

Ojitusalueelle on tehty talvella päätehakkuu. Pian koittavat maanmuokkaus ja istutus, mutta sitä ennen metsätalousyrittäjä Matti Äijö tarkistaa, mihin kuntoon ojat ovat jääneet.
Tällä kuviolla vähintään 70 vuotta sitten lapiolla kaivetut ojat ovat yhä hyvässä kunnossa. Koneenkuljettajatkin ovat osanneet asiansa, eikä ojien yli ole ajettu.
Paikoin hakkuutähteitä on kuitenkin jäänyt ojan tukkeeksi. Siltä on vaikea välttyä kokonaan puunkorjuussa. Jos metsänomistaja haluaa ehkäistä ojien umpeenkasvua, se on tässä vaiheessa vielä pieni vaiva.
Työkaluksi sopii hyvin esimerkiksi ”pirunnyrkki” eli talikko, jonka piikit on taivutettu 90 asteen kulmaan. Sillä nousevat niin oksat kuin muukin ojan pohjalle kertynyt muhju.

Jos risut jäisivät ojaan, ne hidastaisivat veden kulkua. Pikkuhiljaa ojassa alkaisivat viihtyä sammalet ja heinäkasvit, ja noussut vedenpinta alkaisi haitata puuston kasvua.
”Ojia huoltamalla kunnostusojituksen tarvetta voi lykätä kymmenillä vuosilla”, Äijö sanoo.
Parasta aikaa ojien havainnointiin ovat kevät tai syyssateiden kausi, kun ojissa on vettä. Silloin näkee helposti, missä on virtausta ja missä ei.
Hakkuutähteiden lisäksi ojissa saattaa olla puutavaraa, jos koneenkuljettajien on pitänyt tehdä ylitystä varten silta.
Puukasojen jääminen ojaan on kuitenkin jo selvä unohdus ja virhe. Ajosiltana käytetyt puut tulisi nostaa ojasta pois viimeisen ajokerran yhteydessä. Yleensä niiden laatukin riittää vielä energiapinoon.
Hakkuun jälkeinen tarkastuskäynti on selvä paikka, mutta oja saattaa tukkeutua yhtä hyvin luonnontapahtumien seurauksena.

Siirrymme 1960-luvulla ojitetulle alueelle, jossa verkkaisesti virtaavan veden alle on kertynyt oranssin sävyistä mutaa. Väri tulee rautapitoisesta maasta. Turvetta on kivennäismaan päällä vain ohut kerros.
Ojaa seuraamalla veden virtausta hidastava syyllinen löytyy.
”70 sentin kuivatussyvyydestä on menetetty 30 senttiä padon takia. Se kasvaa jatkuvasti, kun virta tuo lisää tavaraa.”
Padon on synnyttänyt alun perin todennäköisesti ojan poikki kaatunut puunrunko. Padon iäksi Äijö arvioi viitisen vuotta.
Kun kaltevuutta on vain vähän, se riittää nostamaan vedenpintaa satojen metrien päähän. Tämä vaikuttaa jo männikön vointiin.
”30 sentin kuivatussyvyys ei riitä enää keskisaralle. Vesi seisoo siellä syksyllä.”

Tämäkin kohde aukeaa pienellä työllä. Muutama kauhaisu pirunnyrkillä riittää, ja vapaaksi päästetty vesi alkaa taas solista sille tarkoitettua uomaa pitkin.
”Tässä on turpeen ja humuksen yhdistelmää ja monenlaista juurakkoa.”
Kun vedenpinta laskee, ylempää ojasta paljastuu näkyviin vielä pienempiä patoja, jotka ovat aikaisemmin jääneet pinnan alle näkymättömiin.
Ojien lisäksi metsänomistajan kannattaisi seurata, mitä ojitusalueiden lietekuopille kuuluu. Vähänkään uudempiin ojituksiin nämä vesiensuojelurakenteet kuuluvat, mutta ne eivät enää toimi täytyttyään.
Lietekuopan voi luontevasti tyhjennyttää esimerkiksi silloin, kun kaivinkone on tulossa muutenkin palstalle maanmuokkaukseen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
