Vaikka raakut tuhoutuivat Hukkajoelta samalta kohtaa vuonna 2011, joen pohjaa asuttivat jo tuhannet simpukat – miten se oli mahdollista?

Äskettäin ilmeni, että Hukkajoen raakkuesiintymän yli oli jyrätty lukuisia kertoja aiemminkin, vieläpä täysin samassa kohdassa. Tämä tapahtui vuoden 2011 harvennushakkuun yhteydessä.

Miten paikalle pystyi kehittymään reilussa kymmenessä vuodessa uusi tuhansien yksilöiden elinvoimainen raakkujen eli jokihelmisimpukoiden yhteisö?

Metsähallituksen Luontopalvelujen projektipäällikön Pirkko-Liisa Luhdan mukaan kyseiseltä noin 50 metrin matkalta on nyt siirretty noin viisi ja puoli tuhatta raakkua puhtaalle yläjuoksulle.

Luhta perustelee raakkuesiintymän selviytymistä sillä, että harvennushakkuun yhteydessä ajokertoja oli huomattavasti vähemmän kuin nyt.

”Silloin syntyneestä vahingosta ei ole mitään dokumentointia, mutta se ei liene ollut tätä mittaluokkaa”, hän vertaa.

Tieto vuoden 2011 yliajoista tuli Metsähallitukselle vuonna 2014, jolloin luonnonsuojelun asiantuntija Eero Moilanen kävi tarkastamassa paikan. Hän kuvasi jäljet ja murskaantuneita raakun kuoria, mutta laajempaa tutkimusta ei silloin tehty eikä tietoa raakkuesiintymän koosta tuolloin ole.

Moilasta ei yllätä, että tuhannet raakut valtasivat tuhopaikan uudestaan.

”Jos jokivesistössä joku alue tyhjenee, eliöitä tulee täyttämään tyhjiötä. Koskialueella on ahdasta, joten hyvät paikat eivät jää asuttamatta.”

”Raakkukaan ei kökötä paikallaan sorassa, vaan ne itse asiassa liikkuvat hyvinkin paljon. Esimerkiksi pari metriä vuorokaudessa on mahdollista. On myös todistettu, että raakku voi käväistä ylempänä joessa ja palata samaan paikkaan takaisin”, Moilanen kertoo.

Raakku liikkuu yhden jalkansa avulla. Moilanen vinkkaa netistä löytyvän WWF:n Luontoliven videon, joka kuvaa raakkujen liikkeitä nopeutettuna.

Moilanen uskoo, että jos Hukkajoen tuore vahinkoalue saadaan puhdistettua ja tilanne normalisoituu, raakku valtaa taas paikan.

”Mutta kuinka paljon aikaa siihen menee, sitä en osaa sanoa.”

Vaikka olisi helppo heittää lonkalta, että luonto korjaa vahinkonsa, ei se välttämättä pidä paikkaansa raakkujen kohdalla. Se, että osa vanhoja raakkuja tulee täyttämään tuhoalueen, ei riitä, vaan niiden pitäisi pystyä myös lisääntymään.

Raakkukannan on ilman ympäristövahinkojakin vaikea uusiutua. Emostaan irtautuneen toukan täytyy päästä ensimmäiseksi vuodekseen lohikalan kiduksiin, josta se putoaa takaisin virtaan. Sen jälkeen toukan pitäisi pystyä kaivautumaan pohjasoraan, jossa se kasvaa muutaman vuoden.

”Hieta on ongelma poikasten kaivautumiselle, koska se tukkii pohjasoran. Hietaa tulee normaalistikin liikaa metsä- ja muista ojista. Nyt sitä on tullut tähän kohtaan poikkeuksellisen paljon – nähtävästi maa-aines on tarttunut koneen renkaisiin ja teloihin ja huuhtoutunut veteen aina, kun kone on ylittänyt joen”, Jyväskylän yliopiston professori, Life Revives -hankkeen johtaja Jouni Taskinen murehtii.

Hietaa manaa myös Pirkko-Liisa Luhta. ”Hienoainesta ei saa joesta käsin pois. Käsittelemme sitä nyt viirasysteemillä.”

Raakkujen pelastusoperaatiossa ei osata vielä sanoa, kuinka paljon simpukoista on kuollut tai tulee kuolemaan.

”Tuhansista puhutaan. Yliajetut kuolivat heti. Ajouran alapuolella raakut ovat huonossa kunnossa, koska hienoa hiekkaa ja silttiä on päätynyt niiden sisään niin paljon, etteivät ne pääse siitä eroon. Samaan aikaan pitäisi valmistautua pitkään talveen, ja se voi tässä tilanteessa olla niille liikaa”, Luhta huomauttaa.

Hitusen toivoa tuo se, että raakut yrittävät poistaa nielemäänsä hiekkaa. Äärimmäisessä tilanteessa suojautumiskeinona on muodostaa hiekanhyvän ympärille helmi.

Hukkajoen aiemmasta raakkutuhosta uutisoivat ensimmäisenä Yle ja Ilta-Sanomat.