Miten käy kuolinpesissä: kasvaako metsä vai kasautuvatko ongelmat?

Oletko osakkaana kuolinpesässä, joka omistaa metsää? Et ole yksin, nimittäin kuolinpesät omistavat noin miljoona hehtaaria suomalaista metsää. Kuolinpesien pitkäkestoiseen metsänomistukseen liittyy kuitenkin haasteita.

Näistä ensimmäinen on se, että osakkaiksi voi ajautua perheenjäseniä, joita metsänomistaminen ei kiinnosta tai joiden toiveet metsän hoidosta eroavat selvästi. Tällöin riski osakkaiden riitaantumiselle kasvaa. Toinen haaste on se, että päätöksiä ei voida tehdä, elleivät kaikki ole asioista samaa mieltä. Vaikka näitä tilanteita ei lyhyellä aikavälillä kohtaisikaan, aika voi tuoda yllätyksiä. Kun kuolinpesän osakkaiksi alkaa tulla kuolinpesiä ja niiden osakkaita, päätöksenteko ei ole enää kovin lystiä. Kun mennään vielä tästä hieman eteenpäin, voi olla, etteivät kaikki osakkaat ole edes tiedossa.

Yksi niistä syistä, joiden takia omistajanvaihdosta ei tehdä metsänomistajan elinaikana tai kuolinpesää ei pureta, on perhesuhteisiin kytkeytyvät inhimilliset tekijät. Ehkä keskustelua muutoksesta ei osata aloittaa, koska ei tiedetä miten. Ehkä sitä ei uskalleta aloittaa, koska pelätään riitoja. Ehkä keskustelua ei haluta aloittaa, koska metsästä luopuminen on vaikeaa, pelätään tulevien omistajien päätöksiä, tai puheenaihe viittaa väistämättä nykyisen omistajan kuolemaan.

Jos jotain, niin keskustelua metsän omistajanvaihdos kuitenkin vaatii. Joissakin perheissä keskustelu tulee luonnostaan, toisissa ei. Siksi vaihdoksia koskevan verotuksellisen ja taloudellisen neuvonnan rinnalle tarvitaan uusia, pehmeämpiä arvoja huomioivia näkökulmia.

Metsänomistajille tulisi olla tarjolla työkaluja, jotka tukevat omistajanvaihdoksia koskevan keskustelun aloittamista, tunnetekijöiden käsittelyä, sovinnollisuuden ylläpitämistä ja ristiriitatilanteiden purkamista. Muilta sektoreilta on löydettävissä esimerkkejä, joita voi soveltaa. Onneksi metsäalallakin on jo tehty avauksia näistä kysymyksistä, mutta lisää tarvitaan.

Tunteiden tulkinta ei ehkä kuulu omistajanvaihdosneuvontaa antavien metsäammattilaisten osaamiseen, eikä sen tarvitsekaan. Tavoitetilanteessa asiakasta voisi ohjata eteenpäin sellaiseen osoitteeseen, josta tukea ristiriitatilanteiden purkamiseen on saatavilla. Näiden palveluiden saatavuuteen tulisikin panostaa.

Metsänomistajilta taas tarvitaan rohkeutta nostaa kissa pöydälle ja aloittaa keskustelu. Omistajanvaihdos on usein toimivin tapa varmistaa rakkaan metsäomaisuuden hyvä hoito pidemmällä aikavälillä.

Kirjoittaja on Pellervon taloustutkimuksen metsäekonomisti