

Jyrkkärinteisellä mäellä kasvava männyntaimikko on ponnistanut rivakkaan kasvuun risukasojen ja vatukon keskeltä.
Tarkempi silmäys osoittaa, ettei kolme kesää kasvanutta taimikkoa ole jätetty oman onnensa nojaan. Monessa viime vuoden kasvaimessa erottuu vielä valkeanharmaa väritys, joka kertoo hirvikarkotteen käytöstä edellisenä syksynä.
Asikkalan Riihilahden kylässä asuva ja metsää omistava Reko Tupala täyttää paineruiskupullon valkoisella nesteellä, joka tuoksuu lievästi lampaalle. Tarkoitus on ruiskuttaa tämän vuoden aikana kasvaneet latvat.
Hirvikarkote ehkäisee hirvieläinten syöntiä vain, jos käsittely toistetaan vuosittain aina siitä, kun taimet yltävät hangen yläpuolelle siihen asti, kunnes latvat ovat kasvaneet turpien ulottumattomiin ja rungot järeytyneet riittävästi.
”Ei tarvita kuin yksi hirvi alueelle. Ensin se syö lehtipuut ja sitten lähtevät männyt.”
Yhtään kertaa ei kannata jättää väliin.
”Ei tarvita kuin yksi hirvi alueelle. Ensin se syö lehtipuut ja sitten lähtevät männyt”, Tupala toteaa.
Todisteeksi ruiskutuksen tarpeellisuudesta löydämme syötyjä pihlajan vesoja. Hirvi on käynyt täällä, mutta mäntyihin se ei ole kajonnut.
Sää on sopivan kuiva. Seuraavaan sateeseen pitää olla vuorokausi, jotta aine ehtii tarttua mäntyihin eikä vesi huuhtele sitä pois. Sekin on tärkeää, että lämpötila on plussan puolella.
Työskentely on joutuisaa. Tuuli pakottaa ruiskauttamaan taimet melko läheltä. Eniten aikaa nuoressa taimikossa kuluu suojattavien taimien etsintään.
Tupalan metsissä männyntaimikoita on toistaiseksi niin vähän, että hän ehtii käsitellä ne joka syksy.
Alueella on kohtalainen hirvikanta.
”Saimme metsästysseuran noin 3 000 hehtaarin alueelle tälle vuodelle viisi kaatolupaa. Parhaina vuosina niitä oli 12.”
Valkohäntäpeurojakin oli aiemmin, mutta ilvekset ovat syöneet ne melkein olemattomiin viime vuosina.
Tupala on sitä mieltä, että metsään sopii sekä mäntyjä että hirviä.
”Tykkään itsekin metsästää hirviä. Jahti voi alkaa, kun astun ovesta ulos, asunhan melko lailla keskellä seuran aluetta.”

Reko Tupalan tavoin männyntaimikoitaan hoitavat omatoimiset metsänomistajat, joilla on aikaa ja mahdollisuuksia käydä omassa metsässään säännöllisesti.
Esimerkiksi kaukana metsästä asuvalle tai huonokuntoiselle jokasyksyinen ruiskutuskierros ei välttämättä ole mahdollinen.
Siitä huolimatta ruiskutuspalvelulle ei ole juuri ilmaantunut kysyntää. Usean vuoden ajan toistuva ruiskutus mielletään liian kalliiksi ostopalveluna.
”On sitä meiltä joskus kyselty, mutta ei olla ikinä tehty. Kyllähän se aika työlästä tehtävää on, jos ainetta on tarkoitus levittää joka puuhun”, sanoo Metsätoimisto Tuomiaho oy:n yrittäjä Mikko Räsänen. Yhtiö tarjoaa palveluitaan Itä- ja Keski-Suomessa.
Räsänen ei ole laskenut eikä kokeillut, mikä hirvikarkotteen levityspalvelun hinta voisi olla. Lähin vertailukohta on ruiskutuksena tehtävä boorilannoitus. Sen hinta on 250–300 euroa hehtaarilta.

Suomen riistakeskuksen tuoreessa kyselyssä syönninestoaineen levityspalvelu kiinnosti joka kolmatta vastannutta metsänomistajaa.
Maksuhalukkuus oli keskimäärin noin 120 euroa hehtaaria ja levityskertaa kohti. Kysely lähetettiin metsänomistajille, jotka ovat hankkineet hirvikarkotetta riistakeskukselta.
Vastaajat edustavat metsänomistajakunnan aktiivisinta osaa. Heistä 90 prosenttia ilmoitti tekevänsä metsänhoitotyöt pääasiassa itse.
Työn ja kustannusten säästämiseksi suurilla kuvioilla voidaan käsitellä pelkästään taimikon laidat. Silloin kaikki taimet tulee käsitellä kattavasti riittävän leveältä vyöhykkeeltä. Ideana on, että hirvi ei tunkeudu syvemmälle taimikkoon syömään, jos kaikki taimet reunalla maistuvat pahalta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
