• Erikoiselta näyttäviä lemmenleikkejä ja nyrkkeilyotteluita – luonnossa kevät on pariutumisen ja lisääntymisen aikaa

    Keväthankien aikaan helmi–maaliskuussa virittelevät monet nisäkkäät kuitenkin jo kosiomenojaan.
    Ketut parittelevat tammi–maaliskuussa. Pentuja syntyy keskimäärin 3–5 touko-kesäkuussa.
    Ketut parittelevat tammi–maaliskuussa. Pentuja syntyy keskimäärin 3–5 touko-kesäkuussa. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Erä
    5.2.202420:00
    Eija Vallinheimo

    Imatralla ilmestyvä Uutis-Vuoksi kirjoitti 2. helmikuuta, että pelastuslaitos kutsuttiin hätiin, kun ketut parittelivat Imatran Citymarketin parkkipaikalla. Pelastuslaitoksen edustaja kertoi, ettei ilmoituksesta ’”sen enempää tehtävää, korkeintaan tällainen valistushomma”.

    Lisää aiheesta
    • Kettujen paritteluajan merkkinä voi nyt kuulla myös uroskettujen haukahduksia. Kuvan yksinäinen kettu on kuvattu Ähtärin eläinpuistossa.

      Erä | Uutisvuoksi: Parittelevista ketuista soitettiin hätäkeskukseen Imatralla

    Kettujen parittelu on ehtinyt herättää tänä keväänä hämmennystä myös esimerkiksi Helsingissä.

    Kettu etsii keväisissä kosiomenoissaan kumppaniaan erilaisin haukahduksin ja kiljahduksin. Ketut parittelevat tammi–maaliskuussa. Normaalisti kettujen parittelu kestää parikymmentä minuuttia. Asiaa tuntemattomalle ihmiselle tilanne voi näyttää siltä, että ketut olisivat jääneet kiusallisesti kiinni toisiinsa. Ketunpoikaset syntyvät maalis–toukokuussa. Pentuekokoon vaikuttaa sekä ravinnon runsaus että kettukannan tiheys.

    Sosiaalisessa mediassa keväisin hämmästellään myös videoita, jossa rusakot mätkivät toisiaan. Rusakot saattavat kerääntyä helmi–maaliskuussa laumoiksi taistelemaan naaraista. Kilpakosijat voivat purra, potkia ja nyrkkeillä toisiaan jopa niin kiivaasti, että karvat pöllyävät. Apua nämäkään ottelijat eivät yleensä tarvitse ihmiseltä.

    Ensimmäiset rusakonpoikaset syntyvät jo aikaisin keväällä hyvin kehittyneinä. Näitä hankipoikasia voidaankin nähdä keväthangilla ilman emoa. Yksin hangella päivän kököttävä poikanen voi herättää ihmetystä ja auttamisenhalua, vaikka poikasilla ei välttämättä ole mitään hätää. Rusakkoemot käyvät ruokkimassa niitä kerran päivässä. Samalla tavoin esimerkiksi ilveksen emo voi jättää pentunsa piiloon esimerkiksi saalistuksen ajaksi.

    Luonnonvaraisia eläimiä hoitavat muistuttavatkin, että ennen asioihin puuttumista on tärkeää varmistaa, onko eläin todella ihmisavun tarpeessa.

    Lisää aiheesta
    • Lunneja on ollut aikaisemmin hoidettavana muun muassa Heinolan lintuhoitolassa.

      Luonto | Lunnikohu nosti esille sekavan tilanteen – kenen vastuulle huonokuntoisena löytyvät linnut ja muut villieläimet kuuluvat?

    • Maaliskuun puolivälissä Jarmo Lautamäen hoitolassa on hoidossa vain muutama siili.

      Erä | "Tämä on minun tapani maksaa eläimille takaisin ihmisen aiheuttamia ongelmia", villieläinhoitaja Jarmo Lautamäki perustelee uravalintaansa

      Tilaajalle
    • Kettujen paritteluajan merkkinä voi nyt kuulla myös uroskettujen haukahduksia. Kuvan yksinäinen kettu on kuvattu Ähtärin eläinpuistossa.

      Erä | Uutisvuoksi: Parittelevista ketuista soitettiin hätäkeskukseen Imatralla

    • Orava saa talveksi tuuheamman ja harmaamman turkin.

      Luonto | Näillä konsteilla luonnoneläimet selviävät purevista paukkupakkasista

    Artikkelin aiheet
    kevät
    kettu
    rusakko
    parittelu
    luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle