• Juhannuksena peitto heiluu myös luonnossa – katso kuvat soidinmenoista

    Kevät ja alkukesä ovat lemmenaikaa monille eläimille. Suvunjatkamiseen liittyy näyttäviä kosiomenoja, tappeluita ja hajuviestejä.
    Meriharakoiden parittelu käynnissä.
    Meriharakoiden parittelu käynnissä.  Kuva: Juho Rahkonen
    Metsä|Luonto
    22.6.202413:30
    Juho Rahkonen

    Mies vetää show’n, mutta nainen tekee päätöksen. Eläimet ovat kehittäneet mitä erikoisimpia tapoja kiinnittääkseen vastakkaisen sukupuolen huomion.

    Suvullisesti lisääntyville eliöille seksi on elinehto, koska sillä tavalla sekoitetaan ”geenien korttipakkaa” ja taataan jälkeläisille perinnöllinen monimuotoisuus, joka taas parantaa lajin selviytymisen mahdollisuuksia.

    Mutta ennen kuin eläin pääsee parittelemaan, sen on löydettävä sopiva kumppaniehdokas. Sitten pitää vielä tunnistaa, että kohde on samaa lajia, oikeaa sukupuolta ja sopivan ikäinen.

    Seuraavaksi täytyy saada viisari värähtämään eli seksuaalinen vire kohdalleen. Hedelmöittymisen onnistumiseksi oikea ajoitus on tärkeää.

    Monet eläimet elävät laumoissa tai isoissa yhdyskunnissa, jolloin niiden on melko helppo löytää kumppaniehdokkaita. Linnut palaavat usein samoille pesimäpaikoilleen ja jopa perustavat uuden pesueen vanhan tutun kumppaninsa kanssa.

    Perhosnaaraat erittävät feromoneja eli tuoksuviestejä, jotka koiraat haistavat herkillä kampamaisille tuntosarvillaan jopa kilometrin päästä. Näin esimerkiksi tiikerisiilikäs löytää parittelukumppanin.

    Tiikerisiilikäsnaaraat levittävät koiraita houkuttelevia tuoksuviestejä.
    Tiikerisiilikäsnaaraat levittävät koiraita houkuttelevia tuoksuviestejä. Kuva: Juho Rahkonen

    Myös nisäkkäillä hajuaisti on ratkaiseva tekijä pariutumisessa: toisen osapuolen tietämättään erittämät hajuviestit kertovat erehtymättömällä tarkkuudella, kuka voisi mahdollisesti olla ”se oikea”.

    Luonnossa pariutuminen on riskialtista. Jos eläin esittelee itseään liian innokkaasti, on vaarana, että peto pistää sen poskeensa ennen kuin treffikumppanista on näkynyt vilaustakaan.

    Toisaalta eläinkään ei voi jäädä vain odottelemaan, tulisiko kumppaniehdokas kotiovelta noutamaan, vaan päästäkseen jatkamaan sukua täytyy olla itse aktiivinen.

    Näytösluontoisella uhittelulla, tappeluilla ja testosteronia uhkuvilla pyrstösulkien levittelyllä ratkaistaan, mitkä linnut pääsevät parittelemaan.

    Neidonkorentojen parittelua edeltää monimutkainen ilmassa tanssahtelu ja paikallaan pörräys.
    Neidonkorentojen parittelua edeltää monimutkainen ilmassa tanssahtelu ja paikallaan pörräys. Kuva: Juho Rahkonen

    Myös hyönteisillä on näyttäviä kosiomenoja. Neidonkorentojen parittelua edeltää monimutkainen ilmassa tanssahtelu ja paikallaan pörräys, ja välillä korento ajautuu virran vietäväksi ikään kuin se haluaisi tulla pelastetuksi.

    Pitkin kesää voi iltaisin nähdä ilmassa tanssivia sääskiä ja surviaisia, jotka tanssahtelevat rytmikkäästi parvessa. Siinäkin on kyse pariutumisesta.

    Pienemmillä eläimillä soidinkausi on yleensä keväällä ja alkukesällä, mutta monet linnut tekevät myöhemmin kesällä toisen tai kolmannenkin pesyeen.

    Isommilla nisäkkäillä, kuten hirvieläimillä, on pitkä kantoaika. Siksi niiden kiima ajoittuu syksyyn, jolloin vasat syntyvät parahiksi seuraavan vuoden kesäkauden alkuun.

    Lisää aiheesta
    • Rupikonnan soidin on vilkkaimmillaan lämpiminä kevätiltoina ja -öinä.

      Luonto | Rupikonnan pulputus täyttää keväisen lammen ‒ katso kuvista, miten konna kutee

    • Ketut parittelevat tammi–maaliskuussa. Pentuja syntyy keskimäärin 3–5 touko-kesäkuussa.

      Erä | Erikoiselta näyttäviä lemmenleikkejä ja nyrkkeilyotteluita – luonnossa kevät on pariutumisen ja lisääntymisen aikaa

    • Hauet suuntaavat keväällä kudulle kohti matalia rantavesiä. Naaras laskee mätimunat ja jättää ne selviämään omillaan. Poikaset kuoriutuvat parin viikon kuluttua.

      Luonto | Kevät käynnistää vedenalaisen kutukuhinan – tiedätkö, mikä suomalainen kala synnyttää eläviä poikasia?

      Tilaajalle
    • Kärpäset kannattaa imuroida ikkunan väleistä pois, ennen kuin lämpö iskee päälle.

      Luonto | Kuolleelta näyttävä kärpänen ikkunan välissä voi yllättäen herätä henkiin – aikuistalvehtija vaihtaa pakkasnesteet kuin paraskin automies

    • Laukaassa sijaitsevalla tilalla laitettiin ruokintapaikka rusakoille ja hirvieläimille, mutta sinne ilmestyi myös supikoirapariskunta.

      Luonto | Supikoira tahtoo vain yhden puolison – pariuskollisuus käy kohtalokkaaksi, sillä ruotsalaiset ovat estäneet lajin leviämisen Juudas-tekniikalla

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle