• Osa kylmään tottuneista perhosista ei pidä enää Lappia tarpeeksi kylmänä

    Kylmän lajit harvinaistuvat pohjoisessa ja etelään saapuu uusia lämpimään sopeutuneita lajeja.
    Pikkukiitäjä pörräämässä mäkitervakon ympärillä. Laji on ilta- ja yöaktiivinen. Kuvituskuva.
    Pikkukiitäjä pörräämässä mäkitervakon ympärillä. Laji on ilta- ja yöaktiivinen. Kuvituskuva. 
    Metsä|Luonto
    17.8.202518:00
    Jukka Hämäläinen

    Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten ilmastonmuutos muuttaa yöperhosyhteisöjä eri puolilla Suomea. Tutkijat halusivat selvittää, onko yhteisöissä käynnissä termofilisaatio eli siirtymä kohti lämpimämpiä oloja suosivia lajeja ilmaston lämmetessä.

    Tutkimustulokset osoittavat, että lämpimään sopeutuneet lajit hallitsevat kasvavassa määrin suomalaisia yöperhosyhteisöjä. Lämpimään sopeutuneiden lajien osuus yöperhosista lisääntyi koko maassa.

    Termofilisaatio oli nopeinta Pohjois-Suomessa, ja se johtui ennen kaikkea kylmään sopeutuneiden lajien häviämisestä. Etelä-Suomessa puolestaan ilmiö oli seurausta uusien lämpimään sopeutuneiden lajien saapumisesta alueelle samalla, kun suurin osa alueen alkuperäisestä lajistosta säilyi.

    ”Yöperhosyhteisöjen koostumus muuttuu kaksi kertaa nopeammin pohjoisessa kuin etelässä”, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja, tutkijatohtori Emilie Ellis Helsingin yliopiston ekologisen muutoksen tutkimuskeskuksesta.

    Kylmään ilmastoon sopeutuneisiin lajeihin kohdistuvan uhan tiedostaminen voi auttaa Suomen luonnon monimuotoisuutta tukevien suojelustrategioiden suunnittelussa.

    Tutkimusryhmä hyödynsi pitkän aikavälin aineistoa, jota on kartutettu vuosikymmenien ajan vapaaehtoisten tekemällä seurannalla.

    Lisää aiheesta
    • Perhoset kertovat meille ilmastonmuutoksesta ja kimalaiset maatalouden kemikaalirasituksesta, sanoo Peter von Bagh. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Luonto | Perhosharrastaja Peter von Bagh on nähnyt perhoskannan muuttumisen – ilmastonmuutos tuo Suomeen uusia lajeja

    • Etelä-Suomen kunnissa perhoslajisto on yleisesti runsaampaa kuin pohjoisemmassa. Kuvan Amiraaliperhonen on kuvattu Salossa.

      Luonto | Kotka on Suomen perhospääkaupunki

    • Riekko on kylmään sopeutunut lintulaji. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Eläimet ja kasvit | Viileän ilmaston linnut ja perhoset ovat vaarassa vähentyä nopeasti – lajikato lisää metsätuholaisia

    • Verenpunaiset syyskorennot nauttivat syksyn viimeisistä lämpimistä hetkistä kuin viimeistä päivää.

      Luonto | Talvi lähestyy, mutta osa perhosista uhmaa kylmyyttä − nämä lentävät vielä marraskuussakin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    yöperhoset
    termofilisaatio
    Lappi
    Helsingin yliopisto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle