• Edelläkävijä vei sekametsien viljelyn käytäntöön: männyntaimien menekki kymmenkertaistui kolmessa vuodessa

    Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen sekaviljelymallia sovelletaan jo valtaosalla yhdistyksen hoitamista tuoreiden maiden uudistusaloista.
    Tilaajalle
    Taimivakkaan tulee kaksi kolmasosaa kuusentaimia ja kolmasosa männyntaimia.
    Taimivakkaan tulee kaksi kolmasosaa kuusentaimia ja kolmasosa männyntaimia. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsänhoito
    2.6.202505:00
    Henrik Hohteri
    Jämsä

    Päijännettä ympäröivään rehevään, jyrkästi kumpuilevaan maastoon on hakattu pieni, reilun hehtaarin aukko.

    Toukokuinen päivä on istuttajan unelma: poutainen mutta viileä. Palokärki viheltää säästöpuuhaavassa pesäkolonsa äärellä.

    Kirsti ja Tapio Rytilä ovat tulleet seuraamaan, miten metsää uudistetaan Kirstin perintömailla.

    ”Perustimme viime vuonna perheen kesken yhteismetsän, joka kokoaa kotitilani perintömetsät yhteen. Mukana on kaksi sukupolvea”, Kirsti Rytilä kertoo.

    Aukon taustalla häämöttää läpitunkemattomana seinänä kovaan kasvuun lähtenyt kuusentaimikko.

    Tälle alalle on tarkoitus saada aikaan hieman toisenlaista metsää: taimilaatikoissa on sekä männyn että kuusen taimia, molemmat yksivuotiaita.

    Taimet ja niiden istuttajan on järjestänyt paikalle Päijänteen metsänhoitoyhdistys. Espoossa asuvat Rytilät ovat luottaneet metsätilan hoidossa pitkään metsänhoitoyhdistyksen asiantuntemukseen.

    Esa Isoranta istutti reilun hehtaarin alaa pilvisenä, viileänä toukokuun päivänä.
    Esa Isoranta istutti reilun hehtaarin alaa pilvisenä, viileänä toukokuun päivänä. Kuva: Petteri Kivimäki

    Etelä-Suomen rehevillä mailla on viljelty viimeiset parikymmentä vuotta lähinnä kuusta. Viime vuodesta lähtien Päijänteen metsänhoitoyhdistys on markkinoinut aktiivisesti mallia, jossa tuoreille kankaille istutetaan kolmasosa mäntyä ja kaksi kolmasosaa kuusta.

    Samalla istutettavien taimien määrää on vähennetty aiemmasta 1 800:sta 1 500 taimeen hehtaarille.

    Kirsti Rytilän kotitilan maat ovat nyt osa perheen yhteismetsää, jossa on kaksi sukupolvea mukana.
    Kirsti Rytilän kotitilan maat ovat nyt osa perheen yhteismetsää, jossa on kaksi sukupolvea mukana. Kuva: Petteri Kivimäki

    ”Taimimäärä on aikaisempaa alhaisempi, mutta suositusten rajoissa. Sillä saadaan myös metsänomistajan kustannuksia vähän alaspäin”, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Petri Takalo.

    Kolmesataa tainta vähemmän tarkoittaa, että kustannukset laskevat noin 150 euroa hehtaaria kohti.

    Alhaisemman taimimäärän päätarkoitus on antaa mahdollisuus luontaisesti syntyville lehtipuille. Maanmuokkauksessa laikkuja tehdäänkin enemmän kuin taimia istutetaan, jotta luontaisilla siemenillä olisi riittävästi hyviä itämisalueita.

    ”Kun vältämme yhden puulajin kuvioita, samalla lavennetaan hirvien ruokapöytä maisematasolle.”

    Petri Takalo

    Sekametsiä suositaan nyt, koska tutkimusten mukaan niiden arvellaan kestävän tulevaisuuden ilmaston koetuksia paremmin kuin yhden puulajin metsien.

    Ideana on, että sekapuustoisuus säilyy koko kiertoajan yli, eli raivauksissa ja harvennuksissa ei suosita mitään tiettyä puulajia.

    Mäntyä viljelemällä on tarkoitus saada lisäksi männiköiden hirvituhot hallintaan.

    Hirvien laidunnus jakautuu laajemmalle alueille, kun mäntyä kasvaa monin paikoin sekapuuna sen sijaan, että sitä olisi vain harvakseltaan puhtaissa männiköissä.

    ”Kun vältämme yhden puulajin kuvioita, samalla lavennetaan hirvien ruokapöytä maisematasolle.”

    Esa Isoranta pitää sekaistutusmallia järkevänä. Taustalla vanhalla tyylillä istutettu täystiheä kuusikko, jossa tilaa sekapuustolle on huomattavasti vähemmän.
    Esa Isoranta pitää sekaistutusmallia järkevänä. Taustalla vanhalla tyylillä istutettu täystiheä kuusikko, jossa tilaa sekapuustolle on huomattavasti vähemmän. Kuva: Petteri Kivimäki

    Voi myös kysyä, miksi mäntyjä pitää istuttaa? Ilmestyyhän niitä usein luontaisestikin laikkuihin, aivan kuten koivuja.

    Takalon mukaan mänty kannattaa istuttaa, koska jalostettu istutustaimi pärjää varhaiskasvussa lehtipuille ja heinälle. Siementaimi jää herkästi jälkeen.

    Kuuset ja männyt istutetaan satunnaisesti sekaisin, ainakin pääosin.

    ”Järjen käyttö on aina sallittua. Mäntyä ei istuteta ison metsän laitaan”, kommentoi aluetta istuttava metsäpalveluyrittäjä Esa Isoranta.

    Hän osoittaa aukean reunaa, jossa varjoa sietävä kuusi on parempi valinta. Vastaavasti mäen harjalla, alueen kuivimmalla osalla, männyntaimien osuus on hieman suurempi kuin muualla.

    Isoranta kiittelee erityisesti uuden mallin kohtuullista taimimäärää. Aiemmassa, korkeammassa istutustiheydessä sekametsä menetetään jo varhaisperkauksessa, kun raivaussahalta säästyvät pelkät istutustaimet.

    Petri Takalon (vas.) mukaan sekametsän viljely tuo metsänomistajalle myös säästöä, kun istutustaimia tarvitaan entistä vähemmän. Hänen vieressään Esa Isoranta sekä Kirsti ja Tapio Rytilä.
    Petri Takalon (vas.) mukaan sekametsän viljely tuo metsänomistajalle myös säästöä, kun istutustaimia tarvitaan entistä vähemmän. Hänen vieressään Esa Isoranta sekä Kirsti ja Tapio Rytilä. Kuva: Petteri Kivimäki

    Metsänhoitoyhdistyksen tilastot kertovat, että sekametsien kasvatus on siirtynyt puheista vakiintuneeksi käytännöksi.

    ”Viime vuonna sekaistutuksia oli kohtuullinen osuus, tänä vuonna niitä on valtaosa tuoreen kankaan uudistamisista”, Takalo kertoo.

    Kolme vuotta sitten metsänhoitoyhdistys välitti vuosittain 30 000 männyntainta. Tänä vuonna määrä nousee kymmenkertaiseksi.

    Kolme vuotta sitten metsänhoitoyhdistys välitti vuosittain 30 000 männyntainta. Tänä vuonna määrä nousee kymmenkertaiseksi.

    Kuusentaimia istutetaan vastaavasti entistä vähemmän.

    ”Mallia ei ole kehitetty metsänhoitoyhdistyksen taimimyynnin ehdoilla, vaan tätä tehdään metsänomistajan parhaaksi”, Takalo vakuuttaa.

    Istutettu, jalostettu männyntaimi lähtee nopeasti kasvuun verrattuna luonnon kylvämiin mäntyihin.
    Istutettu, jalostettu männyntaimi lähtee nopeasti kasvuun verrattuna luonnon kylvämiin mäntyihin. Kuva: Petteri Kivimäki

    Lehtomaisilla kankailla männyn kasvatus ei kannata, koska siitä tulee herkästi niin oksikasta, että laatu ei riitä sahatukiksi. Rehevimmille maille metsänhoitoyhdistyksessä pohditaan mallia, jossa istutettaisiin rauduskoivua ja kuusta sekaisin.

    ”Se on työpöydällä. Tutkimustuloksia asiasta jo löytyy.”

    Lisää aiheesta
    • Syödystä rauduskoivusta ei ole enää tukkipuuksi, mutta laikusta ponnistaa männyn ja kuusen taimia, esittelee Matti Äijö.

      Metsänhoito | Video: Älä käy kallista sotaa luontoa vastaan – joskus istutettu taimikin kannattaa raivata pois

      Tilaajalle
    • Sekametsiin istutetaan nykyisin jo valmiiksi sekaisin esimerkiksi mäntyä ja kuusta. Näin voidaan pienentää sekä juurikäävän, kirjanpainajan että hirvien aiheuttamia tuhoja.

      Metsänhoito | Sekametsien suosio mullistaa puuntaimien markkinoita – myös moni muu asia muuttuu

      Tilaajalle
    • Petri Kortejärven mukaan ainakin Pohjois-Suomessa männyn kylvöltä voi odottaa hyvää onnistumista myös loppusyksynä ja alkutalvesta.

      Metsänhoito | Kortejärvi: Männyn kylvö pitäisi ottaa täsmäaseeksi sekametsien viljelyyn

    Artikkelin aiheet
    sekametsien viljely
    metsänhoito
    Päijänteen metsänhoitoyhdistys
    puulajit
    ilmastonmuutokseen sopeutuminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla