Kun metsänielu ei riitä, yritän vähentää päästöjä autoilusta

Suomen ilmastopolitiikka perustuu vahvasti metsien hiilinieluihin, joiden oletettiin venyvän kuin metsurin villasukat. Vartta kiskoessa menikin jalka sukasta läpi. Ei riitä Tapion nielu tasapainottamaan muiden päästöjä.

Kompensaatiokauppatavaranakin nielujen riittävyys on kyseenalaista. Jos joku on valmis maksamaan hiilinieluista enemmän kuin nykyiset ostajat, niin eiköhän kauppa käy ja hakkuut vähene hiilinielua kasvattaen, ainakin lyhyellä aikavälillä.

Kaupan hidasteena kansainvälisessä hiilimarkki­nassa tosin on, että mittarit ja yksiköt vaihtelevat, kun yhtenäisten käytäntöjen luominen on unelmia luodessa unohtunut. Pitkällä aikavälillä radikaalit hakkuurajoitukset voivat myös hidastaa metsien kasvua pienentäen hiilinieluja entisestään. Teollisuus seuraa hämmentyneenä ja keskittyy biodiversiteetin edistämiseen ja hengissä pysymiseen.

Koska metsien hiilinielut eivät pelasta ilmastotavoitteissa, on palattava fossiilisten päästöjen vähentämiseen. Se on hidasta hommaa, mistä on hieman omiakin kokemuksia. Metsien nielujen riittävyydestä huolestuneena olen yrittänyt kantaa korttani kekoon liikenteen päästöjen vähentäjänä, ettemme joutuisi maksamaan EU:lle sakkoja, kun luvattuihin tavoitteisiin ei päästä.

Ajelin kaasuautolla vuosia. Se oli edullista kyytiä aina Venäjän kaasutoimitusten hiipumiseen asti. Onneksi biokaasu pysyi kilpailukykyisenä. EU:ssa kaasuhenkilöautot ovat kuitenkin jo katoavaa kansanperinnettä, kun tankkausverkosto vasta valmistuu Suomessa.

Vetyäkin on ehdoteltu kaasuputken täytteeksi ja autojen kyytipojaksi, mutta nyt vihreän vedyn hankkeita perutaan ennen kuin niitä on edes aloitettu. Biokaasun käyttö raskaassa liikenteessä sentään kasvaa. Ehkäpä suomalainen sika osoittautuu edelleen luonnikkaammaksi kaasuntekijäksi kuin suuryritykset.

EU päätti luottaa sähkön voimaan, ja autovalmistajat lopettivat kaasuhenkilöautojen kehittämisen. Seurasin trendikkäästi. Autovalmistajat puuhastelevat yhä ottomoottorien ja hybridiautojen elinkaaren jatkamisen parissa, geopolitiikka hoitaa Kiinan sähköihmeet markkinoita sotkemasta ja suomalainen latauslaitteita valmistava pörssiraketti kärvistelee kysynnän puutteessa.

Verokarhukin on herännyt ja iskenyt kyntensä sähkö­autoilijoiden nahkaan, tosin vain pintaraapaisulla. Ei ole helppoa autokuumeesta kärsiville.

Metsien hiilinieluihin kohdistuvan paineen vähentäminen vaikuttaa olevan tieliikenteen osalta tempoilevaa ja vaikeaa. Azerbaidžanin ilmastokokouksen lopputulos ei valitettavasti lupaa merkittäviä edistysaskelia muihinkaan ilmastotoimiin.

Omalla kohdallani paluuta fossiilisia polttoaineita nielevään autoon ei kuitenkaan taida olla – sähköä saa seinästä, eikö niin. Vai olisiko parempi luottaa fillariin?