• Kysely: Metsänomistajat ovat valmiita tilojen rajat ylittäviin toimiin kirjanpainajien hillitsemiseksi

    Jokainen metsänomistaja voi ryhtyä halutessaan tuholaisten torjuntatoimiin omilla maillaan, mutta työ voi jäädä tehottomaksi, jos ympäröivissä metsissä on kirjanpainajille suotuisat olot.
    Kirjanpainajat ovat kuusikoiden vitsaus.
    Kirjanpainajat ovat kuusikoiden vitsaus. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Metsänhoito
    26.8.202519:01
    Hanna Lensu

    Lähes kolme neljäsosaa metsänomistajista toivoo metsätilarajat ylittävää ja helposti järjestyvää suunnittelua kirjanpainajatuhojen hillitsemiseksi, kertoo WWF:n, Lähi-Tapiolan ja Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen teettämä kysely. Nykyisin jokainen metsänomistaja tekee halutessaan torjuntatoimia omilla maillaan, mutta toimet voivat jäädä tehottomiksi, jos ympäröivissä metsissä on kirjanpainajille suotuisat olot.

    Kirjanpainajan tuhoille ovat alttiita vanhat kuusikot kuivilla kasvupaikoilla.

    Kyselyn mukaan miltei puolet metsänomistajista oli uudistanut suositusten mukaisesti metsänsä sekametsäksi, mikä ennaltaehkäisee tuhoja. Hieman yli puolet kyselyyn vastanneista oli poistanut kirjanpainajan vioittamia kuusia. Tuhon leviämisen estämisen kannalta tärkeintä on, että poistetaan puita, joihin kirjanpainaja on juuri iskenyt. Ne voidaan tunnistaa esimerkiksi pihkavuodoista.

    Kirjanpainajien tappamat kuuset erottuvat vaaleina rankoina.
    Kirjanpainajien tappamat kuuset erottuvat vaaleina rankoina. Kuva: Petri Jauhiainen

    WWF on teettänyt Luonnonvarakeskuksella yleistajuisen kirjanpainajaoppaan metsänomistajille. Oppaassa kerrotaan kirjanpainajan levinneisyydestä nyt ja tulevaisuudessa, sekä listataan keinot kirjanpainajatuhojen minimoimiseksi. Oppaan voi ladata maksutta.

    Kysely toteutettiin Kantar Agrin verkkopaneelissa 20.5.–5.6.2025, ja siihen vastasi 719 metsänomistajaa, joiden metsätilojen yhteiskoko oli vähintään 10 hehtaaria. Kyselyyn vastanneiden metsänomistajien metsät sijaitsivat Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa tai Keski-Suomessa. Virhemarginaali on koko aineiston osalta +/- 3,6 prosenttiyksikköä.

    Lisää aiheesta
    • Kekomuurahaiset kuuluvat kirjanpainajan luontaisiin vihollisiin.

      Metsänhoito | Monimuotoinen, terve metsä pitää kirjapainajan kurissa – ”Mitä enemmän metsässä on kaikenlaisia hyönteisiä, sitä enemmän kirjanpainajalla on vihollisia”

      Tilaajalle
    • Kirjanpainajan pahasti raatelemaa kuusikkoa.

      Talous | Yle: Vakuutusyhtiöt alkavat vetäytyä hyönteistuhojen korvaamisesta

    • Metsänhoitoyhdistys Österbottenin metsäneuvoja Victor Åstrand kokee kirjanpainajapyydykset kuukausittain kesän aikana.

      Metsänhoito | Luke haluaa vapaaehtoiset täydentämään kirjanpainajien seurantaa – mhy Österbotten otti varaslähdön

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kirjanpainaja
    metsänomistajat
    metsänhoito
    tuholaistorjunta
    WWF
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla