• Valkoturkki – suojaväri vai surmaväri?

    Valkoiseen talviturkkiin vaihtavat kärppä, lumikko ja metsäjänis ovat pulassa lumen vähentyessä. Aika näyttää, miten vähenevät pieneläimet sopeutuvat.
    Tilaajalle
    Kärppä vaihtaa väriä eri vuodenaikoina. Hännänpää säilyy mustana talvellakin.
    Kärppä vaihtaa väriä eri vuodenaikoina. Hännänpää säilyy mustana talvellakin. Kuva: Kari Kyto
    Metsä|Luonto
    21.2.202621:00
    Katja Lamminen

    Suomen luonnossa vipeltää monenlaista menijää, joiden pärjäämisen on perinteisesti turvannut turkin tai höyhenpeitteen värin vaihto valkoiseksi talvisin.

    Ilmaston lämmetessä lumipeitteen määrä vaihtelee suuresti, joten miten käy talvipukuisten metsien asukkien?

    Jutussa keskitytään tutkailemaan Suomen luontoon kuuluvista, talviturkkiin vaihtavista nisäkkäistä metsäjänistä, lumikkoa ja kärppää. Niiden lisäksi pohjoisessa pesii jokunen äärimmäisen uhanalainen naali.

    Valkoturkkiset eläimet tuntuvat olevan pulassa. Vuodesta 1989 tehtyjen riistakolmiolaskentojen mukaan metsäjäniksen kanta on pienentynyt vuosikymmenten saatossa noin puoleen ja lumikon noin kolmannekseen entisestä.

    Kärppäkanta puolestaan on romahtanut peräti kuudennekseen metsäisissä elinympäristöissä. Molemmat pienpedot ovat nykyään tuplasti yleisempiä peltoympäristössä kuin metsissä.

    Tarkkoja yksilömääriä ei kanta-arvioissa esitetä, koska ne vaihtelevat niin paljon vuosittain. Vähenemistrendi on kuitenkin havaittavissa.

    ”Onhan se huolestuttavaa, jos kannat vähenevät murto-osaan siitä mitä ovat olleet. Erityisesti lumikon ja kärpän väheneminen on voimakasta.”

    Tutkija huolissaan

    Erikoistutkija Andreas Lindén Luonnonvarakeskuksesta (Luke) on huolissaan kehityksestä, jossa niin moni metsissä viihtyvä laji vähenee selvästi ja pitkäjänteisesti. Sama näkyy linnustossa, esimerkkeinä hömötiainen, helmipöllö ja valkoisiin sulkiin talveksi vaihtava riekko.

    ”Onhan se huolestuttavaa, jos kannat vähenevät murto-osaan siitä mitä ovat olleet. Erityisesti lumikon ja kärpän väheneminen on voimakasta.”

    Kymmenen vuoden välein tehtävässä kansallisessa uhanalaisuusluokituksessa niitä ei kuitenkaan ole luokiteltu uhanalaisiksi. Viimeisin luokitus eli Punainen kirja julkaistiin vuonna 2019.

    ”Saa nähdä, miten käy seuraavassa luokituksessa muutaman vuoden kuluttua”, Lindén pohtii.

    Rusakko valtaa tilaa

    Lajien valtakunnallisen määrän ohella luontokatoa voidaan tarkastella paikallisesti eli jotkut lajit voivat hävitä joistain maakunnista tai kunnista.

    Metsäjänis on vähentynyt maan eteläosissa enemmän kuin pohjoisessa. Kanta on pysynyt suhteellisen vakaana parikymmentä vuotta Oulun ja Kajaanin korkeudelta ylöspäin.

    Lajilta elintilaa valtaa paitsi ihminen, myös isompi ja voimakkaampi rusakko, jonka kanta on yli kymmenkertaistunut laskentojen alkuajoista.

    Vuoden ympäri ruskeassa turkissaan loikkiva rusakko viihtyy rannikon peltomaisemissa ja asutuksen keskellä.

    Metsäjäniksen korvien kärjet ovat talvellakin mustat. Jänikset syövät lehtipuiden ja pensaiden oksia ja kuorta.
    Metsäjäniksen korvien kärjet ovat talvellakin mustat. Jänikset syövät lehtipuiden ja pensaiden oksia ja kuorta.  Kuva: Heikki Willamo
    Metsäjänistä saa metsästää syyskuun alusta helmikuun loppuun. Vuonna 2024 saaliiksi jäi lähes 67 000 yksilöä. Saalismäärä on hiipunut 1970-1980-lukujen huippuvuosista, jolloin pyydettiin liki miljoona jänistä vuodessa.
    Metsäjänistä saa metsästää syyskuun alusta helmikuun loppuun. Vuonna 2024 saaliiksi jäi lähes 67 000 yksilöä. Saalismäärä on hiipunut 1970-1980-lukujen huippuvuosista, jolloin pyydettiin liki miljoona jänistä vuodessa. Kuva: Heikki Willamo

    Musta maa kohtalokas

    Toisin kuin metsäjäniksen, kärpän ja lumikon kannat ovat vähentyneet enemmän pohjoisessa kuin etelässä.

    Syitä pienpetojen taantumiselle ei tarkalleen tiedetä.

    Oletettavasti lumipeitteisen kauden lyhentyminen on ainakin yksi syy valkoturkkisten eläinten vaikeuksiin. Mustaa maata vasten valkea turkki loistaa kuin soihtu petoeläinten silmään.

    Vaikka lumikko ja kärppä ovat petoeläimiä, ne ovat myös saaliita isommille pedoille, kuten haukoille, pöllöille, ketulle ja näädälle. Verotus on kovaa, sillä arvion mukaan lumikoiden poikasista yksivuotiaiksi varttuu keskimäärin vain noin neljäsosa.

    Eikä saalistajalle itselleenkään ole eduksi erottua räikeästi ympäristöstään.

    Lumikko tarvitsee nietoksia jahdatakseen myyriä lumen alle kaivamissaan käytävissä.

    Myyrien määrä vaihtelee rajusti sykleittäin, mikä vaikuttaa osaltaan pienpetojen määrään.

    Sopeutuminen epävarmaa

    Turkin värin vaihtaminen tapahtuu usein hieman eri aikataulussa etelässä ja pohjoisessa asuvilla lajien edustajilla.

    Niin metsäjäniksellä, kärpällä kuin lumikollakin on etelämpänä Euroopassa populaatioita, jotka eivät muutu talvella valkoiseksi.

    ”Ne ovat eri alalajia eli geneettisesti erilaisia kuin meikäläiset yksilöt. Tämä osoittaa, että evoluution myötä sopeutumista on tapahtunut suuntaan jos toiseenkin”, Lindén kertoo.

    ”Vaihtelua on takuulla myös populaatioiden sisällä ja luonnonvalinta vaikuttaa suojavärin esiintyvyyteen koko ajan. Se, ehtivätkö nämä eläimet meillä sopeutua ilmastonmuutokseen tarpeeksi lyhyessä ajassa, on sitten eri asia.”

    Voi olla, ettei joskus hamassa tulevaisuudessa valkoturkkisia juuri nähdä enää Suomessakaan, paitsi ehkä naaleja pohjoisessa.

    Suomessa elelee korkeintaan parikymmentä naalia. Kantaa pyritään vahvistamaan istutuksilla, ruokinnalla ja pyytämällä kettuja.
    Suomessa elelee korkeintaan parikymmentä naalia. Kantaa pyritään vahvistamaan istutuksilla, ruokinnalla ja pyytämällä kettuja.  Kuva: Hannu Huttu

    Metsätaloudesta apua

    Yksi syy metsien piennisäkkäiden taantumiseen on elinympäristöjen supistuminen ja heikkeneminen.

    On selvää, että monet metsälajit hyötyisivät kevyemmästä metsätaloudesta. Avohakkuita voitaisiin osin korvata jatkuvalla kasvatuksella. Silloin metsien ikärakenne monipuolistuisi ja kasvillisuus kerrostuisi.

    Lindénin mukaan kuolleen puun ja lahopuun määrää pitäisi lisätä ja pitää huoli, että metsät ovat laajalti kytkeytyneitä toisiinsa.

    Kärppä (Mustela erminea)

    Selvästi lumikkoa suurempi, vaikkakin koossa alueellista vaihtelua.

    Pitkulainen ruumis 18–32 cm, häntä 5,5–12,5 cm, paino 100–450 g.

    Kesäpuvussa selkäpuoli ruskea, vatsa kermanvalkoinen, väriraja jyrkkä.

    Musta hännänpää ympäri vuoden. Talvella turkki valkoinen hännänpäätä lukuun ottamatta.

    Liikkuu helposti käytävissä, ui, kiipeilee.

    Yleensä äänetön, mutta omaa laajan äänikirjon, esimerkiksi rätinää häirittynä.

    Saalistaa enimmäkseen pikkunisäkkäitä, kuten metsämyyriä sekä lintuja ja niiden munia.

    Riistaeläin, jota pyydetään marraskuun alusta maaliskuun loppuun. Vuotuinen saalis nykyään pieni, noin 2000 yksilöä. Pyynti juontaa juurensa entisaikoina arvostettuihin kärpännahkoihin.

    Lähde: Luontoportti

    Lumikkoa on vaikeaa erottaa kärpästä näkemättä häntää. Yleensä lumikko on hieman pienempi ja tynkähäntäisempi.
    Lumikkoa on vaikeaa erottaa kärpästä näkemättä häntää. Yleensä lumikko on hieman pienempi ja tynkähäntäisempi.  Kuva: Vesa-Matti Väärä

    Lumikko (Mustela nivalis)

    Maailman pienin petonisäkäs ja näätäeläin.

    Ohut ruumis 14–24 cm pitkä, häntä 3–5 cm, paino 35–120 g.

    Koiraat suurempia kuin naaraat. Koossa suurta alueellista vaihtelua.

    Kesäasussa pää ja selkäpuoli pähkinänruskeat, vatsa valkea, väriraja terävä. Talviturkki valkoinen.

    Liikkuu ketterästi maakäytävissä, ui, kiipeää.

    Neljä perusääntä: korkeaa livertelyä kohdatessaan lajikumppaneitaan, sihinää häirittynä, lyhyitä kirkaisuja provosoituna ja kimakka puolustuskiljahdus.

    Syö jyrsijöitä, pikkulintuja, linnunmunia sekä selkärangattomia.

    Rauhoitettu laji.

    Lähde: Luontoportti

    Lisää aiheesta
    • Maan etelä- ja keskiosissa metsäjäniksen kanta on taantunut pidemmällä aikavälillä. Pohjoisessa kanta on vakaa.

      Erä | Metsäjäniskanta kasvoi viime vuodesta, mutta on kutistunut pitkällä aikavälillä puoleen aikaisemmasta

    • Kaisla on kuusivuotias ja eläintarhaoloissa sillä saattaa olla edessään vielä saman verran vuosia. Kaislalta ja sen Valtterilta on toivottu pentuja, mutta koska saukkoparilla ei tähän mennessä ole onnistanut, voi olla että ne elävät loppuelämänsä kahdestaan.

      Eläimet ja kasvit | Saukkojen sanotaan nukkuvan käsikkäin, jotta virta ei erota rakastavaisia toisistaan

      Tilaajalle
    • Suuri vuosittainen vaihtelu on tyypillistä oravalle. Oravakanta on kuitenkin laskentojen aikana taantunut noin kolmannekseen.

      Erä | Riistanisäkkäiden lumijälkilaskennat käynnistyvät taas – laskennat ovat ainoa tapa seurata monen lajin kannanvaihtelua

      Tilaajalle
    • Rusakon lumijälki-indeksi on Luken mukaan yli kymmenkertaistunut vuoteen 1989 verrattuna.

      Eläimet ja kasvit | Luke: Rusakkoja riittää, mutta metsäjäniksiä, oravia, lumikkoja ja kärppiä on reilusti vähemmän kuin viime talvena

    • Naalin populaatiokooksi arvioidaan nyt runsaat 520 aikuista yksilöä. LEHTIKUVA / handout /  Metsähallitus ja WWF.

      Luonto | Suomessa syntyi kolme äärimmäisen uhanalaisen naalin pentuetta

    • Valkoiset hirvet herättävät kiinnostusta ja ylittävät ­helposti uutiskynnyksen. Valkokirjavia hirviä on tavattu eniten ­Lounais-Suomessa. Kuvassa valkokirjava naaras ja sen normaalin värinen vasa.

      Luonto | Tältä näyttävät valkoinen hirvi, fasaani ja orava – moni valkea eläin on talvinen puvunvaihtaja, mutta luonnonoikkujakin löytyy

      Tilaajalle
    • Naali elää puurajan yläpuolisilla tunturi- ja vuoristoalueilla. Naali on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.

      Eläimet ja kasvit | Naalille uusi suojelusuunnitelma – näin suuri kanta tavoitteena

    Artikkelin aiheet
    valkoturkki
    ilmastonmuutos
    metasjasis
    Luonnonvarakeskus
    pieneläinkannat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle