• Etelä-Suomesta kadonnut ahma on palaamassa takaisin – tällaisia elinympäristöjä se tarvitsee

    Ahma on uhanalainen laji, joka elää nykyisin pääasiassa Pohjois-Suomessa. Viime aikoina laji on alkanut levittäytyä takaisin etelään.
    Ahma on uhanalainen suurpeto.
    Ahma on uhanalainen suurpeto. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    23.4.202514:15
    Anniina Jokinen

    Ahmat viihtyvät parhaiten laajoissa, lehtipuuvaltaisissa metsissä, selviää Aalto-yliopiston tutkimuksesta. Ahmat elävät tyypillisesti Pohjois-Suomen metsissä ja tuntureilla, mutta ovat alkaneet levittäytyä takaisin eteläiseen Suomeen.

    Ahmoja ei juurikaan tavata tuoreiden hakkuuaukkojen läheisyydessä. Yli kymmenen vuotta vanhoilla hakkuuaukoilla ahmoja kuitenkin jo on. Ne suosivat harvennettua metsää tiheän metsän sijaan.

    ”Laji on palaamassa sen historialliselle elinalueelle Etelä-Suomeen. Tutkimuksemme mukaan etelän lehtipuuvaltaiset sekametsät voivat olla aiemmin ajateltua tärkeämpiä elinympäristöjä ahmalle”, kertoo Aalto-yliopiston tutkija Pinja-Emilia Lämsä tiedotteessa.

    Ahmapopulaation kasvusta huolimatta laji on edelleen uhattuna. Yksilöitä elää Suomessa noin 400. Pienen populaatiokoon takia lajin perinnöllinen vaihtelu on vähäistä ja levinneisyys sirpaleista.

    Lämsän mukaan yhtenäiset metsäalat ovat Suomessa suhteellisen pieniä.

    ”Se voi johtaa metsämaiseman hoidon tilkkutäkkimäiseen sirpaloitumiseen. Ahman elinympäristöjen turvaamiseksi pitäisi suosia sekametsiä ja säilyttää laajoja, yhtenäisiä metsäalueita”, Lämsä sanoo.

    Tutkimus laadittiin yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Siinä hyödynnettiin satelliittikuvia, maastomittauksia ja lumijälkilaskentoja.

    Lisää aiheesta
    • Ilveksiä elää Suomessa nykyään noin 2300 yksilöä. Ilveksen lisäksi Suomessa on kolme muutakin suurpetoa: karhu, susi ja ahma.

      Erä | Luke: Ilveskanta on yli kaksinkertaistunut, susi ja ahma erittäin uhanalaisia – metsästyslaki keräsi valtavasti lausuntoja

    • Yhdeksänvuotias Matti-ahma on saanut erikoisen lempinimen taipumuksestaan käyttää hampaitaan puiden tuhoamiseen.

      Eläimet ja kasvit | Minkälaisia ahmat ovat luonteeltaan? Tätä virhettä eläintenhoitaja ei tee enää uudestaan

      Tilaajalle
    • Hirvet aiheuttavat erityisesti mänty- ja koivutaimikoissa alueellisesti suurta tuhoa.

      Erä | Valtion karja aiheuttaa alueellisia ongelmia ‒ valtakunnalliset keskiarvot eivät kerro totuutta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle