Yritysten ilmasto- ja luontokompensaatio on vaikea laji – toimissa on usein viherpesun makua

Korvauksien maksaminen luonnon ennallistamisesta tai monimuotoisuuden lisäämisestä ei ole lainkaan uusi ajatus. Esimerkiksi tropiikissa laidunmaan tai plantaasien monimuotoisuutta on pyritty edistämään tarjoamalla korvauksia ekosysteemipalveluista.

Ekosysteemipalvelut ovat erilaisia luonnon tarjoamia palveluita, kuten veden kierto, hiilensidonta, syötävät tuotteet ja raaka-aineet sekä eroosion vähentäminen, pohjaveden muodostumien ja kasvien pölyttyminen – käytännössä ne siis ylläpitävät elämää maapallolla.

Näiden palveluiden turvaamista hallitus nyt suunnittelee yksityisellä rahoituksella.

Ajatus kuulostaa hyvältä: maanomistajat saisivat suojelusta ja ennallistamisesta korvauksia siitäkin huolimatta, että valtion kassa ei riitä kattamaan kaikkia alueita.

Keskeisiä ongelmakohtia on kaksi. Onnistutaanko löytämään sellaiset kohteet, joita maanomistajien on mielekästä suojella tai ennallistaa? Rahalle ei ole käyttöä, jos kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Ja millaisin kannustimin yritykset saadaan rahoittamaan ennallistamista? Hiilensidonta ja luontoarvojen parantaminen haiskahtavat helposti viherpesulta.

Vasta viime vuonna eräs kansainvälinen hiilikauppayhtiö jäi kiinni olemattomien päästöyksiköiden myynnistä. Luottamus alan toimintaan ei varsinaisesti ole korkealla – varsinkaan, kun koko hiilikauppa kuulostaa ajatuksena täysin käsittämättömältä.

Luontoarvojen mittaamisessa voikin olla parempi menestys. Luonnon monimuotoisuuden seuraaminen vaatii toki asiantuntemusta, mutta siinä missä hiilensidonnan laskeminen jää meille tavallisille tallaajille vaikeaksi ymmärtää, ennallistamisen tai suojelun seurauksena alueelle tulevia kasvi- ja lintulajeja voi jokainen maanomistaja itse oppia tunnistamaan.

Siitä saa samalla itselleen mukavan luontoharrastuksen.