Mehiläisten keinosiemennys tehdään mikroskoopin alla. Kuva: Johannes Tervo
Mehiläisten keinosiemennyksessä ei saa käsi täristä – jalostustyöllä taistellaan mehiläisiä kurittavaa tautia vastaan
Kauhajokinen Timo Rahkola on yksi harvoista suomalaisista, jotka osaavat keinosiementää mehiläisiä. Aktiivisemmalla jalostustyöllä olisi mahdollista päästä eroon pesille tuhoisasta varroapunkista.TilaajalleKauhajoki
Timo Rahkolan mehiläisharrastuksesta tuli sivutyö. Hunajaa syntyy keskimäärin 3 000 kiloa joka vuosi. Kuva: Johannes TervoKauhajokisen mehiläistarhaaja Timo Rahkolan tarhoilla talvehtii 70 hunajaa tuottavaa mehiläispesää. Mehiläisiä jokaisessa pesässä on 15 000–20 000, kesällä yksilöiden määrä nousee pesässä lähemmäs 50 000:een.
”Onneksi näitä ei tarvitse korvamerkitä”, Rahkola naureskelee.
Mehiläisten tarhaus on Rahkolalle lapasesta lähtenyt harrastus, josta on tullut sivutyö. Pari vuotta sitten Rahkola innostui mehiläisten keinosiemennyksestä, joka on vienyt kasvatustyötä nopeasti eteenpäin.
”Tarhausalueilla oli eri rotuja ja linjoja ja huomasimme, että risteymät olivat välillä aika luonteikkaita. Aloimme miettiä, miten saisi parempia emoja omaan käyttöön ja myyntiin muillekin”, Rahkola kertoo.
Pikkuruisten hyönteisten jalostus on periaatteessa samanlaista kuin muidenkin eläinten. Pesän ominaisuuksien perusteella pyritään siirtämään sopivia piirteitä seuraavaan sukupolveen.
”Pesät eroavat toisistaan paljonkin. Toiset ovat lauhkeampia, toiset persoonallisempia. Joku tuottaa satoa paremmin, toiset kestävät tauteja.”
Tällä hetkellä tärkein tavoite kasvatustyössä on parantaa vastustuskykyä mehiläisiä vaivaavaa varroapunkkia vastaan. Se heikentää ja tappaa mehiläisiä talven aikana.
”Varroapunkki on aika paha, se aiheuttaa jopa 80 prosenttia talvitappioista Suomessa. Tehokkaalla jalostuksella pystytään vähentää torjuntatoimenpiteita punkkia vastaan.”
Tavallisesti kuningatarmehiläinen lähtee pariutumislennolle alkukesällä ja parittelee jopa 15 kuhnurin kanssa ennen pesään palaamista. Keinosiemennyksen etu on, että halutulle emolle voidaan valita tietyn pesän kuhnureita, jolloin jalostus on kontrolloidumpaa, Rahkola kertoo.
Mehiläisten keinosiemennyksen taitajia on Suomessa kuitenkin vain kourallinen. Rahkola on opiskellut työtä kursseilla ja netistä ja hankkinut siihen tarvittavan mikroskooppivälineistön suomalaiselta alan pioneeriltä.
Siemennys tehdään yleensä kesällä, kun mehiläiset pariutuvat muutenkin. Ensin kuhnureilta kerätään spermaa käsittelemällä niitä käsissä niin, että siemennestenpallura tulee esiin. Se imetään pienen pienellä ruiskulla lasikapillaariin.
Emo nukutetaan hiilidioksidilla rauhalliseksi, jonka jälkeen keinohedelmöitys tehdään samaan tapaan kuin muillakin eläimillä.
”Aika pienet nuo välineet ovat, kun eläinkin on pieni. Pitää olla tarkka, eikä käsi saa vapista, kun se on kuintenkin hyönteinen ja aika pehmoinen eläin”, Rahkola sanoo.
Emo palautetaan pesään, jossa työläismehiläiset alkavat hoivata sitä. Parin viikon sisällä emo alkaa munia. Mehiläiskoiraiden eli kuhnureiden kohtalo on sen sijaan karu, elämä päättyy keinohedelmöitykseen. Luonnossakin kuhnuri on olemassa vain päästäkseen parittelemaan. Parittelun jälkeen ilmassa sen sukuelimet repeytyvät irti ja eläin putoaa maahan ja kuolee.
”Kuhnurin elämä ei ole hääviä. Jos pääset tekemään sitä, mitä varten olet olemassa, kuolet ja jos et pääse, niin sinut heitetään syksyllä pesästä pihalle.”
Kun emo on siemennetty, se palautetaan pesään työläismehiläisten hoivattavaksi. Munimisen se aloittaa parin viikon sisällä. Kuva: Johannes TervoRahkolan mielestä mehiläisten keinosiemennystä harjoitetaan Suomessa aivan liian vähän ja jalostuksessa ollaan monia maita takamatkalla. Suomeen tuodaan paljon tuontiemoja ulkomailta, eivätkä ne kestä talven oloja riittävän hyvin. Keinosiemennyksellä pystyttäisiin vaalimaan kotimaisia kantoja paremmin.
Nyt pesät pitää käsitellä talven varalle sadonkorjuun jälkeen muurahaishapolla tai oksaalihapolla, jotka hävittävät punkkikantaa pesistä. Jalostuksella Rahkola on pystynyt vähentämään käsittelyä.
”Olen huomannut, että kun torjutaan enemmän, niin hetken päästä joudutaan torjumaan taas enemmän ja enemmän. Täysin punkkiresistentti mehiläinen ei olisi mahdodon saavuttaa. Jos olisi aktiivisempaa keinosiemennystä tai enemmän päämäärätietoista jalostusta, torjunnoista voitaisiin luopua. Kyllä perinteisilläkin menetelmillä päästään tuloksiin, joskin se on paljon paljon hitaampaa ”, hän sanoo.
Mehiläisten aktiivinen paritteluaika on juhannuksesta heinäkuun lopulle. Kuva: Jarkko SirkiäMehiläiset talvehtivat vielä pesissään, mutta pian kevään ensimmäinen lämmin, tyyni ja aurinkoinen päivä ajaa ne ensimmäiselle lennolle talven jälkeen. Silloin tarhaajat tarkastavat pesät ja huolehtivat, että eläimillä on riittävästi ruokaa. Pajun kukkiminen aloittaa aktiivisemman lentokauden.
Talven aikana Rahkola on istunut muistiinpanojensa ja mehiläisten kantakirjojen äärellä ja tehnyt suunnitelmia tulevan kauden siemennyksille. Lopulliset suunnitelmat selkenevät vasta, kun näkee, miten pesät ovat todellisuudessa talvehtineet.
Rahkolan mehiläiset ovat buckfast-rotuisia mehiläisiä. Rotu on kehitetty englantilaisessa luostarissa sata vuotta sitten ja tuotu Suomeen 1970-luvulla. Rahkonen luonnehtii rotua tasaiseksi ja kestäväksi.
”Tämä rotu tuntui omimmalta, se on vähän kuin me pohjalaisetkin: siitä puuttuvat kaikki heikkoudet.”
Ensi kesänä harrastuksesta lähtenyt kasvatustyö on ottamassa taas uuden askeleen, kun Rahkola on hankkinut pienempiä pesiä jalostettavia emoja varten. Niihin on tarkoitus siementää isompi määrä emoja ja jokainen vain yhdellä kuhnurilla, jolloin jalostettavien ominaisuuksien pitäisi tulla esiin selvemmin.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
