• Voiko maanomistaja vaikuttaa omaa metsäänsä koskevien tietojen julkisuuteen? Kyllä ja ei, sanoo asiantuntija

    Suomessa on kerätty valtavasti tietoa metsistä. Mutta kuka tiedon lopulta omistaa?
    Tilaajalle
    Metsätietoa kerätään muun muassa drooneilla.
    Metsätietoa kerätään muun muassa drooneilla. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Maanomistus
    30.5.202620:00
    Hanna Lensu

    Suomessa on kerätty eri tarkoituksia varten suuret määrät yksityiskohtaista tietoa metsistä. Selvitimme lukijamme pyynnöstä, kuka omistaa suomalaisen metsädatan. Voiko maanomistaja vaikuttaa omaa omaisuuttaan koskevien tietojen julkisuuteen?

    ”Suomessa useat eri tahot tuottavat tietoa metsästä. Luonnonvarakeskus on tuottanut valtakunnan metsien inventoinneilla tietoa Suomen metsistä jo yli sata vuotta”, toteaa metsäneuvos Niina Riissanen maa- ja metsätalousministeriöstä.

    ”Metsää kuvaavista tiedoista Suomen metsäkeskuksen tuottamat metsä- ja luontotiedot ovat ehkä laajimmin metsänomistajien ja metsäsektorin toimijoiden käytössä.”

    Myös yksityisellä sektorilla on lukuisia palveluiden tarjoajia, jotka tuottavat esimerkiksi metsäsuunnitelmia tai tietoa metsätuhoista maastokartoituksin, kaukokartoitusaineistoista tai yhdistelemällä näitä. Myös hakkuukoneet tuottavat tietoa metsästä.

    ”Julkisuuslain lähtökohtana on tietojen julkisuus, jolloin tiedot on annettava niitä pyytävälle.”

    ”Vastaus tiedon omistajasta ja siitä, kuka päättää sen käytöstä, riippuu siitä, mistä metsätiedosta on kyse”, Riissanen korostaa.

    Hänen mukaansa lähtökohtaisesti tiedontuottaja omistaa tuottamansa tiedon ja päättää sen käytöstä.

    ”Tiedon käytössä ja jakamisessa tulee huomioida lainsäädännöstä tulevat vaatimukset. Jos metsää kuvaavat tiedot ovat viranomaisella, niitä koskee julkisuuslaki. Julkisuuslain lähtökohtana on tietojen julkisuus, jolloin tiedot on annettava niitä pyytävälle.”

    Metsäkeskuksen metsä- ja luontotietojen luovuttamista koskee oma erityislakinsa, niin sanottu metsätietolaki. Siinä säädetään muun muassa metsä- ja luontotietojen luovuttamisesta.

    ”Paikkatietoa luovutetaan avoimena tietona. Se perustuu EU-lainsäädäntöön. Jos taas luovutetaan maanomistajan nimi- ja yhteystietoja, luovutuksia koskevat henkilötietojen suojaan liittyvät rajoitteet”, Riissanen sanoo.

    Yksityisiä tahoja julkisuuslaki ei koske. Riissasen mukaan metsänomistaja voi vaikuttaa toimijan kanssa tekemillään sopimuskirjauksilla siihen, miten hänen metsästänsä kerättyjä tietoja hyödynnetään.

    Yksityisiä tahoja julkisuuslaki ei koske.

    ”Esimerkiksi hakkuukonetiedon luovutukseen Suomen metsäkeskukselle metsävaratietojen päivitystä varten tarvitaan maanomistajan suostumus. Metsänomistaja voi myös päättää, kenelle hänen metsäsuunnitelmansa tiedot luovutetaan.”

    Sen sijaan viranomaisen hallussa olevien tietojen julkisuuteen tai niiden luovutukseen ei yksityishenkilö yleensä pysty vaikuttamaan.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Metsäpalstoja. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Päätösvalta metsätiedoista on palautettava metsänomistajalle

    • Juurikäävän aiheuttama laho voi pienentää merkittävästi hakkuutuloja.

      Metsänhoito | Metsäyhtiöt eivät halua jakaa hakkuukoneiden keräämää lahotietoa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsadata
    maanomistaja
    julkisuuslaki
    Metsäkeskus
    Luonnonvarakeskus
    Aarre
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?