• Yle: Vakuutusyhtiöt alkavat vetäytyä hyönteistuhojen korvaamisesta

    Lähitapiola ja Pohjola ovat kiristäneet metsätuhojen korvausehtojaan.
    Kirjanpainajan pahasti raatelemaa kuusikkoa.
    Kirjanpainajan pahasti raatelemaa kuusikkoa. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Talous
    20.7.202510:00
    Jukka Hämäläinen

    Isot vakuutusyhtiöt ovat alkaneet tiukentaa hyönteisten aiheuttamien metsätuhojen korvausehtoja. Syynä on etenkin kirjanpainaja-kaarnakuoriaisen yleistyminen tietyillä alueilla Etelä-Suomessa.

    ”Teimme metsävakuutuksiimme tämän vuoden huhtikuussa sellaisen rajauksen, että uusissa metsävakuutuksissa emme enää vakuuta kirjanpainajavahinkoja joissakin Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Uudenmaan ja Päijät-Hämeen kunnissa, kertoo vakuutusyhtiö Pohjola-vakuutuksen tuoteasiantuntija Hannu Partanen Ylelle.

    Myös Lähitapiola kiristi hyönteistuhojen korvausehtoja viime vuodenvaihteessa.

    ”llmastonmuutoksen takia kasvaneiden ja realisoituneiden riskien myötä korvattavuutta rajattiin siten, että metsävakuutus korvaa nykyään vain kaksi kertaa samalle metsikölle aiheutuneen hyönteisvahingon”, toteaa Lähitapiolan johtava metsäasiantuntija Marika Makkonen.

    Vakuutusyhtiö If kertoo seuraavansa tilannetta.

    Pohjolan Partanen muistuttaa, että vakuutuksen idea on suojata omaisuutta yllättäviä ja ennakoimattomia riskejä vastaan.

    ”Kirjanpainajan aiheuttamille puustovahingoille tyypillistä on toistuvuus. Toistuessaan samoilla alueilla vahingot eivät enää ole ennalta arvaamattomia.”

    Yle: Vakuutusyhtiöt alkavat vetäytyä hyönteistuhojen korvaamisesta – metsänomistaja: ”Pulassa ollaan” | Kotimaa | Yle

    Lisää aiheesta
    • Vakuutusyhtiöt kiinnittävät entistä tarkempaa huomiota siihen, tapahtuuko samalla metsätilalla toistuvasti kirjanpainajatuhoja. Päätökset tehdään tapauskohtaisesti.

      Kodin talous | Kirjanpainajat ja myrskyt ovat herättäneet metsänomistajat vakuuttamaan metsiään ‒ lue, mitä ei korvata

      Tilaajalle
    • Metsävakuutusta ei kannata ottaa vasta sitten, kun sääennustus lupaa myrskyä.

      Metsänhoito | Metsävahingot yleistyvät, mutta joka toinen jättää metsänsä vakuuttamatta – ”Metsän arvo voi tulla alas viikoissa”

      Tilaajalle
    • Myrsky katkoi ja kaatoi isoja puita Valkealan Kinansaaressa lähellä Repoveden kansallispuistoa kesällä 2007.

      Metsä | Pohjola Vakuutus varoittaa: Hyönteistuhot saatetaan rajata pois metsävakuutusten korvausten piiristä

      Tilaajalle
    • LähiTapiolasta kerrotaan, että hyönteistuhot ja niistä erityisesti kirjanpainajatuhot ovat selvästi kasvava trendi metsävakuutuskorvauksissa.

      Metsänhoito | Mitä muita vakuutuksia metsänomistajan kannattaisi harkita kuin metsävakuutusta?

      Tilaajalle
    • ”Myrskyt ovat todennäköisesti jatkossakin merkittävin niistä metsätuhoriskeistä, joita vastaan on tarjolla vakuutus­turvaa”, kirjoittaa Petri Kortejärvi.

      Metsänhoito | Kortejärvi: Suomalaisen metsävakuuttamisen erikoisuutena ovat alhaiset omavastuut – alhaisilla omavastuilla on tosin hintansa

    Artikkelin aiheet
    vakuutusyhtiöt
    hyönteistuho
    metsävakuutus
    kirjanpainaja
    ilmastonmuutos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio