• Valkohäntäpeurojen vähentämisen tavoite luisumassa käsistä – ”Vielä on kuukausi aikaa kiriä”

    Valkohäntäpeurojen saalismäärät ovat tällä metsästyskaudella jääneet reippaasti viime vuoden tahdista.
    Tilaajalle
    Valkohäntäpeuran metsästysaika päättyy 15. helmikuuta.
    Valkohäntäpeuran metsästysaika päättyy 15. helmikuuta.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Erä
    16.1.202508:22
    Eija Vallinheimo

    Valkohäntäpeuran vuotuinen saalismäärä laski viime vuonna. Kokonaissaalismäärä jäi noin 12 prosenttia edellistä kautta pienemmäksi. Saalismäärän väheneminen uhkaa toistua myös tänä vuonna.

    ”Saalistilastojen mukaan valkohäntäpeurojen saalismäärä on 18 prosenttia jäljessä vuodentakaisesta eli aika paljon. Kaiken kaikkiaan, jos vertaa siihen, mitä saalismäärät olivat parhaimmillaan kautena 2021–2022, nyt ollaan siitä jäljessä jo kolmanneksen verran”, sanoo MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen.

    Kolmen vuoden aikana valkohäntäpeurakantaa on saatu leikattua noin 20 prosenttia. Leskinen on huolissaan siitä, leikkautuuko kanta enää tämän metsästyskauden jälkeen tihentymäalueilla.

    ”Ainakaan merkittävää leikkautumista ei ole tulossa. Alueittain ja paikallisesti tilanteet ovat erilaisia, mutta iso kuva näyttää nyt huolestuttavalta.”

    Leskinen tähdentääkin, että metsästäjät ovat tehneet arvokasta työtä ja sitä työtä on tärkeää myös jatkaa. Hän pitää haastavana saavuttaa myös niitä kantatavoitteita, joita riistaneuvosto asetti viime keväänä. Esimerkiksi Varsinais-Suomen kohdalla kantatavoitteen keskiarvo oli 10–32 prosenttia kantaa leikkaava. Uudellamaalla leikkaustavoite oli 17–32 prosenttia.

    ”Nyt on suuri huoli myös siitä, että päästäänkö näihin tavoitteisiin”, Leskinen tiivistää.

    ”Metsästysaikaa on jäljellä vielä kuukauden verran, joten tämä loppuaika kannattaa käyttää tehokkaasti, jotta saadaan kirittyä saalismäärää lähemmäksi viime vuoden määriä ja kantatavoitteita”, Leskinen kannustaa.

    ”Metsästysaikaa on jäljellä vielä kuukauden verran, joten tämä loppuaika kannattaa käyttää tehokkaasti.” Timo Leskinen

    Tiheimmän kannan alueella lounaisessa Suomessa peurakantaa on pyritty järjestelmällisesti leikkaamaan, jotta esimerkiksi kolarimääriä saataisiin vähennettyä. Riistavahingot.fi-sivuston mukaan peuraonnettomuudet ovat kääntyneet nyt pienoiseen kasvuun. Vuonna 2023 valkohäntäpeurakolareita sattui 5 573 ja viime vuonna 5 733.

    ”Onnettomuuksissa ehti jo olla laskeva kehitys, mutta nyt tilasto näyttää jälleen hieman nousujohteiselta. Jos ottaa huomioon vielä sen, että koko ajan tulee teiden varsille uusia aitoja, niin vaikka kanta olisi ennallaan, kehitys pitäisi olla laskeva”. Samalla herää kysymys siitä, mikä on todellinen peurakannan kehityksen suunta, Leskinen pohdiskelee.

    Leskinen muistuttaa, että maanomistajilta tulee kovaa painetta siihen, että peurakannan leikkaantuminen jatkuu. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa maanomistajista 75 prosenttia oli viime talvena sitä mieltä, että kantaa tulee leikata.

    Lukijan ottama kuva metsäkaurislaumasta.
    Lukijan ottama kuva metsäkaurislaumasta.  Kuva: Tommi Kujala

    Tiheän peurakannan alueella myös metsäkauriskannan leikkaus olisi tärkeää. Tilastojen mukaan tämän hetken saalismäärä 10 533 yksilöä on viime vuodesta jäljessä 20 prosenttia. Metsäkauriskantaa ei seurata tarkasti, mutta Luonnonvarakeskus arvioi kannan kooksi on noin 100 000 yksilöä. Liikenneonnettomuuksia tapahtui viime vuonna 5 336. Määrä oli lähes sama kuin edellisvuonna.

    Lisää aiheesta
    • Koko maassa saaliiksi saatiin vajaat 60 000 valkohäntäpeuraa

      Erä | Valkohäntäpeuroja saatiin saaliiksi aiempaa vähemmän – katso oman maakuntasi luvut

    • Jo ennen riistaneuvostojen tapaamista tiedettiin, että tavoitteita asetetaan tällä kertaa aiempaa hankalammassa tilanteessa.

      Erä | MTK on pettynyt hirvieläinten metsästystavoitteisiin: ”Metsänomistajien ja muiden sidosryhmien näkemykset jätettiin monessa riistaneuvostossa täysin huomioimatta”

    • Jahdinaikaiset havainnot valkohäntäpeuroista tulisi kirjata Oma riista -palveluun. Kaikkien havaittujen eläinten määrä kirjataan ylös mahdollisimman tarkasti.

      Erä | Nyt on aika laittaa talteen jahtireissuilla valkohäntäpeuroista tehdyt havainnot

      Tilaajalle
    • Erotatko, mikä lihoista on sisäpaisti?

      Erä | Tiedätkö, mitä ruokia peuran eri osista voi valmistaa? Katso videolta, erotatko mikä lihoista on sisäpaisti

      Tilaajalle
    • Riistalihaa halutaan saada ravintoloiden ruokalistoille Varsinais-Suomessa.

      Erä | Uusi hanke etsii keinoja saada enemmän riistaa ravintoloiden lautasille

    Artikkelin aiheet
    valkohäntäpeura
    metsästyskausi
    riistakanta
    liikenneonnettomuus
    Varsinais-Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle