
Kansanedustaja Mikko Polvinen (ps.) jätti 12.7. kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyi onko Ruotsissa käytössä oleva suurpetojen hallinnointimalli mahdollista ottaa käyttöön myös Suomessa. Ruotsissa kunkin suurpedon kannanhoitotavoitteet, kanta-arviot sekä kannanhoidollisen metsästyksen perustelut tuotetaan viranomaistyönä maakuntatasolla.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kertoo vastauksessaan, että maa- ja metsätalousministeriö on asettanut asiantuntijaryhmän suden ja muiden suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjen kehittämiseksi.
Ryhmä perehtyy myös Ruotsin suurpetokantojen hoitoon ja hallintomalliin ja Essayahin mukaan ryhmä on jo kuullut Ruotsin ympäristösuojeluviraston asiantuntijoilta esityksen suurpetokantojen hoidosta Ruotsissa.
Tällä hetkellä susi, karhu ja ilves ovat Suomessa luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun luontodirektiivin liitteen IV mukaisesti tiukasti suojeltuja lajeja, aivan kuten Ruotsissakin.
Suomen ja Ruotsin erilainen tilanne suurpetojen niin sanotun kannanhoidollisen metsästyksen osalta perustuu kansallisten tuomioistuimien olennaisesti erilaiseen oikeuskäytäntöön ja direktiivin tulkintaan.
Maa- ja metsätalousministeriö arvioi asiantuntijaryhmän työn pohjalta, miten Suomen suurpetokantojen hoitoa voidaan kehittää. Ryhmän toimikausi päättyy lokakuussa. Työryhmän tehtäväksi on annettu uusien ratkaisujen etsiminen suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjen joustavoittamiseksi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
