• Video: Älä käy kallista sotaa luontoa vastaan – joskus istutettu taimikin kannattaa raivata pois

    Sekametsän kasvatus vähentää esimerkiksi hirvien ja väärien puulajivalintojen aiheuttamia tappioita metsänomistajalle.
    Tilaajalle
    Syödystä rauduskoivusta ei ole enää tukkipuuksi, mutta laikusta ponnistaa männyn ja kuusen taimia, esittelee Matti Äijö.
    Syödystä rauduskoivusta ei ole enää tukkipuuksi, mutta laikusta ponnistaa männyn ja kuusen taimia, esittelee Matti Äijö. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsänhoito
    4.11.202416:30
    Henrik Hohteri

    Kahdeksanvuotiaassa taimikossa näkyy jo selvästi, mitä tarkoittaa oikean puulajin kasvattaminen oikealla kasvupaikalla.

    Valtaosin yhdeksän hehtaarin ala on äestettyä kylvömännikköä. Pohjakasvillisuudessa vallitsee kanerva. Kasvin kukoistaminen kertoo kuivahkosta kasvupaikasta, jolla kuusi ja koivu eivät kunnolla menesty tukkipuuksi asti.

    Koivuja näkyy mäntyjen seassa. Useimmat niistä saavat lähteä kuivahkolta kankaalta ensiharvennuksessa. Ravinteet eivät täällä riitä kasvattamaan kuusia ja koivuja tukiksi asti.

    Kosteassa notkossa kanervikko vaihtuu heinikoksi. Mättäisiin on istutettu kuusia, jotka ovat lähteneet ripeään kasvuun.

    ”Sekametsän kasvatuksessa taimikonhoitovaihe on ratkaisevin. Mänty ja yhtä lailla lehtipuut ovat valopuita. Jos kuusentaimikko kasvaa liian pitkään, sekapuustoa ei jälkeenpäin saa”, sanoo metsätalousyrittäjä Matti Äijö.

    Tasaikäisissä taimikoissa havupuiden sekaan voi jättää pääpuulajia lyhyempiä lehtipuita. Nykyiset jalostetut kuusentaimet kilpailevat tosin kasvuvauhdissa hyvin luontaisten lehtipuiden kanssa.

    Taimikonhoito ratkaisee sekametsän synnyn. Sulkeutuneesen kuusikkoon muita puulajeja ei enää ilmesty.
    Taimikonhoito ratkaisee sekametsän synnyn. Sulkeutuneesen kuusikkoon muita puulajeja ei enää ilmesty. Kuva: Markku Pulkkinen

    Jos mänty menestyy istutuskuusikossa, raivaajan kannattaa kuvion karummissa kohdissa kovettaa sydämensä ja kaataa kalliisti ostetut kuusentaimet pois.

    ”Vaikka se kyllä sattuu, niin istutuskuusia voi kaataa pois. Kuivahkon kankaan koko kiertoajalla männyn kasvu on niin paljon kuusta parempi, ettei kuusta kannata kasvattaa.”

    Valintaa ei ole kuitenkaan syytä tehdä liian varhain. Viisimetriseksi asti männyntaimet ovat vaarassa joutua hirven suuhun. Silloin on hyvä, että metsässä kasvaa edes jotakin vahingoittumatonta puuta.

    Huomioi maaston pienipiirteinen vaihtelu puulajivalinnassa. Usein kuusi ja koivu menestyvät notkoissa, mänty kumpareilla.
    Huomioi maaston pienipiirteinen vaihtelu puulajivalinnassa. Usein kuusi ja koivu menestyvät notkoissa, mänty kumpareilla. Kuva: Rami Marjamäki

    Mitä karumpi paikka, sitä vähemmässä ovat vaihtoehdot. Pienellä kumpareella hirvet ovat syöneet kuusivaltaisen kuvion laidalle kylvetyt männyt vuoden toisensa perään. Vajaatuottoiselle, pienelle alueelle yksi mahdollisuus on siirtää se naapurikuvion päätehakkuun jälkeen syntyvän taimikon rytmiin. Suurella kuviolla hirven syöntipaine jakautuu laajalle, vaikka mäntyä kasvatettaisiinkin.

    Rehevillä mailla on enemmän pelivaraa. Tien varteen istutetut rauduskoivut on pahoin syöty, mutta laikuista ponnistaa jo kuusen ja männyn sirkkataimia tilalle.

    Lehtomaisella, entisellä peltomaallakaan sekametsän syntyä ei voi estää, vaikka puhdas männikkö olikin 1980-luvun lopulla metsittäjän ihanteena.

    Avojuurisina istutetut puut ovat kasvaneet lengoiksi. Luontaista koivua on nyt noin 20 prosenttia tilavuudesta ja kuusta 10 prosenttia, kun kuviolta on harvennettu kahteen kertaan huonolaatuisimmat männyt pois.

    Älä valitse kasvatettavaa puulajia liian aikaisin. Mänty ja lehtipuut ovat alttiita hirvituhoille 5-metrisiksi asti.
    Älä valitse kasvatettavaa puulajia liian aikaisin. Mänty ja lehtipuut ovat alttiita hirvituhoille 5-metrisiksi asti. Kuva: Rami Marjamäki

    ”Harvennuksissa on pyritty jättämään kaikkia kasvatuskelpoisia puulajeja. Tässä olisi hieno tukkikoivikko, jos aikanaan olisi istutettu rauduskoivua.”

    Nyt metsikössä pitää miettiä, mitä männyille kannattaa jatkossa tehdä. Äijö näkee metsässä hyvän kohteen hankintahakkuille: mäntyjä ja suurimpia koivuja voidaan hakata pikkuhiljaa pois. Samalla uusia kuusentaimia varttuu vähitellen alikasvoksesta. Entisestä pellosta on kehittymässä kaksijaksoinen sekametsä.

    ”Tällä tavalla metsänomistaja voi työllistää talvella itsensä. Hankintatyölle voi saada monenlaista palkkaa esimerkiksi sitä kautta, että välttyy uudistamistöiltä.”

    Raivatessa pitää olla tarkkana, että jatkoon pääsevät kantovesojen sijaan siemensyntyiset lehtipuut. Niillä on edellytys välttyä laholta ja kasvaa tukkikokoon asti.
    Raivatessa pitää olla tarkkana, että jatkoon pääsevät kantovesojen sijaan siemensyntyiset lehtipuut. Niillä on edellytys välttyä laholta ja kasvaa tukkikokoon asti. Kuva: Rami Marjamäki
    Lisää aiheesta
    • Sekametsä voi koostua yhdestä pääpuulajista, jonka ehdoilla kasvatus pääasiassa tehdään, tai kasvatettavia puulajeja voidaan suosia yhtä paljon.

      Metsänhoito | Sekametsän kasvatukseen uudet suositukset – pääpuulajia enintään kolme neljäsosaa

    • Sekametsiin istutetaan nykyisin jo valmiiksi sekaisin esimerkiksi mäntyä ja kuusta. Näin voidaan pienentää sekä juurikäävän, kirjanpainajan että hirvien aiheuttamia tuhoja.

      Metsänhoito | Sekametsien suosio mullistaa puuntaimien markkinoita – myös moni muu asia muuttuu

      Tilaajalle
    • Ilmastonmuutokseen varautuminen kannustaa perustamaan sekametsiä puhtaiden kuusikoiden sijaan.

      Metsänhoito | Kuusikko tuottaa hyvin puuta, mutta sekapuusto parantaa metsikön kestävyyttä

      Tilaajalle
    • Metsuriyrittäjät Jarkko ja Jari Reini raivasivat kuselle istutetusta taimikosta sekametsää Hankasalmella.  Stora Enson metsänhoitopäällikkö Antti Rantanen ja Jyväskylän tiimin ostopäällikkö Juha-Matti Tarvainen olivat tyytyväisiä jälkeen.

      Metsänhoito | ”Yhtään koivua ei olisi jätetty” – näin metsänhoidon suositukset ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa

    • Nurmijärveläinen metsätilan osakas Touko Hyvämäki tarkastelee harvennettua sekametsää. Koivuja näkyy kuusten taustalla.

      Metsänhoito | MT-kysely: Valtaosa metsänomistajista haluaa lisätä sekametsien kasvatusta

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla