

Lepakot ovat varsin harmittomia eläimiä, eivätkä ne kauhutarinoista huolimatta lähtökohtaisesti ole vaarallisia ihmiselle. Lepakot ovat hyönteissyöjiä. Lepakot syövät valtavia määriä myös meitä kiusaavia hyttysiä sekä yöperhosia, joiden toukat käyvät syömässä viljelykasveja.
Lepakoihin tai niiden jätöksiin ei tule kuitenkaan koskea ilman hanskoja. Lepakoilla on runsaasti erilaisia bakteereja ja viruksia, joista ihmisen kannalta ikävimpiä ovat useat raivotautia aiheuttavat virukset. Pitkään lepakoissa asuneet virukset ovat tottuneet korkeaan elimistön lämpötilaan. Lepakot pystyvät näin kantamaan erilaisia viruksia, mutta eivät kuitenkaan itse sairastu.
Lepakkolajeja on Suomessa 13, joista viisi on melko yleisiä. Yleisimmät lepakkolajit ovat pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa, isoviiksisiippa ja korvayökkö. Turun yliopiston huhtikuussa julkaisemassa tutkimuksessa on koottu tiettävästi maailman ensimmäisen lepakoiden pitkäaikaisseurannan tuloksia.
Tutkimuksen mukaan Suomessa vaarantuneeksi luokiteltu pikkulepakko on selvästi runsaampi kuin aiemmin oli ajateltu. Myös pohjanlepakko tiedettiin jo etukäteen runsaaksi, mutta yllättävää oli, että myös pohjanlepakko näyttää runsastuneen vuosien saatossa.
Samalla myös pohjanlepakoiden elämästä saatiin uutta tietoa. Seurantavuosien aikana havaittiin, että lajin aktiivisuus kasvoi vuosi vuodelta.
"Pohjanlepakoiden aktiivisuus vaihteli merkitsevästi eri osissa maata. Alkukesästä aktiivisuus painottui Etelä-Suomeen, mutta loppukesästä pohjanlepakot vaeltavat pohjoiseen. Kokonaisuutena pohjanlepakoiden kannat vaikuttavat runsastuneen Suomessa", dosentti Thomas Lilley Helsingin yliopiston Luonnontieteelliseltä keskusmuseolta kertoo.
Tutkimuksessa havaittiin myös Suomessa erittäin harvinaista kimolepakkoa, jota löydettiin muun muassa pohjoisimmasta Suomesta.
Vaikka lepakoita tavataan Suomessa lajimäärällisesti melko vähän, ne ovat lajiryhmä, jonka kartoittaminen on haastavaa. Lepakkokartoituksen tekeminen vaatii runsaasti kokemusta lepakoiden havainnoinnista. Tavallisimpienkin lepakkolajien havainnointi ja erottaminen toisistaan on melko vaikeaa.

Lepakot ovat yöeläimiä, ja niiden käyttämien kaikuluotausäänten havaitsemiseen tarvitaan lepakkodetektori eli laite, joka muuttaa lepakoiden kaikuluotausäänet ihmiselle kuultavaan muotoon.
Suomen lepakkotieteellinen yhdistys on laatinut uudet ohjeet, jotta lepakoista saataisiin jatkossa tarkempaa, parempaa ja yhtenäisempää tietoa. Ilman tietoa lajien esiintymisestä niitä ei voida suojella tai ottaa huomioon erilaisissa hankkeissa.
Monille muille lajeille ja lajiryhmille on ollut kattavia inventointiohjeita jo pitkään, mutta lepakoilta ohjeet ovat puuttuneet. Uudet ohjeet auttavat niin maankäyttö- ja rakennusprojekteihin liittyvissä selvityksissä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
