• Teitkö viime vuonna hankintahakkuita? Näin merkitset työn arvon ja tulot veroilmoitukseen

    Metsänomistajan pitää laatia muistiinpanoihinsa laskelma hankintatyön arvosta.
    Tilaajalle
    Hankintatyön määrä kirjataan veroilmoitukseen sinä vuonna, kun se on tehty.
    Hankintatyön määrä kirjataan veroilmoitukseen sinä vuonna, kun se on tehty. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Kodin talous
    24.1.202617:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Jos metsänomistaja tai hänen perheenjäsenensä on itse korjannut puuta myytäväksi metsästä, hankintatyön arvo ilmoitetaan Omaverossa Menot-osiossa ja myyntitulo Tulot-osiossa hankintakauppana.

    Itse tehdyn hankintahakkuun arvo pienentää metsänomistajan verotettavien puunmyyntitulojen määrää. Oman hankintatyön arvo on verovapaata 125 kuutioon saakka. Sen yli menevä osuus on hankintatyön tekijälle veronalaista ansiotuloa.

    Jos hankintakaupan koko ylittää 125 kuutiota, osa hankintatyöstä kannattaa ajoittaa syksylle ja osa seuraavan vuoden keväälle. Näin metsänomistaja pystyy hyödyntämään 125 kuutiometrin verovapauden molempina vuosina.

    Vero­vapaus on maatilakohtainen. Metsäverotuksessa yhdeksi maatilaksi luetaan yleensä samassa kunnassa sijaitsevat tilat, jotka muodostavat yhte­näisen tilakokonaisuuden.

    Metsätila on yksi maatilan muoto. Tilaan kuulumattomilla kiinteistöillä tehty puutavaran valmistus tai kuljetus ei ole hankintatyötä.

    Esimerkki

    Merja teki vuonna 2024 hankintakaupan ja sai siitä ennakkomaksua.

    Hankintatyön hän teki vasta vuonna 2025, jolloin hän sai myös puukaupan loppumaksun.

    Vuonna 2024 saatu puun myyntitulon ennakkomaksu on kokonaan Merjan pääomatuloa.

    Sen sijaan vuonna 2025 Merjan pääomatuloksi katsotaan puun myyntitulo vähennettynä hankintatyön arvolla.

    Hankintatyön veronalainen, yli 125 kuutiometrin, ylittävä osuus verotetaan Merjan ansiotulona.

    Lähde: vero.fi

    Hankintatyötä on sekä puutavaran valmistus että kuljetus. Niistä aiheutuneet menot (esimerkiksi koneiden poistot, korjaus- ja kunnossapitomenot sekä polttoaineet) kohdistuvat metsätalouden pääomatuloon ja ne kirjataan muistiinpanoissa metsätalouden menoihin.

    Metsänomistajan pitää laatia muistiinpanoihinsa laskelma hankintatyön arvosta. Laskelmassa voi käyttää apuna oheisen taulukon lukuarvoja. Ne löytyvät myös Verohallinnon yhtenäistämisohjeesta.

    Myös muita arvoja voidaan käyttää, jos ne ovat perusteltuja. Työn arvo tarkoittaa sitä, mitä vieraalle pitäisi maksaa samasta urakasta. Jos korjattavana on ollut esimerkiksi myrskypuita, työn arvo on varmasti korkeampi kuin tavanomaisessa hakkuussa.

    Hankintatyön määrä kirjataan veroilmoitukseen sen tekovuonna, vaikka puutavaran luovutus ja maksu tapahtuisivat vasta seuraavana vuonna.

    Sen sijaan hankintatyön arvo merkitään ilmoitukseen vasta sinä vuonna, kun hankintakaupasta saa tuloa. Hankintatyön arvo ei voi olla suurempi kuin vastaava puun myyntitulo.

    Kuitu- ja tukkipuun lisäksi hankintatyön arvoa voi syntyä kokopuuna korjattavan energiapuun, halkojen, pilkkeiden, hakkeen ja joulupuiden myynnistä.

    Hankintatyön arvo ja tekijät ilmoitetaan Omaverossa työntekijäkohtaisesti. Tekijän henkilötunnus on pakollinen tieto.

    Kuolinpesissä ja verotusyhtymissä hankintatyön tekijöitä voivat olla osakkaat perheenjäsenineen. Yhteisöt tai yhteis­etuudet, kuten yhteismetsät, ja niiden henkilöasiakkaat eivät voi tehdä hankintatyötä.

    Jos hankintatyötä on tehnyt useampi henkilö, hankintatyön arvo ja verovapaa osuus jaetaan tekijöiden kesken heidän tekemänsä työmäärän mukaisesti.

    Omavero laskee tekijä­kohtaiset hankintatyön arvot yhteen. Sen jälkeen pitää ilmoittaa, mikä osuus kaikesta hankinta­työstä kuuluu hankintakauppaan ja mikä poltto- tai joulupuukauppaan.

    Jos hankintapuun valmistus tai kuljetus on teetetty ulkopuolisella, esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksellä tai urakoitsijalla, ilmoitetaan hankintatyön arvoksi vain itse tehty osuus.

    Tulot ilmoitetaan kuitenkin kokonaisuudessaan hankintakauppana. Korjuu- tai kuljetuspalvelun kustannukset ilmoitetaan vuosimenoina.

    Hankintatyön yksityiskohtaiset tiedot ilmoitetaan tekijäkohtaisesti klikkaamalla kohtaa ”Lisää uusi”.
    Hankintatyön yksityiskohtaiset tiedot ilmoitetaan tekijäkohtaisesti klikkaamalla kohtaa ”Lisää uusi”.  Kuva: Verohallinto
    Lisätietoa hankintatyön verotuksesta vero.fi-sivustolla. MT:n vero-ohjeet löydät Maaseudun Tulevaisuuden näköislehden liitteet-kohdasta.
    Lisää aiheesta
    • Veroilmoitus pitää antaa oma-aloitteisesti määräpäivään mennessä esimerkiksi Omaverossa.

      Kodin talous | Metsänomistajien veroilmoitukset ovat nyt täytettävissä Omaverossa

      Tilaajalle
    • Metsävähennys on metsänomistajakohtainen, ei tilakohtainen.

      Kodin talous | Metsävähennys nousi – tämän vuoden veroilmoitus tehdään vielä vanhoilla luvuilla

      Tilaajalle
    • Osa metsäveroilmoituksista tehdään paperilomakkeella. Esimerkiksi monille kuolinpesille se on ainut vaihtoehto.

      Metsä | Kaikilla ei ole pääsyä Suomi.fi -palveluun, jolloin paperilomake voi olla ainut vaihtoehto metsäverojen ilmoittamiselle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäverotus
    metsäveroilmoitus
    metsätalouden veroilmoitus
    Aarre
    hankintahakkuu
    hankintahakkaaja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle