Metsäyhtiöt eivät halua jakaa hakkuukoneiden keräämää lahotietoa

”Harvesterit tuottavat massiivisesti dataa, kuusikoita hakataan 70 000 hehtaaria vuodessa. Kunkin kaadetun kuusen kohdalla voidaan kohtuullisella varmuudella tunnistaa, onko se laho vai ei”, kertoo tutkimusprofessori Mikko Peltoniemi Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Luke, Suomen metsäkeskus ja metsäteollisuusyritysten omistama Metsäteho selvittivät vuonna 2023 päättyneessä Tyvituho-hankkeessa hakkuukoneiden keräämän tiedon käyttöä lahokarttojen tuottamiseksi ja lahotiedon ennustamiseksi.

Tutkijat onnistuivat tuottamaan varsin tarkkoja ja paikkansapitäviä lahokarttoja sekä metsikkö- että aluetasolle. Tiedon perusteella voidaan laatia myös lahoennusteita metsiin, joista mitattua tietoa ei ole.

Hakkuukonetiedon hyödyntäminen on toistaiseksi jäänyt kertaluonteiseksi. Tiedon omistavat metsäyhtiöt ovat haluttomia avaamaan tietoa laajempaan käyttöön.

Hanketta johtaneen Peltoniemen mielestä sillä, että tieto ei ole avoimesti saatavilla, hukataan mahdollisuuksia parantaa metsänhoitoa ja rakentaa uutta liiketoimintaa.

”Kumuloituva hakkuudata pitäisi saada koottua yhteen, mieluusti avoimeen julkisen sektorin ja yksityisten yritysten yhteisesti ylläpitämään palveluun. Se voisi jakaa jatkuvasti tarkentuvaa karttaa juurikäävän esiintymisestä. Se palvelisi varmasti yleishyödyllisiä tarkoituksia ja voisi johtaa entistä parempaan metsänhoitoon sekä uudenlaiseen palvelutuotantoon.”

Tyvilaho näkyy tuoreesssa kannossa. Hakkuukoneiden keräämä paikkatieto helpottaisi lahon paikantamista ja ongelman laajuuden arviointia. Kuva: Hanne Manelius

Paikkaan sidotulle lahotiedolle on helppo nähdä tarpeellista käyttöä: istutusta suunnitteleva näkee helposti, missä tulee välttää kuusen istuttamista lahokantojen läheisyyteen.

Metsätilan arvon määritystä varten esimerkiksi tilaa myytäessä tieto lahon määrästä ja sijainnista tilalla aikaisemmin tehdyissä hakkuissa olisi erittäin oleellista.

Metsänomistajan olisi hyvä saada tietää myös naapurin lahohavainnoista, koska tautia esiintyy todennäköisesti siellä, missä sitä on lähistölläkin runsaasti.

Lahotieto on mahdollista irrottaa metsäyhtiöiden liikesalaisuuden piiriin kuuluvista hinta- ja katkontatiedoista. Metsänomistukseen liittyviä tietojakaan ei tarvitsi avata nykyistä enemmän.

”Esille nousi jonkin verran pelkoa tiedon väärinkäytöksistä ja sen vaikutuksista metsän vakuusarvoihin ja puun myyntihintoihin”, Peltoniemi toteaa.

Hänen mielestään oikea vastaus pelkoihin olisi tallentaa lahotiedon lisäksi paikkatietoa lahoa torjuvista toimista.

”Tämä olisi reilu peli. Sekin on arvokas tieto, jos metsässä ei ole juurikääpää, tai toimiin sen torjumiseksi on ryhdytty. Uskon, että metsänomistajat haluavat käydä avointa puu- ja metsäkauppaa, ja näiden tietojen tallentaminen olisi osa sitä.”

Pihkavuodot, tyven pullistuminen ja kasvun heikkeneminen viittaavat siihen, että kuusi kärsii juurikäävästä. Kuva: Rami Marjamäki

Metsätehon erikoistutkija Tapio Räsäsen mukaan hakkuukonetietoja on tallessa lähes kymmenen vuoden ajalta. Vanhimmissa tiedoissa paikkatieto on puutteellista, koska aikaisemmin satelliittipaikannusta ei ollut kaikissa hakkuukoneissa.

Lahokarttojen tuottamiseen käyttökelpoista paikkatietoa on olemassa viimeisen viiden–kuuden vuoden ajalta. Uusimmissa koneissa laho kanto voidaan paikantaa alle metrin tarkkuudella.

Täysin aukotonta tutkimuksessa käytetty lahotieto ei ole, koska se perustuu tukkikokoisten runkojen tyvien poikkeavaan katkontaan. Usein tyven pätkimisen syynä on laho, mutta kyse voi olla myös mutkasta, muusta viasta tai korjuuteknisestä syystä.

Lahorungoille olisi mahdollista ottaa käyttöön oma erityismerkintäkoodi hakkuukoneen tiedonsiirtostandardissa. Ongelmallista kuitenkin olisi, jos kuljettaja joutuisi jokaisen lahorungon takia käsitöihin tiedon tallentamiseksi.

”Konemerkistä riippuu, kuinka helppoa tiedon tallennus on. Ylimääräiset toiminnot ovat myrkkyä työn tuottavuuden ja joustavuuden näkökulmasta”, Räsänen toteaa.

Yksi vaihtoehto lahotiedon keruulle olisi hyödyntää tieto omana tavaralajinaan merkittävästä ylilahosta puusta. Tämän tiedon piiriin osuvat kuitenkin vain kaikkein pahiten lahovikaiset rungot, jotka eivät kelpaa edes kuitupuuksi.

Muutkin tahot yhtiöiden lisäksi ovat nähneet tiedon avaamisessa ongelmia, Räsänen kertoo.

”Yhtiöt olivat herkkiä, ettei tiedon julkistamista lähdetä tässä vaiheessa laajentamaan. Toisaalta metsäkeskus oli sitä mieltä, ettei se oikein tämän tyyppistä dataa voi ottaa vastaan.”

Metsäyhtiöissä pohditaan, voisivatko ne jakaa omille metsänomistaja-asiakkailleen näiden omasta metsästä kerättyä lahotietoa.

”Yhtiöt saattavat nähdä tässä tietynlaisen kilpailuedun, jos ne pystyvät palvelemaan metsänomistajia paremmin kuin kilpailijat. Olisi luontevaa, että lahotietoa julkaistaisiin ensin yhtiöiden omissa verkkopalveluissa ja myöhemmin dataa voitaisiin avata laajemmin.”