Näin puhdistat lahovikaisen metsän juurikäävästä

Kuusen ja männyn tyvilahoa aiheuttava juurikääpä on taloudellisesti pahin Suomen metsätuhojen aiheuttajista.

Edes myrskyt ja kuusia kuivattavat kirjanpainajat eivät yllä samaan mittakaavaan kuin hitaasti ja salakavalasti etenevä sienitauti, joka lahottaa metsiä vuosittain noin 50 miljoonan euron edestä.

Tappiot kertyvät lahoavien puiden arvon hupenemisesta. Tämän päälle tulevat vielä juurikäävän torjunnasta aiheutuvat kustannukset ja kasvun heikkenemisestä johtuvat tappiot.

”Arvio on aika lailla kohdallaan lahotappioiden osalta, mutta kasvutappiot puuttuvat siitä. Summa saattaa olla noin 1,5-kertainen”, sanoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Mikko Peltoniemi.

Juurikääpä aiheuttaa vuosittain arviolta 50 miljoonan euron menetykset metsänomistajille, kun arvokas puuaines lahoaa vähäarvoiseksi hötöksi. Kuva: Kari Salonen

Peltoniemi veti viime vuonna päättynyttä Metsäkeskuksen, Luonnonvarakeskuksen ja Metsätehon yhteistä Tyvituho-hanketta, jossa kehitettiin keinoja torjua juurikääpää hakkuukoneiden tuottaman tiedon avulla.

Hakkuukoneiden katkontatieto vahvisti aiemman arvion lahon laajasta levinneisyydestä todeksi ja tarkensi tietoa sen alueellista esiintymisestä.

Etelä-Suomessa lähes joka kuusikossa esiintyy tyvilahoa. Ainut tapa päästä siitä eroon on vaihtaa puulaji lehtipuuksi. Kuva: Mikko Nikkinen

Juurikäävän voima voi yllättää kokeneenkin metsänkasvattajan.

Vähitellen juuristosta runkoon etenevä sieni lahottaa havupuuta sydänpuusta alkaen. Terveen pintapuun turvin sairaat puut voivat elää ja kasvaa jopa vuosikymmeniä ilman, että taudin merkkejä huomaa päälle päin.

Toisinaan juurikääpä antaa merkkejä itsestään: sitä voi epäillä syylliseksi, jos kuusen kasvu taantuu, tyvi laajenee poikkeavaksi pullistumaksi ja runko alkaa vuotaa pihkaa runsaasti.

Sieni leviää paitsi puussa ylöspäin ja sisältä pintaa kohti, arvokkainta tukkiosuutta lahottaen, myös juuriyhteyksiä pitkin naapuripuihin.

Vaikka puut eivät välttämättä kuole, taloudellinen tappio on pahimmillaan valtava. Sukupolvien ajan hoidetusta metsästä saattaa tulla lopulta myyntiin lähinnä kuitu- ja energiapuuta.

”Olen muutamassa paikassa nähnyt, miten metsä näyttää terveeltä, mutta hakkuussa on tullutkin yli 25 prosenttia tyvilahoista puuta”, kertoo Metsäkeskuksen metsänhoidon asiantuntija Juho Kokkonen.

Vaikka tuho ei olisi näin paha, tyvilahon kanssa joutuu tekemisiin melkeinpä jokainen metsänomistaja. Kokkosen mukaan esimerkiksi Kaakkois-Suomen kuusikoissa lahovikaisia puita on yleensä aina vähintään 5–10 prosenttia.

Ei näin. Kuusen taimi on istutettu lahon kannon viereen ja saa suurella todennäköisyydellä juurikääpätartunnan juuriston välityksellä. Kuva: Juho Kokkonen

Päätehakkuu ei poista ongelmaa, sillä juurikääpä tarttuu juuriyhteyksiä pitkin uuteen puusukupolveen ajan kuluessa. Luontaisiin alikasvoskuusiin juurikääpä leviää istutustaimia nopeammin. Istutetut taimet voivat saada tartunnan myöhemmin vanhojen ja uusien juuristojen kohdatessa.

Juurikäävän saastuttaman kuusikon kasvatus on kuin kilpajuoksu aikaa vastaan.

Puut pitäisi saada tukkikokoon ennen kuin juurikääpä on ehtinyt liian pitkälle tai kirjanpainaja iskeytyy sienen heikentämiin puihin. Juurikääpäisiä kuusikoita suositellaankin harvennettavaksi mahdollisimman aikaisin loppukasvatusasentoon. Harventaa kannattaa vain kerran ennen päätehakkuuta.

Puulajin vaihto on oikeastaan ainoa tapa, jolla juurikäävän saastuttaman metsän suunnan voi kääntää kohti parempaa. Sen voi tehdä jo harvennushakkuissa suosimalla sekametsien kasvatusta.

Mitä aikaisemmin juurikääpä huomataan, sen paremmin taloudellisilta tappioilta voidaan välttyä.

”Jos harvennuksen yhteydessä havaitaan lahoja puita, sen pitäisi jo herätellä miettimään metsikön seuraavia toimenpiteitä metsätuhoriskien ja metsän uudistamisen näkökulmista. Jos yksittäisistä tukkikokoisista puista löydetään juurikääpää, suurella todennäköisyydellä se on levinnyt muihin läheisiin kuusiin”, Kokkonen sanoo.

Rauduskoivu sopii yleensä kuusen kasvupaikoille. Männynjuurikääpä voi tarttua koivuun mutta ei leviä siitä eteenpäin. Kuva: Mikko Nikkinen

Viime vuonna päättyneen hankkeen tutkimusaineistoon kuului yli kymmenen miljoonan päätehakkuissa katkotun rungon tiedot. Juurikäävän saastuttamat puut erottuvat tietomassasta, koska laho tyviosa ei kelpaa tukiksi ja se katkotaan muista pölkyistä poikkeavalla tavalla.

Kun hakkuukoneissa on paikannuslaite, lahojen kantojen sijainti voidaan päätellä. Uusimmissa koneissa GPS-sijaintiin yhdistyy tieto puomin liikkeistä, mikä mahdollistaa kantojen paikantamisen alle metrin tarkkuudella.

Tulokset ovat lupaavia. Mitatut havainnot vahvistivat olettamuksen, että juurikääpä esiintyy metsiköissä usein tihentyminä. Se on luonnollista, koska tauti etenee yhdestä rungosta ympäristöön juuriyhteyksiä pitkin.

Yksittäisiäkin puita kyllä sairastuu, koska tauti voi levitä metsään myös ilman kautta sienen itiöiden välityksellä tuoreista kannoista tai juuristo- tai runkovaurioista. Tämän takia metsätuholaki velvoittaa käsittelemään lämpimän vuodenajan aikaan hakatut kannot torjunta-aineella juurikäävän leviämisen riskialueilla.

Talvihakkuut olisivat järkevä tapa vähentää juurikäävän leviämistä, koska tällöin juurikäävän itiöitä on vähän tai ei ollenkaan ilmassa.

Tyvituho-hankkeen yksi lopputulos oli Suomen eteläpuoliskon kattava riskikartta, joka kertoo todennäköisyyden sille, että metsässä on yli kymmenen prosenttia tyvilahoisia kuusia.

Riski on suurin alueilla, joilla metsätaloudella on pitkä historia. Varsinkin toistuvat kesähakkuut ovat runsastuttaneet sientä silloin, kun tautia ei vielä torjuttu kantokäsittelyillä. Tavallisesti tihentymä sijaitsee vanhan ajouran kohdalla.

Kartalla korkean riskin vyöhykkeinä erottuvat esimerkiksi suuri osa etelä- ja länsirannikosta sekä Saimaan ympäristö.

Juurikäävästä eroon pääseminen on pitkäjänteistä puurtamista. Uudistaminen koivulle ei riitä, vaan luontaisesti ilmestyvät kuuset pitäisi raivata pois vielä vuosikymmenten ajan. Kuva: Sanne Katainen

Kun sairaiden kantojen sijainti tiedetään, juurikäävälle alttiiden havupuiden kasvattamista näillä alueilla voidaan jatkossa välttää.

Terveinä pysyneille välialueille puolestaan voi viljellä huoletta kuusta tai mäntyä.

”Kylmästi taloustuoton näkökulmasta kuusi voi olla paras valinta, jos lahoa on melko vähän laajalla alueella. Yleensä saastunut metsä kannattaa kuitenkin puhdistaa”, sanoo Luken erikoistutkija Eero Holmström.

Hankkeessa tehtyjen simulaatioiden mukaan mänty on pääsääntöisesti taloudellisesti koivua tuottoisampi vaihtoehto kuusenjuurikäävän saastuttamilla alueilla.

Päätöksentekoa monimutkaistaa se, että juurikääpää on kahta eri lajia.

Laajimmat tuhot tuottava kuusenjuurikääpä vaivaa lähinnä kuusia ja lehtikuusia. Jonkin verran harvinaisempi männynjuurikääpä aiheuttaa tyvilahoa kuusella kuusenjuurikäävän tapaan, männyllä männyn tyvitervastautia.

Männynjuurikääpä voi lahottaa lähes kaikkien puulajien juuria ja tappaa nuoriakin mäntyjä sekä yksittäisiä lehtipuita. Lehtipuusta toiseen se ei kuitenkaan leviä.

Kuusenjuurikäävän saastuttaman metsän voisi periaatteessa uudistaa männylle, mutta ongelma on, että taudinaiheuttajan varma lajinmääritys vaatisi laboratoriotyötä.

Sen takia lehtipuu on varmin valinta.

Kuivilla mailla on kasvatettava mäntyä tyvitervastaudista huolimatta. Tautipesäkkeet kannattaa yrittää eristää kaatamalla taimet sairaiden puiden ympäriltä. Kuva: Tuula Piri / Luke

Kuivilla, niukkaravinteisilla kasvupaikoilla lehtipuiden kasvatus ei kuitenkaan onnistu. Mänty on silloin ainut vaihtoehto, sienen kanssa on vain pärjättävä.

”Juurikäävän saastuttama männikkö uudistetaan kylvämällä ja uutta taimikkoa kasvatetaan tiheässä, jotta särkymävaraa jää riittämiin hirvieläinvahinkojen ehkäisemiseksi ja tyvitervastaudin mahdolliseksi saartamiseksi harmaaorvakalla”, Kokkonen selittää.

Tyvitervastaudin pesäkkeet pitäisi havaita jo nuorista taimikoista, ja ne pitäisi eristää kaatamalla saastuneen pesäkealueen viereiset, terveet taimet nurin. Terveiden taimien tuoreet kantopinnat käsitellään harmaaorvakalla. Harmaaorvakka, jota myydään RotStop- nimisenä valmisteena, valtaa mäntyjen juuriston ja estää näin juurikäävän leviämistä siellä. Eläviä puita harmaaorvakka ei vahingoita.

Juurikäävän leviämistä itiöiden kautta kantoihin torjutaan käsittelemällä kannot torjunta-aineella, kun keskilämpötila on plussalla. Käsitellyt tuoreet kannot tunnistaa väriaineesta. Kuva: Markku Pulkkinen

Juurikäävän puhdistaminen metsästä vaatii sinnikästä työtä uudistamisen jälkeenkin. Vaikka juurikäävän saastuttamalle alueelle istutettaisiin koivua, sinne voi syntyä luonnostaan kuusen tai männyn siementaimia.

Niin kauan kuin sienitauti elää vanhoissa kannoissa ja juuristossa, se voi tarttua aina uusiin puusukupolviin koko metsänkierron aikana.

”Saastuneelta alueelta pitäisi raivata nuoretkin kuuset pois ja kasvattaa vähintään yksi sukupolvi puhtaasti lehtipuuta, jos taudista halutaan eroon”, Kokkonen sanoo.