• Viikonloppuna bongaillaan pönttöjen asukkeja – näin osallistut lintujen tarkkailuun

    Pönttöbongaus järjestetään ensi viikonloppuna 6.–7. kesäkuuta. Birdlifen järjestämässä tapahtumassa kerätään havaintoja pönttölinnuista ja niiden pesinnästä.
    Viikonlopun aikana selvitetään, kuinka paljon lintuja pöntöissä pesii ja miten pesintä on edennyt.
    Viikonlopun aikana selvitetään, kuinka paljon lintuja pöntöissä pesii ja miten pesintä on edennyt. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    2.6.202615:00
    Maija Ala-Siurua

    Ensi viikonloppuna tiiraillaan, millaisia asukkaita linnunpöntöissä tänä vuonna on, kun Birdlife järjestää pönttöbongauksen 6.–7. kesäkuuta. Viikonlopun aikana selvitetään, kuinka paljon lintuja pöntöissä pesii ja miten pesintä on edennyt.

    Pönttöbongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Havaintopaikka voi olla esimerkiksi piha, tontti tai kesämökki. Bongaukseen ei tarvitse ilmoittautua eikä tapahtumassa ole osallistumismaksua.

    Havainnot ilmoitetaan Birdlifelle verkkolomakkeella. Lomakkeella pyydetään tiedot muun muassa tarkkailupaikalla olevista linnunpöntöistä ja niissä havaituista pesinnöistä. Lomake ja tarkemmat ilmoitusohjeet löytyvät osoitteesta www.ponttobongaus.fi.

    Pönttöpesinnät voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi / Pönttöbongaus, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Merkitse korttiin lisäksi osoitteesi ja tarkkailupaikan osoite.

    Havainnot pyydetään ilmoittamaan viimeistään sunnuntaina 14.6.

    ”Pönttöbongauksessa kerätään tietoa tutuista pönttölinnuista vaivattomalla tavalla”, kertoo tiedotteessa suojeluasiantuntija Tero Toivanen Birdlife Suomesta kertoo.

    ”Lintuja on tarkkailtava niitä häiritsemättä. Pönttöihin ei pidä kurkistaa eikä pönttöjä avata.”

    Pönttöbongauksen havainnoilla saadaan tietoa pönttölintujen kantojen muutoksista, pesintöjen onnistumisesta ja ajoittumisesta eri puolilla Suomea. Lämpimän alkukevään ansiosta pesinnät voivat olla hieman keskimääräistä aikaisemmassa ainakin osassa maata.

    Lisää aiheesta
    • Ruohon seassa kyyhöttävä lokinpoikanen ei yleensä tarvitse ihmisen apua.

      Luonto | Maassa kyyhöttävä linnunpoikanen tarvitsee harvoin ihmisen apua – muutamia poikkeuksiakin on

    • Oma Piha ja Oma Mökki -messuilla vuonna 2004 esiteltiin tällaisia asumuksia tervapääskyille.

      Eläimet ja kasvit | Tämän siivekkään naapurin pesällä on aina lainsuoja

      Tilaajalle
    • Birdlife Suomen viestintäasiantuntija Jukka Hintikka esittelee räystäspääskyille tarkoitettuja tekopesiä.

      Ympäristö | ”Pääskyjä ei ole ilman maataloutta” – tekopesistä helpotusta uhanalaisten kesäntuojien ahdinkoon

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pönttöbongaus
    BirdLife Suomi
    lintujen tarkkailu
    pönttölinnut
    luontoharrastus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle