
Valtaosa metsänomistajista tekee veroilmoituksensa sähköisesti, mutta tietyissä tilanteissa se onnistuu vain paperilomakkeella.
Paperilomake on välttämätön esimerkiksi monille ulkomailla asuville metsänomistajille.
”Meidän tunnistamisjärjestelmänä on digi- ja väestötietoviraston (DVV) ylläpitämä Suomi.fi. Palvelussa vaadittu vahva tunnistaminen perustuu suomalaiseen pankkitunnistukseen, sähköiseen henkilökorttiin tai mobiilivarmenteeseen”, kertoo Omaveron tuoteomistaja Joonas Jarva Verohallinnosta.
Suomi.fi-valtuuksia puolestaan käytetään valtuuttamiseen esimerkiksi metsätalousyhtymissä, jolloin muut osakkaat valtuuttavat yhden osakkaan tai ulkopuolisen asiamiehen tekemään veroilmoituksen Omaverossa.
Jos yhtymässä on yksi tai useampi osakas, joka ei pääse tunnistautumaan Suomi.fi-palveluun, paperiasiointi voi olla ainoa vaihtoehto.
Valtuutus on kuitenkin tietyin edellytyksin mahdollista tehdä ilman, että kaikkien osakkaiden tarvitsee käyttää Suomi.fi-palvelua.
”Jos osakkaalla ei ole suomalaisen vahvan tunnistautumisen välineitä, on erilaisia tapoja allekirjoittaa suomi.fi-valtuutushakemus”, kertoo palveluomistaja Tuuli Krekelä DVV:stä.
Yksi tapa on postittaa paperinen valtuutushakemus DVV:lle. Sen liitteenä pitää olla hyvälaatuinen kopio tai valokuva voimassa olevasta Suomen passista tai henkilötodistuksesta. Ajokortti ei kelpaa.
Toinen tapa valtuutuksen tekemiselle on, että metsäyhtymä varaa ajan ja osakkaat tulevat henkilötodistuksineen paikan päälle DVV:n toimipisteeseen.
Jos joku verotusyhtymän osakkaista on alaikäinen, valtuushakemuksen allekirjoittavat huoltajat alaikäisen puolesta.
Hakemuksella valtuuttamisen ohjeisiin kannattaa tutustua huolellisesti. Ne löytyvät Suomi.fi:stä.
Metsäveroilmoitus on tehtävä paperilomakkeella, jos ilmoituksen tekijä ei pääse tunnistautumaan Omavero-palveluun Suomi.fi-tunnistuksella.
Yhtymän veroilmoituksen voi tehdä sähköisesti, jos ilmoituksen tekijällä on kaikilta osakkailta valtuutus. Valtuuttaminen onnistuu sähköisesti, jos jokainen osakas pystyy sen tekemään Suomi.fi-palvelussa.
Omavero- ja Suomi.fi -palvelut vaativat vahvan tunnistautumisen suomalaisilla pankkitunnuksilla, sähköisellä henkilökortilla tai mobiilivarmenteella.
Paperilomake on ainut vaihtoehto monille ulkomailla asuville metsänomistajille.
Myös suuri osa kuolinpesistä joutuu tekemään metsäveroilmoituksensa paperilla.
Ulkomailla asuvien ohella toinen käyttäjäryhmä, joiden metsäveroilmoituksen teko vaatii paperilomakkeen, ovat kuolinpesät.
Digi-ilmoituksen voivat tehdä vain sellaiset kuolinpesät, joilla on y-tunnus. Niille voidaan tehdä sähköinen valtuutus, jolloin yksi henkilö voi asioida kuolinpesän puolesta. Tavallisesti y-tunnus on esimerkiksi maataloutta harjoittavilla kuolinpesillä.
Monien kuolinpesien pakko paperiseen asiointiin johtuu siitä, että Suomessa ei toistaiseksi ole kansallista kuolinpesärekisteriä.
Asiaan on kuitenkin tulossa parannus, Jarva kertoo.
”Edesmenneeen omaisen vaivaton hoito -projektissa on tarkoitus luoda DVV:lle osakasrekisteri. Se mahdollistaa digitaalisen asioimisen kuolinpesän puolesta.”
Tavoitteena on, että kuolinpesien osakasrekisteri olisi käytössä vuodesta 2027 alkaen.
Myös ulkomailla asuvien asiointi helpottuu tulevaisuudessa, kun EU:n laajuinen Eidas-tunnistautuminen etenee ensi vuoden aikana.
”Eidas-tunniste ei ole uusi asia, mutta uutta on, että jokaisella jäsenvaltiolla on velvollisuus hyväksyä yksi tunnistautumisväline ja luoda digilompakko kansalaisille”, Jarva kertoo.
”Kun DVV tekee vaadittavan muutoksen, esimerkiksi Saksassa asuva henkilö voi jatkossa käyttää Saksan hyväksymiä pankkitunnuksia tunnistautumiseen. Se edellyttää kuitenkin, että henkilö on rekisteröity Suomessa väestötietojärjestelmään, jotta hänen henkilöllisyytensä voidaan linkittää Eidas-tunnisteeseen.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
