• Hyljepopulaatio kestää nykyisen yli 3 000 hylkeen metsästyksen koko Itämeren alueella

    Itämeren ekologinen kantokyky kestäisi jopa kaksinkertaisen määrän harmaahylkeitä nykyiseen verrattuna, arvioi Helsingin yliopiston tutkimus.
    Harmaahylkeitä luodolla Itämerellä.
    Harmaahylkeitä luodolla Itämerellä.  Kuva: Mervi Kunnasranta
    Metsä|Erä
    14.6.202614:37
    Eija Vallinheimo

    Itämeren harmaahyljekanta koki pohjakosketuksen 1970-luvulla, kun liiallinen metsästys ja esimerkiksi hyönteismyrkyistä ja maaleista peräisin olevat organoklooriyhdisteet, kuten DDT ja PCB, romahduttivat kannan.

    Romahduksen jälkeen hylkeiden metsästys kiellettiin Itämerellä 1980-luvulla samalla kuin hylkeiden lisääntymistä haitanneiden aineiden käyttöä rajoitettiin. Näillä toimilla molempien hyljelajien elpyivät. Itämeren harmaahylkeiden kanta on kasvanut 1970-luvun jälkeen 57 000 yksilöön.

    Tutkijoiden mukaan Itämeren ekologinen kantokyky saattaisi kestää jopa hylkeiden määrän tuplaantumisen eli noin 120 000 yksilöä. Uusi kantokyvyn arvio on kolmasosan suurempi kuin 1900-luvun alun metsästysaineistoihin perustunut kantokyvyn arvio.

    Tutkijat käyttivät apuna samaa tilastollista menetelmää. Nykyisillä digitaalisilla populaatiomalleilla on mahdollista arvioida, miten lajin populaatio muuttuu ulkoisten tekijöiden kuten metsästyspaineen muuttuessa.

    Samassa tutkimuksessa tutkijat arvioivat, millaisia vaikutuksia erilaisilla metsästyskiintiöillä olisi Itämeren harmaahyljepopulaatiolle.

    ”Mallimme perusteella hyljepopulaatio kestää nykyisen 3 050 yksilön vuotuisen metsästyskiintiön. Jos kiintiö sen sijaan nostettaisiin 3 600 yksilöön, sukupuuton uhka kasvaisi merkittävästi. Noin 4 800 yksilön vuosittaisella metsästysmäärällä hyljepopulaatio kuolisi sukupuuttoon vuoteen 2070 mennessä”, arvioi tilastotieteen professori Jarno Vanhatalo Helsingin yliopistosta.

    Tarkasteltu 3 050 yksilön metsästyskiintiö on koko Itämeren metsästyskiintiö. Luvussa on siis mukana myös esimerkiksi Ruotsin metsästyskiintiö.

    ”Koska hallikanta on levittäytynyt koko Itämerelle, tulee metsästyksen kestävyyttäkin tarkastella kokonaisuutena. Suomen metsästyskiintiötä ei siis tulisi määrittää ottamatta huomioon, mikä on metsästyspaine muissa Itämeren valtioissa, Vanhatalo toteaa.

    Suomessa hylkeiden esiintymisalue on jaettu tällä hetkellä kolmeen kannanhoidolliseen alueeseen, joilla on omat kiintiönsä. Alueelliset kiintiöt määritellään siten, ettei kantaa vaaranneta vaan lajit säilyvät suotuisasti suojeltuna.

    Harmaahylkeen kiintiöt maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukaan ovat Perämeren‒Merenkurkun kannanhoitoalueella 350 hallia, Lounais-Suomen kannanhoitoalueen kiintiö 400 hallia ja Suomenlahden kannanhoitoalueen kiintiö 300 hallia metsästysvuotta kohden. Asetus on voimassa 31.7.2027 asti.

    Suomen riistakeskuksen mukaan harmaahyljesaalis viime metsästyskaudella oli yhteensä 402 yksilöä, joka on lähes puolet kiintiön sallimasta määrästä. Pyyntikaudella 2023–2024 hallisaalis oli 331 yksilöä.

    Itämeren hyljekantojen hoitosuunnitelmassa muistutetaankin siitä ettei kalastuselinkeinon ja kasvavien hyljekantojen yhteensovittaminen ei ole onnistunut toivotusti. Erityisesti rannikkokalastuksen turvaamiseksi tulee löytää uusia keinoja.

    Lisää aiheesta
    • Harmaahylje. Kuvituskuva.

      Erä | Lukijalta: Harmaahylkeen muuttunut käyttäytyminen on pahin ongelma rannikon kalaelinkeinolle

    Yliopiston tiedotteen mukaan metsästystavalla on myös suuri vaikutus kestävään kannan kehitykseen. Mikäli metsästys muuttuisi siten, että saaliiksi jäisi enemmän naaraita, kannan kehitys kääntyisi laskuun suurella todennäköisyydellä jo nykyisillä metsästyskiintiöillä.

    Tutkimuksen mukaan myös silakan koolla on ollut merkittävä vaikutus hallipopulaation lisääntymiseen. Silakoiden keskipainon noustessa vuosittain syntyvien kuuttien määrä voisi kasvaa jopa 10 prosenttia.

    Tutkimustulokset tukevat päätöksentekoa harmaahylkeen metsästyskiintiöiden asettamisessa sekä Itämeren suojelua. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen, Itä-Suomen yliopiston, Turun ammattikorkeakoulun ja Ruotsin luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Hallin (kuvassa) ja itämerennorpan kiintiömetsästys uusilla kiintiöillä alkoi 1.8.2025.

      Erä | Uudet hyljekiintiöt määritelty – viime vuoden saalismääräksi tuli reilut 800 hyljettä

    • Iso halliuros voi painaa jopa 300 kiloa. Kuvan harmaahylje on elää eläintarhassa.

      Erä | Itämeren hallikanta kasvaa keskimäärin noin viisi prosenttia vuodessa

    • Harmaahylkeestä eli hallista koituu usein harmia kalastajille, kun se tavoittelee herkkupaloja kalanpyydyksistä.

      Kalastus | Hyljevahingot kurittavat ammattikalastusta – yhden kalan saaliista menetettiin lähes 80 tonnia vuodessa

    Artikkelin aiheet
    harmaahylje
    Itämeren hylkeet
    hylkeen metsästys
    ekologinen kantokyky
    Helsingin yliopisto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle