus perustuu siihen, että yrittäjä tekee klapit alusta loppuun itse – yhdenkin työntekijän palkkaaminen romahduttaisi kannattavuuden

      Tilaajalle
    • Ylivuotinen polttopuu on saanut kuivua kahden kesän yli. Jos ulkokuivatus sujuu hyvissä olosuhteissa, puu voi olla käyttökuivaa jo seuraavana talvena.

      Energia | Klanikka, klapu, klapi ja halko ‒ tunnetko näiden erot?

    Artikkelin aiheet
    klapikoneet
    TP Silva Oy
    komponenttipula
    teollisuus
    työvoimapula
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Palaxilla oli esillä uutuusmalli D420 Pro. Kyseessä on 18 tuuman laipalla varustettu pilkekone, jonka kitaan oikeasti sopii 42-senttinen puu.

    Koneviesti | Palaxin D420 on uusi järeämpi klapikone 18 tuuman sahakatkaisulla

  • Uniforestin Titan 36/12 -pilkekone esiteltiin FinnMETKOssa nollasarjan mallina. Se on kehitetty vastaamaan pohjoismaisiin tarpeisiin silloin, kun pilkottava puu ei ole erityisen järeää.

    Koneviesti | Eurooppalaiset klapikoneet tulevat entistä laajemmin kilpailemaan suomalaisvalmistajien kanssa

  • Koneviesti | Exator SplitMate tekee klapeja ilman käsin kääntelyä – sopivalla peruskoneella tehokas laite isojen puiden pilkontaan

    Tilaajalle