EU kiristää energia- ja ilmastopolitiikkaansa – Suomen maanviljelijöille ja metsänomistajille riittää vihreässä siirtymässä märehdittävää

Ursula von der Leyen on kertonut komission keskittyvän alkaneella kaudellaan aikaisempien poliittisten aloitteiden toimeenpanoon ja jatkuvuuteen. Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa, onhan komission tehtävä nimenomaan aloitteiden tekijän rooli?

Ilmastopolitiikan osalta tiedämme, että komissio esittää vuoden 2040 välitavoitteen matkalla kohti EU:n ilmastolain 2050 hiilineutraliteettitavoitetta.

Tiedonannossaan tämän vuoden helmikuussa komissio paalutti välitavoitteen asettuvan 90 prosentin päästövähenemien tasolle verrattuna 1990 tilaan. Ilmastopoliittisten toimien tahti kiristyy voimassa olevaan EU:n ilmastolakiin nähden.

Tämä on myös toteutettava. Odotettavissa on lainsäädäntöä, joka jakaa tavoitteet talouden eri sektoreille.

On mahdollista, että jako päästökauppaan, taakanjakosektoriin ja maankäyttöä koskevaan Lulucf-sektoriin kokee muutoksia. Esimakua tästä saatiin von der Leyenin ensimmäisellä kaudella, kun liikenteelle sorvattiin oma päästökauppajärjestelmä. Suomessa järjestelmä otetaan käyttöön 2027. Komission on päätettävä, onko ilmastopolitiikka tulevaisuudessa kokoelma sirpaleisia päästökauppajärjestelmiä, vai haetaanko suurempia kokonaisuuksia, jolloin päästöjen hinnoittelu voisi tapahtua yli sektoreiden?

Energiapolitiikan osalta jatkuu EU:n energialähteiden monipuolistaminen ja uusiutuvien lisääminen. Kysymys on tahdista, millä päästöttömien energialähteiden osuutta tavoitellaan kasvatettavan ja uutta teknologiaa kyetään ottamaan käyttöön.

Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen Ukrainassa ei hidasta etenemistä tällä saralla. Politiikassa harvoin katsellaan peruutuspeiliin. Energiapolitiikan osalta ehkä nyt olisi paikka arvioida, miten edellinen 16 vuotta on mennyt? Vuonna 2008 päätettiin energia- ja ilmastopolitiikkaraamista (EU202020). Näyttää siltä, että ne, jotka ovat modernisoineet energian hankintaansa ja toimineet edelläkävijöinä uusiutuvien energioiden saralla, pärjäävät nykyisessä sotatilanteessakin muita paremmin.

Sanansa on sanottavana myös jäsenvaltioilla ja niiden kansallisilla intresseillä. Useassa EU:n jäsenvaltiossa nationalismin roolia painottavat poliittiset voimat ovat voittaneet viimeaikaisia vaaleja. Tämän voisi ennakoida heijastuvan Brysselissä tehtävään päätöksentekoon niin, että kansalliset intressit painavat vielä aikaisempaakin enemmän, kun aloitteista sorvataan koko EU:lle lainsäädäntöä.

Suomella on oma intressinsä toimia EU:ssa biotalouden puolestapuhujana ja toimintaedellytysten edistäjänä.

Mitä uudet avaukset sitten voisivat olla? Komission puheenjohtaja on nostanut esiin mahdollisuuden luoda luontoarvoille markkinat. Innostusta aiheen pariin on nostanut edellisen komission aikana sovittu hiilen poistojen ja hiiliviljelyn sertifiointijärjestelmä.

Vaikka kyseistä järjestelmää ei ole vielä otettu käyttöön, on komissiossa pohdinnassa, voisiko kokemusta hyödyntää EU:n ympäristöpoliittisia tavoitteita edistettäessä. Asialla voi olla liittymäpintansa myös läpi runnotun EU:n ennallistamisasetuksen toimeenpanoon.

Pohjimmiltaan hiilenpoistojen ja hiiliviljelyn sertifiointijärjestelmien harmonisoinnissa ja mahdollisessa luontoarvomarkkinoiden synnyttämisessä on kysymys markkinajärjestelystä.

Koska ilmasto- ja ympäristöpoliittiset tavoitteet ovat kunnianhimoltaan niin korkeat, ettei pelkästään jäsenvaltioiden rahoituksella ole mahdollisuuksia tavoitteisiin yltää, on avuksi otettava markkinajärjestely.

Keskeisin ratkaistava asia on kysynnän järjestäminen niille ilmasto- ja ympäristötoimille, joita poliittisesti halutaan. Tällä komission kaudella maksajaa haetaan siis muillekin kuin meille Suomessa kaikille tutuksi tulleille raakuille. Budjettikeskustelujen on helppo ennustaa olevan tulevina vuosina erityisen vaikeita, kun aikaisempien rahoitustarpeiden rinnalle on noussut joukko uusia merkittäviä rahoitustarpeita muun muassa puolustuksen ja teollisen vihreän siirtymän saralla.

Julkilausuttuja tavoitteita ovat myös kilpailukyvystä huolehtiminen ja sääntelyn yksinkertaistaminen. Näissä tavoitteissa etenemiselle on tarve tilanteessa, jossa vanhenevan Euroopan osuus maailmantaloudessa on pienenevä. Jää nähtäväksi yltävätkö nämä tavoitteet ilmasto- ja ympäristöpolitiikan alueelle lainkaan.

Maanviljelijöille ja metsänomistajille ilmasto- ja ympäristöpolitiikan jatkuvuus tarkoittaakin muutosta, jossa kilpailukyvyn kohenemisen ympärillä on vielä enemmän kysymysmerkkejä kuin vastauksia.

Anssi Kainulainen

asiantuntija, MTK