Rohkea ratkaisu rämemänniköllä kannatti – näillä konsteilla kasvatuskelvoton kohde voi saada uuden alun

Kituliaasti kasvavaa mäntyä, joka ei tahdo millään lihoa tukkipuuksi. Tyypillinen tilanne aikanaan ojitetuissa karuissa suometsissä, kuten täällä, sonkajärveläisellä rämemänniköllä.

Tien toisella puolella oli vielä kymmenisen vuotta sitten vastaavanlainen, huonosti kasvava metsikkö. Metsänomistajaa edustava, Sukevan yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja Ari Sirviö pohti tuolloin pitkään metsän kohtaloa.

Puusto oli vanhaa eikä se ollut reagoinut lannoitukseen.

”Mietin jaksaako tuo kasvaa ja mitä sille tekisi, mutta kiinnosti myös, voisiko näitä metsiä kasvattaa jotenkin tehokkaammin”, Sirviö kertoo.

Asia kiinnostaa häntä erityisesti siksi, että Sukevan yhteismetsän omistamista 4 500 metsähehtaarista vähän alle puolet kasvaa turvemailla. Sirviö oli utelias selvittämään, mitä tällaisessa paikassa oikeasti kannattaa tehdä.

Vuosilustot paljastavat, että männyillä on ikää yli 150 vuotta, mutta luontaisesti syntynyt metsä, joka on joskus ojitettu, on kasvanut kituliaasti. Kuva: Timo Villanen

Takana näkyvä männikkö on kasvanut kituliaasti, mutta kuvan kohteessa lannoitus synnytti metsään runsaasti taimia. Kuva: Timo Villanen

Suomessa on noin miljoona hehtaaria huonosti kasvavia suometsiä, jotka luokitellaan vaatimattoman kasvunsa takia metsänkasvatuskelvottomiksi. Erityisesti Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla kohteita on paljon.

Tyypillisesti metsänomistajat haluaisivat hyödyntää ojitettuja suometsiään ja saada aikanaan tehdyille ojitusinvestoinneille ja hoitotöille vastinetta.

”Puusto on kuitenkin saattanut olla ojitushetkellä ikääntynyttä, eikä se ole siksi lähtenyt toivottuun kasvuun vesitalouden järjestelyistä ja lannoituksesta huolimatta”, tilannetta kuvailee metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta.

Mitä tällaisille karuille suometsille, jotka ovat syntyneet karuille mutta kuitenkin metsänkasvatusta ajatellen riittävän hyville kasvupaikoille, voisi tehdä? Onko puiden järeytymistä tukiksi mieltä enää odottaa vai kannattaisiko alue esimerkiksi ennallistaa takaisin suoksi?

Remeksen mukaan tyypillistä on, että kohteille ei tehdä mitään.

”Usein jäädään vain odottelemaan, jos puut kuitenkin järeytyisivät ajan kanssa. Metsänomistajille tarjotaan jo nyt tyypillisesti ratkaisuksi heikosti kasvavilla suometsillä, että jätetään ne metsätalouden ulkopuolelle, mutta olisi hyvä tarjota myös muita konkreettisia vaihtoehtoja”, Remes sanoo.

Markku Remes (oikealla) on seurannut mielenkiinnolla Ari Sirviön koealojen kehitystä. Kuva: Timo Villanen

Odottelussa ei välttämättä ole järkeä, jos ikääntynyt puu vain jatkaa olematonta kasvuaan.

”Metsäsuunnitelmassakin herkästi aliarvioidaan tällaisen puuston ikä, koska puut ovat pieniä. Tällaisilla halkaisijaltaan 18 senttiä kasvavilla männyillä voi olla todellisuudessa jo paljonkin ikää”, Remes huomauttaa.

Remes ja Sirviö ovat käyneet aiemmin päivällä kaatamassa Sukevan yhteismetsän männiköstä yhden puun, jonka vuosilustoja tihrustamme. Syyt ovat niin tiheässä, että iästä on vaikea saada selkoa, mutta puu on vaatimattomasta koostaan huolimatta vanha, yli 150-vuotias.

Suon ojitusajankohta ei ole tiedossa, mutta aavistuksen reippaammat vuosikasvut kiekon keskellä vihjaavat vesitalouden muutoksiin.

Soita ojitettiin metsätalouden käyttöön voimakkaasti 1960–1970-luvuilla, kun puun tarve kasvoi. Ylilyöntejäkin tehtiin. Iso osa vähäravinteisista soista ei lannoituksista huolimatta kasvanut koskaan kunnolla puuta.

Suomea odottavat tulevina vuosina EU:ssa päätetyt, mittavat luonnon ennallistamisvelvoitteet. Osa metsänkasvatuskelvottomiksi metsiksi katsotuista kohteista sopii ennallistettaviksi, mutta Remeksen mielestä osa olisi palautettavissa metsänkasvatukseen, kun vain metsässä tehdään oikeita toimia.

Sukevan yhteismetsän koealoista erottuu hyvin, miten eri uudistamistavat vaikuttavat kasvuun. Takana hyvin kasvava taimikko sai alkunsa istuttamalla mätästetylle uudistusalalle. Edessä luontaisesti uudistunutta männikköä. Kuva: Timo Villanen

Ari Sirviö piirsi perustamansa koealat tauluun.  Kuva: Timo Villanen

Luontaisesti uudistetulla alalla taimet ovat vielä pieniä, mutta niitä on syntynyt paljon. Takana istutusmännikkö karkaa kasvussa reilusti muihin kasvatustapoihin nähden. Suomen metsäkeskuksen metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes (oik.) on seurannut Ari Sirviön (vas.) projektia kiinnostuneena. Kuva: Timo Villanen

Näitä toimia Ari Sirviö halusi itse alkaa selvittää ja omin silmin havainnoida. Vuonna 2015 hän päätti odottelun sijaan uudistaa kehnosti kasvavan männikön Sonkajärvellä.

”Puusto oli niin vanhaa, että jos sitä olisi lähdetty harventamaan lisäkasvun toivossa, olisi todennäköisesti käynyt päin vastoin: kasvu olisi laskenut ja taas olisi odoteltu muutama kymmenen vuotta”, Sirviö toteaa.

Hän kannattaa aktiivista tekemistä odottelun sijaan.

”Rohkeammin pitäisi lähteä uudistamaan rämemetsiä tai sitten tehdä selkeä ratkaisu, että lähdetään kasvattamaan ja tehdä tuhkalannoitus. Odottaminen ei auta.”

Uudistetulle alueelle perustettiin Sirviön aloitteesta neljä koealaa, joilla kokeiltaisiin erilaisten uudistusmenetelmien eroja: männyn luontaista uudistamista, kylvöä ja istuttamista. Eri uudistamistapoja yhdisteltiin kaivurin laikuttamaan, mätästämään ja teloilla kevyemmin polkemaan maahan.

Nyt, vuosikymmen myöhemmin, eri kasvatustapojen erot ovat selvästi näkyvissä ja yllättävät vähän asiantuntijankin. Alun perin kitumaaksi luokitellun alan kaikille koeruuduille syntyi liki 4 000 puun taimikko, joka kasvaa pirteästi.

”Se on tosi paljon taimia. Tavallisesti istutustiheys olisi 2 200 tainta”, Remes sanoo, kun harpomme läpi koealojen.

”Monesti mielletään, etteivät suot tuota mitään, mutta ei se ihan niin mene. Kun mietitään ennallistamista, niin pitää muistaa, että sillä on myös taloudellinen vaikutus.”

Sirviön mielestä juuri karu kasvupaikka, jonne ei ole syntynyt kasvutilasta kilpailevaa heinikkoa, on edistänyt taimettumista.

Ari Sirviön (oik.) mukaan Sukevan yhteismetsä aikoo jatkossa suosia männyn uudistusaloilla mätästystä ja istutusta, koska se osoittautui ylivoimaisesti parhaaksi menetelmäksi. Markku Remes on yllättynyt, kuinka hyvin koealat ovat lähteneet kasvuun. Kuva: Timo Villanen

Hyvää kasvua selittävät kehittyneet maanmuokkausmenetelmät ja istutetuilla aloilla jalostustaimet.

Sekä Sirviö että Remes ovat kuitenkin yllättyneitä, että luontaisestikin uudistettu taimikko kasvaa näin lupaavasti karussa maaperässä.

Erot eri uudistusmenetelmien välillä ovat kuitenkin selvät.

Kevyemmän maanmuokkauksen aloilla taimia on harvemmassa ja ne ovat selvästi pienempiä kuin laikutetussa maassa. Ripeimmin puut kurottelevat yläilmoihin koealan niin sanotussa nollaruudussa, jossa parhaaksi vaihtoehdoksi on osoittautunut männyn perinteisin viljelyketju suometsässä: mätästys ja istutus.

Istutetut jalostustaimet ovat hurahtaneet vuosikymmenessä jo reippaasti yli miehen mittaisiksi. Luontaisesti syntyneet männyt näyttävät taaperoilta niiden rinnalla.

Suometsissä hieskoivu valtaa herkästi kasvutilaa taimilta ja tuo ennen pitkää mukanaan hirvenkin kaluamaan taimia, jos sitä ei poisteta. Sonkajärvellä luontaisesti syntyneiden taimikoiden koeruutuihin on tähän mennessä tehty kaksi varhaisperkausta, istutettuun yksi.

”Tekisi mieli sanoa, että tässä kohdassa päästään suoraan harvennukseen. Luontainen vaatii ainakin kolme käsittelyä ja kasvussa se häviää istutetulle. Useampi raivauskerta tasoittaa luontaisen ja istutusketjujen eroa”, Sirviö sanoo.

Hän arvelee, että istutustaimikossa päästään harventamaan puustoa parinkymmenen vuoden kuluttua. Päätehakkuuta voisi tämän hetkisen kasvun perusteella odottaa noin 80 vuoden iässä.