
Mahla alkaa virrata koivuissa samaan aikaan, kun lumet sulavat. Etelä-Suomessa mahla-aika alkaa tavallisesti huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana.
Keruuaika on lyhyt. Se kestää keväällä vain kahdesta neljään viikkoa ja loppuu, kun lehtisilmut puhkeavat puihin.
Kevät on tänä vuonna aikaisessa, joten esimerkiksi Etelä-Suomessa mahlan keruu on jo monin paikoin myöhässä.
Toistuvat yöpakkaset voivat kuitenkin rajoittaa mahlan valuntaa, kun keruuletkut jäätyvät.
Kun mahla muuttuu sameaksi ja pahanmakuiseksi, on sen keruuaika on ohitse.
Mahlaa voi kerätä omalta pihalta tai maanomistajan luvalla. Se sisältää noin 99 prosenttia vettä ja prosentin verran muita aineita: sokereita, hedelmähappoja, proteiinia sekä kivennäis- ja hivenaineita.
Tavallisimmin mahlaa juoksutetaan koivusta. Paras mahlapuu on iso, terve ja tuuhealatvuksinen. Mahlan keruuseen sopivat koivut, joita ei käytetä tukkipuuksi. Porausreikä aiheuttaa koivuun nimittäin värivikaa.
Lähde: Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Lisätuloa koivun mahlasta, Maa- ja kotitalousnaiset, Metsänomistajat: Koivun mahlan keruu ja käsittely, Maaseudun Tulevaisuus
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
