• Nuoret istuttajat polkaisevat 700 000 tainta valtion metsiin

    Valtaosa metsänistuttajista työskentelee Lapissa ja Kainuussa.
    Valtion monikäyttömetsät tarjoavat monelle nuorelle ensikosketuksen työelämään.
    Valtion monikäyttömetsät tarjoavat monelle nuorelle ensikosketuksen työelämään.  Kuva: Meri-Tuulia Forsman / Metsähallitus
    Metsä|Metsänhoito
    10.6.202513:12
    Suvi Jylhänlehto

    Valtion mailla urakoi tällä hetkellä noin 50 nuorta puuntaimien istutuksessa, Metsähallitus kertoo.

    Metsänistuttajan työ on monelle ensimmäinen kesätyöpaikka, sillä töihin voi päästä 16 vuotta täytettyään.

    Suomussalmella asuva Anniina Moilanen on viihtynyt tehtävässä niin hyvin, että on istuttajana jo kolmatta kesää.

    “Työ vaatii hyvää kuntoa. Tykkään istuttamisesta, koska siinä saa olla ulkona ja liikkua luonnossa”, Moilanen kertoo tiedotteessa.

    ”Tykkään istuttamisesta, koska siinä saa olla ulkona ja liikkua luonnossa.”

    Anniina Moilanen

    Istuttajia työskentelee Lapissa Sodankylässä ja Rovaniemellä, Kainuussa Kuhmossa, Suomussalmella ja Puolangalla, Pohjois-Karjalassa Lieksassa ja Nurmeksessa ja Pirkanmaalla Parkanossa.

    “Paikat ovat valikoituneet sen mukaan, missä on paljon valtion maita. Näillä alueilla ei ehkä ole niin paljon kesätyömahdollisuuksia, joten on hienoa, että joka vuosi valtion monikäyttömetsät tarjoavat monelle nuorelle ensikosketuksen työelämään. Samalla he pääsevät tutustumaan metsäalaan urapolkuna”, kertoo Pohjanmaa-Kainuun metsänhoitopäällikkö Ari Pasanen Metsähallitus Metsätalous Oy:stä.

    Kesätyöntekijät istuttavat valtion maille yhteensä noin 700 000 puuntainta. Yhteensä vuoden aikana istutetaan noin 16 miljoonaa tainta, joista valtaosa teetetään metsäpalveluyrityksillä.

    Lisää aiheesta
    • Kesätyöntekijät istuttavat tulevana kesänä valtion maille yhteensä noin 700 000 taimea.

      Metsänhoito | Onko kesätyöpaikka vielä saamatta? Metsähallitus palkkaa viitisenkymmentä nuorta istutustöihin

    • Nuoria voi työllistää metsään esimerkiksi istutus-, taimikonhoito- ja raivaustöihin.

      Metsänhoito | Näin metsänomistajat työllistävät omia nuoria – työnantajana ja talkoohengessä

      Tilaajalle
    • Lähes kolmannes nykyisistä metsätyöntekijöistä ja kuljettajista eläköityy vuoteen 2030 mennessä.

      Metsänhoito | Jäävätkö metsät oman onnensa nojaan? Paheneva työvoimapula uhkaa metsäalaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänistutus
    kesätyö
    nuoret
    Lapin ja Kainuun metsät
    Metsähallitus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla