• 600 kilometrin päässä metsätilastaan asuvalle Aino Törmälälle tärkeintä on luonto: ”Metsästä saa hyvinvointia, voimaa ja energiaa”

    Kainuulaissyntyisen Aino Törmälän suvun metsistä noin puolet on talouskäytössä ja puolet saa kasvaa luonnontilaisena. Hän toimii aktiivisesti Pääkaupunkiseudun metsänomistajissa.
    Tilaajalle
    Metsällä on ollut Aino Törmälälle suuri merkitys pienestä pitäen. Lapsena hän on kulkenut isänsä kanssa muun muassa käpyjä keräämässä.
    Metsällä on ollut Aino Törmälälle suuri merkitys pienestä pitäen. Lapsena hän on kulkenut isänsä kanssa muun muassa käpyjä keräämässä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Luonto
    21.1.202408:00
    Suvi Jylhänlehto

    Vantaan Martinlaaksossa asuva Aino Törmälä on kotoisin maatilalta Kainuun Hyrynsalmelta.

    20-vuotiaana Törmälä muutti pois kotoa ja on nyt juurtunut Etelä-Suomeen.

    ”Kun vanhempani halusivat luopua tilanpidosta 1990-luvulla, he muuttivat Hyrynsalmen kirkonkylälle ja me sisarusteni kanssa hankimme tämän tilan”, hän kertoo.

    Pellot vuokrattiin paikalliselle viljelijälle, ja metsää alettiin hoitaa yhtymänä. Tilaan kuuluu noin sata hehtaaria metsää Hyrynsalmella ja suunnilleen saman verran Suomussalmella.

    Yhtymässä on tällä hetkellä mukana kolme sisarusta, Törmälän veljenpoika sekä tämän poika.

    ”Mukana on nyt kolme sukupolvea, ja siirtoja tehdään pikkuhiljaa.”

    Tilan historia ulottuu 1800-luvun lopulle ja kaikkien toive on, että tila pysyy oman suvun omistuksessa. Omia lapsia Törmälällä ei ole.

    Koska välimatkaa on yli 600 kilometriä, Törmälä käy maillaan vain muutaman kerran vuodessa.

    Metsätilan hoidosta vastaa Törmälän veljenpoika, jolla on oma metsäpalveluyritys ja paljon kokemusta alalta.

    Hyrynsalmen palstalla hakkuita on tehty säännöllisesti ja sen jälkeen uudistamistöitä, mutta Suomussalmen palstaa on hoidettu vähemmän.

    ”Suomussalmella on vanhaa metsää ja ajatuksena on, että se pysyisi luonnontilaisena”, Törmälä kertoo.

    ”Toistaiseksi sitä ei ole suojeltu, mutta se voi mahdollisesti tulla kysymykseen.”

    Luontoa ja ulkoilumahdollisuuksia löytyy onneksi myös Etelä-Suomesta, Törmälä kiittelee. Hänet kuvattiin Helsingin Seurasaaressa.
    Luontoa ja ulkoilumahdollisuuksia löytyy onneksi myös Etelä-Suomesta, Törmälä kiittelee. Hänet kuvattiin Helsingin Seurasaaressa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Metsällä on ollut Törmälälle suuri merkitys pienestä pitäen. Lapsena hän on kulkenut isänsä kanssa muun muassa käpyjä keräämässä.

    ”Siellä on voinut marjastaa, sienestää, metsästää ja kalastaa.”

    Nyt aikuisena hän arvostaa eniten metsän luontoarvoja kokonaisuutena.

    ”Metsästä saa hyvinvointia, voimaa ja energiaa.”

    Virkistys- ja ulkoilumahdollisuuksia on onneksi etelässäkin, mutta Törmälästä tuntuu silti tärkeältä, että kotiseudulla on myös omaa metsää.

    Paluumuutosta Kainuuseen Törmälä ei unelmoi.

    ”Asiat ovat vuosia olleet järjestyksessä näin.”

    Pala oman suvun historiaa löytyy kuitenkin läheltä, sillä hänen lapsuudenkotinsa, Hallan talo, on siirretty 1950- ja 1960-luvun taitteessa Helsingin Seurasaareen.

    ”Isäni ilahtui, kun Museovirasto aikoinaan pyysi vanhoja rakennuksia Seurasaareen, ja luovutti talon kulttuurikohteeksi.”

    Aino Törmälän lapsuudenkoti, Hallan talo, on siirretty Hyrynsalmelta Seurasaareen.
    Aino Törmälän lapsuudenkoti, Hallan talo, on siirretty Hyrynsalmelta Seurasaareen.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Törmälä on tehnyt pitkän uran yrittäjänä ja kosmetiikkateollisuuden palveluksessa.

    Hän on edelleen osittain työelämässä ja konsultoi ulkomaankaupan erityisasiantuntijana. Lisäksi hänellä on useita luottamustehtäviä.

    Pääkaupunkiseudun metsänomistajiin häntä pyydettiin aikoinaan toiminnantarkastajaksi. Sen jälkeen hän on toiminut yhdistyksen hallituksessa eri tehtävissä ja toimii tällä hetkellä hallituksen varajäsenenä.

    ”Järjestämme tilaisuuksia ja meillä on hyvä kontaktipinta muun muassa metsäyhtiöihin”, hän kertoo.

    ”Metsänomistajalla pitää säilyä omistusoikeus ja päätösvalta. Ei voi olla niin, että valtio tulee kertomaan, mitä metsänomistaja voi tehdä ja mitä ei.” Aino Törmälä

    Tämänhetkisen metsäkeskustelun Törmälä näkee polarisoituneena.

    ”Metsänomistajalla pitää säilyä omistusoikeus ja päätösvalta. Ei voi olla niin, että valtio tulee kertomaan, mitä metsänomistaja voi tehdä ja mitä ei.”

    Hänen mukaansa metsänomistajat haluavat säilyttää metsiensä luontoarvot ja ovat valveutuneita toimimaan ympäristön hyväksi.

    Lisää aiheesta
    • Maskulainen Sauli Lehto on innokas oman metsän hoitaja. Hän kuvailee Mynämäessä sijaitsevaa palstaansa terapeuttiseksi paikaksi.

      Metsä | Etäisyys ei viilennä suhdetta omaan metsään – hoitotyöt vaativat ulkoistamista tai huolellista suunnittelua: ”Minulla on aina mukana kaksi sahaa”

      Tilaajalle
    • Alkuvuoden töihin kuuluu veroilmoituksen täyttäminen. Tapani Miettinen ilmoittaa veronsa paperilomakkeella.

      Metsä | Metsän myynti omalle pojalle toisi veroetua, Tapani Miettinen pohtii – etäpalsta on molemmille tärkeä paikka

    • Tanja Litmanen sahasi moottorisahalla hankintapuuta Juuassa Pohjois-Karjalassa lokakuussa.

      Kirjallisuus | Tanja Litmanen ajoi seitsemän tunnin matkoja metsäpalstalleen ja yhtenä päivänä hän sai lyömättömän idean

    • ”Olen antanut metsästysseuralle luvan metsästää maillani. Hirvituhoilta ei voi silti kokonaan välttyä. Jätänkin mäntytaimikot hieman ylitiheiksi”, Kirsi Uotila sanoo.

      Helsinkiläinen etämetsänomistaja Kirsi Uotila innostui ja kouluttautui metsäalalle

    • Metsän omistaminen osakeyhtiönä sopisi Kallion hipsterillekin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle