• Nokian Uutiset: Ilvekset saalistavat kissoja Nokialla – ilveksen pyyntilupia ei ole

    Kaksi vapaasti ulkoillutta kissaa on kuollut muutaman päivän sisällä ilveksen tappamana Nokialla. Alueelle ei ole saatu yhtään ilveksenkaatolupaa tälle vuodelle.
    Nokian riistanhoitoyhdistyksellä ei ole ilveksen kaatolupia. Kuvituskuva.
    Nokian riistanhoitoyhdistyksellä ei ole ilveksen kaatolupia. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    2.8.202418:00
    Kristiina Antell

    Kaksi ilveksen tappamaa kissaa on löytynyt kotipihapiiristään Nokian Tottijärveltä, kerrotaan Nokian Uutisissa.

    Kummallakin kissalla oli niskassa hampaiden jäljet, mutta kumpaakaan ei ollut raadeltu tai syöty, kerrotaan Tottijärven Facebook-ryhmässä.

    Ryhmään on myös jaettu video, jossa ilves käyskentelee pihapiirissä.

    Viime aikaiset kissojen kuolemat eivät ole ainoita ja Tottijärveltä sekä Sorvosta on tiedossa useampiakin tapauksia, Nokian seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kimmo Alakoski kertoo Nokian Uutisille.

    Kissoja on kadonnut myös Sammalistossa.

    Riistanhoitoyhdistyksellä ei ole kaatolupia. Se on kuitenkin saanut perjantaihin voimassa olevan ilveksen karkotusluvan, sillä ilves on pyrkinyt sisätiloihin ilmeisesti kissan perässä. Eläin ei ole enää näyttäytynyt lupa-alueella.

    ”Osa on varmistettu ilveksen tekosiksi, eli siellä on ollut kissan raato, jossa on ollut puremajälkiä. On myös tullut näköhavaintoja kissaa ajavista ilveksistä”, Alakoski kertoo Nokian Uutisille.

    Ilveksen karkottaminen on Alakosken mukaan vaikeaa, sillä ilveksellä on iso elinalue ja se kulkee pitkiä matkoja.

    ”Hätäkeskus ilmoittaa uhkaavat pihahavainnot poliisille, ja poliisi valtuuttaa luvanhaltijan karkotukseen. Käsky saadaan ketjusta läpi nopeasti, mutta ongelmina ovat pitkä viive havaintojen ilmoittamisessa ja korkea kynnys hätäkeskukseen soittamisessa”, toteaa Alakoski Nokian Uutisille.

    Hän kertoo uutisessa, että ilves tulee pihapiiriin siksi, että se haluaa kilpailijan pois tai ei pidä kissoista. Hänen mukaansa ilvekset eivät tule pihoille ruuan toivossa, koska tapettuja kissoja ei ole syöty.

    ”Niitä on vain niin järjetön määrä, ja sitä eivät ihmiset käsitä”, Alakoski sanoo Nokian Uutisille.

    Ilvekset ovat tappaneet lemmikkikissoja Nokialla – kuolleet kissat ovat löytyneet kotipihoistaan

    Uutisen lähde vaihdettu 4.8.2024 klo15.35 Helsingin Sanomista Nokian Uutisiksi.

    Lisää aiheesta
    • Niin sanotun Ruotsin mallin soveltumista Suomeen selvitetään myös ministeriön perustamassa asiantuntijaryhmässä.

      Erä | Ministeri Essayah: Ruotsin mallin soveltumista suurpetojen hallinnointiin selvitetään

      Tilaajalle
    • Raatojen kuvaaminen on osa työnteon rutiineja, Hyvärinen kertoo.

      Erä | Kuvat ei herkille: Arkielämän Sherlock Holmes selvittää metsäpeurojen kuolinsyitä – näin asiantuntija erottaa mikä petoeläin on tappanut eläimen

      Tilaajalle
    • Toukokuussa ilmestynyt tietokirja on 26. Suomen luonnossa -sarjan kirja.

      Kirjallisuus | Tällä suurpedolla on suurin puruvoima – tietokirja auttaa ymmärtämään pelättyjä ja ihailtuja petoja

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle