• Kalifornian metsäpalot tuottivat erittäin myrkyllistä ainetta – Suomen metsäpaloissa suojainten käyttö on vielä lapsenkengissä

    Amerikkalaistutkimuksen mukaan maaperän kromi muuttuu paloissa syöpävaaralliseksi aineeksi. Metsäpalot nostavat myös radioaktiivisuutta alueilla, jotka ovat saaneet laskeumaa.
    Tilaajalle
    Metsäpalossa vapautuu syöpävaarallisia aineita, muun muassa formaldehydia, bentseeniä ja bentsoapyreenia. Lisäksi metsäpalot nostavat radioaktiivisuutta alueilla, jotka ovat saaneet laskeumaa.
    Metsäpalossa vapautuu syöpävaarallisia aineita, muun muassa formaldehydia, bentseeniä ja bentsoapyreenia. Lisäksi metsäpalot nostavat radioaktiivisuutta alueilla, jotka ovat saaneet laskeumaa. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsä
    27.12.202307:00
    Paula Liesmäki

    Geologisesti metallirikas alue voi aiheuttaa metsäpaloissa ongelmia.

    Kalifornian metsäpalojen äärimmäinen kuumuus muutti maaperän kolmenarvoisen kromin erittäin myrkylliseksi, syöpävaaralliseksi kuudenarvoiseksi kromiksi, kertoo tuore tutkimus.

    Kromia esiintyy yleisesti esimerkiksi Euroopan, Australian, Brasilian, Indonesian, Etelä-Afrikan ja Yhdysvaltain länsiosien maaperässä, Yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston tiedotteessa kerrotaan.

    Suomenkin maaperässä on kolmenarvoista kromia.

    Luonnossa esiintyvä kromi on yleensä kolmenarvoista kromia. Kuudenarvoista kromia esiintyy luonnossa harvoin.

    Australialaiset tutkijat kertoivat vuonna 2019, että kun kolmenarvoista kromia altistettiin laboratoriossa korkeille lämpötiloille, se muuttui erittäin myrkylliseksi, syöpää aiheuttavaksi kuudenarvoiseksi kromiksi.

    Stanfordin yliopiston mukaan sama tapahtui luonnossa.

    Partikkelit olivat sen kokoisia, että voivat nousta ilmaan.

    Pohjois-Kaliforniassa raivosivat metsäpalot vuosina 2019 ja 2020. Stanfordin yliopiston tutkijatohtori Alandra Marie Lopez otti kromipitoisesta maaperästä maaperä- ja tuhkanäytteitä kahteen otteeseen: heti metsäpalojen jälkeen ja 11 kuukautta myöhemmin.

    Kuudenarvoisen kromin pitoisuudet olivat korkeat maaperän partikkeleissa 11 kuukauden jälkeenkin. Partikkelit olivat sen kokoisia, että tuuli voi nostaa ne ilmaan.

    Tutkijat eivät testanneet kuudenarvoisen kromin pitoisuuksia ilmasta. Aihe kaipaa lisätutkimuksia, Stanfordin yliopiston professori Scott Fendorf sanoi Bloombergille.

    Ilmastonmuutoksen myötä metsäpalot yleistyvät, joten terveysriskit pelastajille ja lähitienoon asukkaille ymmärrettävä paremmin, yliopiston tutkijat sanovat tiedotteessa. Ilmastonmuutos myös lisää kuivuusjaksoja, jolloin sade ei pääse huuhtelemaan myrkyllistä kromia ilmasta ja maaperästä.

    Lisäksi tarvitaan lisää tutkimusta muiden metallien, kuten mangaanin ja nikkelin, käyttäytymisestä metsäpalojen kovassa kuumuudessa.

    Myrkyllinen pelkistyy

    Sade huuhtoo myrkyllisen kuudenarvoisen kromin ilmasta ja maaperästä.

    Kaliforniassa näin ei käynyt, sillä alue kärsi kuivuudesta.

    Kuudenarvoinen kromi pelkistyy orgaanisen aineksen läsnä ollessa kolmenarvoiseksi kromiksi.

    Pelkistyminen on nopeampaa happamissa olosuhteissa, Tapio Koljosen toimittama Euroopan geokemiallisen atlaksen 2. osa kertoo.

    Suomen metsämaassa on siis yleensä edulliset olosuhteet sille, että kromi pelkistyy haitattomaan muotoon.

    Suomen yleisimmässä maalajissa eli moreenissa kromia on runsaimmin Lapin vihreäkivivyöhykkeellä.

    Suomessa Pelastusopisto tutki pelastajien altistumista metsäpaloissa noen sisältämille alkuaineille vuonna 2020.

    Merkittävin löydös alkuaineista oli puun palamisessa syntyvä hermostolle myrkyllinen mangaani, kertoo erikoistutkija Juha Laitinen Pelastusopistolta.

    Amerikkalaisten tutkijoiden geologisesti metallirikkailta alueilta korkeaintensiteettisten palojen jälkeen löytämää syöpävaarallista kuudenarvoista kromia ei hankkeessa tutkittu.

    Pelastusopiston tutkimuksessa havaittiin, että metsäpaloissa syntyy muita syöpävaarallisia aineita, kuten formaldehydia, bentseeniä ja bentsopyreeniä.

    Lisäksi niillä alueilla, jotka saivat vuonna 1986 Tšernobylista merkittävän cesium 137-laskeuman, palomiesten hengitysvyöhykkeeltä kerätyistä pölynäytteistä löydettiin poikkeavia radioaktiivisuuksia.

    ”Radioaktiivisuudet olivat suurimmillaan 17 500 -kertaisia normaaliin taustasäteilyyn verrattuna Itä-Suomessa. Hyvä uutinen oli kuitenkin se, että radioaktiivisuudet olivat kaukana toimenpiderajoista, mitä käytetään ydinvoimalaonnettomuudessa”, kertoo Laitinen.

    ”Voidaan kuitenkin sanoa, että metsäpalot nostavat radioaktiivisuutta alueilla, jotka ovat saaneet laskeumaa”, hän toteaa.

    ”Metsäpalot nostavat radioaktiivisuutta alueilla, jotka ovat saaneet laskeumaa.”

    Kunnolliset puhallinavusteiset hengityksensuojaimet suojaavat niin kuudenarvoiselta kromilta kuin muiltakin vaarallisilta yhdisteiltä.

    Häkä menee puhallinavusteisten hengityksensuojaimien yhdistelmäsuodattimen läpi, joten metsäpalosammuttajan hyvä ystävä on hiilimonoksidi-ilmaisin. Se varoittaa liian korkeista pitoisuuksista.

    ”Valitettavasti on sanottava, että pelastajien suojautumiseen metsäpaloissa ei vieläkään ole kiinnitetty riittävästi huomiota”, kertoo Laitinen.

    Rakennuspaloissa pelastajat käyttävät paineilmahengityksensuojaimia. Pullollinen paineilmaa riittää yleensä 20–30 minuutiksi, riippuen työn fyysisyydestä ja pelastajan fyysisistä ominaisuuksista.

    Metsäpalojen sammuttaminen voi kuitenkin kestää viikkoja, jonka vuoksi paineilmahengityksensuojaimilla pystytään Laitisen mukaan toimimaan vain kaikkein vaarallisimmissa olosuhteissa.

    ”Yksi näistä on työskentely heti vaarallisella alueella katkaistaessa metsäpalon kärkeä tuulen alapuolella. Silloin on ehdottomasti käytettävä paineilmahengityksensuojaimia.”

    ”Olemme kovin huolissamme siitä, että näitä laitteita ei kovinkaan laajalti ole pelastuslaitoksilla vielä käytössä.”

    Muissa metsäpalojen sammutustehtävissä pelastajat pyrkivät Laitisen mukaan työskentelemään tuulen yläpuolella, jotta eivät altistuisi savulle. Valitettavasti se ei ole aina mahdollista.

    Sen vuoksi sammutustöitä tekeville on suositeltu puhallinavusteisia hengityksensuojaimia, joissa on yhdistelmäsuodattimet ja myös silmät suojaava kasvo-osa.

    ”Olemme kovin huolissamme siitä, että näitä laitteita ei kovinkaan laajalti ole pelastuslaitoksilla vielä käytössä.”

    Perinteisen suodattavan hengityksensuojaimen käyttäminen pitkäkestoisessa fyysisesti raskaassa työssä ja lisäksi kuumissa olosuhteissa on Laitisen mukaan mahdotonta.

    ”Valitettavasti tässäkin kohdin kysymys on rahasta. Koska puhallinavusteiset hengityksensuojaimet eivät ole halpoja, niitä ei ole hankittu pelastuslaitoksille riittävästi.”

    ”Onneksi viime vuosina niitä on ruvettu hankkimaan ja myös Suomen EU-metsäpalokomppania on ottanut ne käyttöön valmiussiirroilla muun muassa viime kesänä Portugalissa.”

    Työterveyslaitoksen mukaan kuusiarvioiselle kromille altistuvat töissä etenkin ruostumattoman teräksen hitsaajat ja asentajat sekä kovakromaajat.
    Työterveyslaitoksen mukaan kuusiarvioiselle kromille altistuvat töissä etenkin ruostumattoman teräksen hitsaajat ja asentajat sekä kovakromaajat. Kuva: Markku Vuorikari

    Bloomberg: Wildfires Are Unleashing Dangerous Metals From Soil, Study Shows

    Nature communications: Metal toxin threat in wildland fires determined by geology and fire severity

    Wildfires can unlock toxic metal particles from soils, Stanford study finds

    Lisää aiheesta
    • Kanadan kuivuus ja erityisen kuuma kesä ovat lisänneet maastopaloja maassa. Kuvituskuva.

      Metsä | Kanadan maastopalot roihuavat edelleen – tuhot vastaavat nyt yli puolta Suomen pinta-alasta

      Tilaajalle
    • Suuret jättipalot ovat mahdollisia myös Suomessa.

      Ilmastonmuutos | Voisivatko Rodoksen tai Kanadan jättimäiset metsäpalot tapahtua Suomessa? Näin sanoo laaja selvitys

    • Ennallistamispolttoa kesäkuussa Tampereella. Arkistokuva.

      Luonto | Metsähallituksen polttamissa metsissä hyönteislajimäärä jopa tuplaantui – havuhuppukuoriainen, lahokapo ja kaskikeiju hyötyivät tulesta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa