• Kuvassa Äänekosken kertopuutehtaan projektijohtaja Eero Lampola.
    Kuvassa Äänekosken kertopuutehtaan projektijohtaja Eero Lampola. Kuva: Hanne Manelius

    Tältä näyttää Äänekosken uusi tehdas, joka syö 400 tuhatta kuutiota tukkia vuodessa

    Metsä Groupin 300 miljoonan euron kertopuutehtaan ensimmäistä linjaa ylösajetaan. Koko tehdas tulee olemaan toiminnassa tämän vuoden loppuun mennessä.
    Tilaajalle
    Metsä|Metsäteollisuus
    21.5.202618:00
    Jussi Vehkala
    Äänekoski

    MT kävi tutustumassa Metsä Groupin uuteen kertopuutehtaaseen Äänekoskella. Tehtaan ensimmäistä linjaa ylösajetaan parasta aikaa.

    Toinen linja ei ole kaupallisessa käytössä, vaan sen testiajot ovat vielä kesken. Tehtaan on määrä olla täydessä toiminnassaan vuoden loppuun mennessä.

    Tehdasinvestoinnin arvo on 300 miljoonaa euroa. Siitä noin kolmannes on mennyt rakennuksiin sekä infrastruktuuriin ja kaksi kolmasosaa laitteisiin.

    Toimiessaan tehdas työllistää noin 130 henkilöä. Tehtaan alihankkijat työllistävät noin 200 henkilöä. Uuden yksikön rekrytoinnit on jo tehty.

    Sorvi pystyy työstäämään jopa 80 sentin läpimitan tukkia.
    Sorvi pystyy työstäämään jopa 80 sentin läpimitan tukkia. Kuva: Hanne Manelius
    Sorvista tulee ulos kolmen millin viilua.
    Sorvista tulee ulos kolmen millin viilua. Kuva: Hanne Manelius

    Puun matka laitoksessa alkaa mittauksesta, kuorinnasta ja katkaisusta. Kaikki puu katkaistaan samaan 2,62 metrin mittaan. Katkaistut pöllit menevät vesihaudontaan, joka pehmentää puun paremmin käsiteltäväksi.

    Tehdas syö sisäänsä järeää tukkia.

    ”Latvaläpimitta on 20 sentistä ylöspäin. Jopa 80 sentin halkaisijan tyvitukkia voidaan käyttää. 95 prosenttia käytetystä puusta on kuusta, vajaa prosentti koivua ja loput mäntyä”, kertoo tehtaan projektijohtaja Eero Lampola.

    Tehtaan kapasiteetti on 160 000 kuutiota kertopuuta. Yhtä valmista kuutiota varten tarvitaan 2,5-kertainen määrä tukkia. Täydellä teholla tehdas syö siis 400 000 kuutiota tukkipuuta. Tämä on paikallisesti merkittävä lisäys puun kysyntään.

    ”Kun on jo täydet kustannukset päällä, mutta myytävää tuotetta on vielä kohtalaisen vähän, niin se on ihan luontaista, että tässä alkuvaiheessa tehdään tappiota”

    Jussi Noponen

    Kertopuu tehdään sorvaamalla tukista 3 millin viiluja, joita liimataan päällekkäin. Vanerista tuote eroaa paksuudellaan.

    Itse tuotteessa ei ole eroa siihen, mitä Äänekosken ja Punkaharjun kertopuutehtailla tehdään. Eroa on tuotantolinjan nopeudessa.

    ”Täällä on kaksi linjaa ja kapasiteetti 160 tuhatta kuutiota. Punkaharjulla on kolme linjaa ja kapasiteetti 185 tuhatta kuutiota. Kahdella linjalla saadaan aikaan melkein sama, mitä Punkaharjulla saadaan kolmella linjalla”, Lampola selittää.

    Tähän on kuitenkin vielä pitkä matka. Tehdaskierroksen aikana sorvilla oli jatkuvasti tuotantokatkoksia.

    Sorvauksen jälkeen viilut kuivataan, lajitellaan ja liimataan yhteen.

    Tämän jälkeen on vielä esipuristus ja kuumapuristus. Ennen pakkausta kertopuuaihiot katkaistaan haluttuihin mittoihin.

    Painavat automaattitrukit kuljettavat viilukasat jatkokäsittelyyn.
    Painavat automaattitrukit kuljettavat viilukasat jatkokäsittelyyn. Kuva: Hanne Manelius
    Lähes kaikki on tehtaassa automatisoitua. Kun laitos pyörii normaalisti, lattiatasolla juuri mihinkään ei tarvitse koskea ennen kuin vasta häiriön koittaessa.
    Lähes kaikki on tehtaassa automatisoitua. Kun laitos pyörii normaalisti, lattiatasolla juuri mihinkään ei tarvitse koskea ennen kuin vasta häiriön koittaessa. Kuva: Hanne Manelius

    Metsän aiempiin kertopuutehtaisiin verrattuna uutta on valvomo, josta kaikki operointi tapahtuu.

    ”Täällä toimii yksi operaattori ohjauskeskuksessa, ja kenttähenkilöitä on valmiudessa kuulokkeiden päässä. He siirtyvät tarvittaessa paikan päälle häiriötilanteissa sekä hoitavat laadunvalvontaa ja kunnossapitotehtäviä”, Lampola selittää.

    Huomion kiinnittää automaation korkea taso. Automaattitrukit suhaavat tehtaalla liikutellen viilukasoja. Lopputuotevarasto on myös täysin automatisoitu.

    Tuotannossa hyödynnetään myös tekoälyä. Tehtaalla on noin 300 prosessikameraa, joiden avulla järjestelmä tunnistaa häiriötilanteita. Tämä on vielä kehitysvaiheessa.

    Metsä Woodin toimialajohtaja Jussi Noponen sanoo, että arvonlisä kertopuussa on tavallista sahatavaraa korkeampi. Järeän tukin sorvaaminen viiluiksi on kannattavaa.

    ”Jos verrataan hintasuhdetta lopputuotteen ja tukin välillä, niin kyllä se LVL:ssä on selvästi korkeampi kuin sahatavarassa”, Noponen sanoo.

    300 miljoonan euron investointiin ei olisi lähdetty, jos sitä ei nähtäisi kannattavaksi. Juuri nyt tappiota syntyy silti tuntuvasti.

    ”Kun on jo täydet kustannukset päällä, mutta myytävää tuotetta on vielä kohtalaisen vähän, niin se on ihan luontaista, että tässä alkuvaiheessa tehdään tappiota”, Noponen toteaa.

    Lopputuotevarasto on täysin automatisoitu.
    Lopputuotevarasto on täysin automatisoitu. Kuva: Hanne Manelius
    Metsä Woodin toimialajohtaja sanoo, että USA:n lisäksi uusia markkinoita kertopuulle haetaan Australiasta.
    Metsä Woodin toimialajohtaja sanoo, että USA:n lisäksi uusia markkinoita kertopuulle haetaan Australiasta. Kuva: Hanne Manelius

    Kertopuuta käytetään erityisesti kantavissa rakenteissa, kuten kattopalkeissa, lattiarakenteissa ja seinärungoissa. Lisäksi sitä hyödynnetään teollisuudessa esimerkiksi valualustoina ja muissa erikoiskäytöissä.

    Kertopuun kysyntä on siis hyvin riippuvainen rakennusalan suhdanteesta, joka on tällä hetkellä synkkä. Onko tehtaan valmistumisen ajoitus huono?

    ”Tehdas rakennetaan 40 vuoden elinkaari silmällä pitäen, joten yksittäisen vuoden suhdanteella ei ole hirveää merkitystä. Euroopan heikko markkina avaa samalla mahdollisuuden kasvattaa vientiä esimerkiksi USA:han, joka on LVL:n suurin markkina”, Noponen vastaa.

    Lisää aiheesta
    • Hormuzinsalmen sulkemisen aiheuttama logistiikka- ja raaka-ainekustannusten nousu uhkaa pääjohtaja Jussi Vanhasen mukaan yhtiön tuloskehitystä lyhyellä aikavälillä.

      Metsäteollisuus | Metsä Groupin tulos pysyi pakkasen puolella

      Tilaajalle
    • Urakoitsijoiden kilpailuttamisessa ei ole tarkoitus mennä vain hinta edellä. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Metsä Group puolittaa puunkorjuuyrittäjien määrän – jatkossa yrittäjiltä odotetaan 300 000 motin hakkuita vuodessa

      Tilaajalle
    • Kertopuu soveltuu elementti- ja moduulirakentamiseen.

      Metsäteollisuus | Raute teki historiallisen suuren kaupan – toimittaa uuden kertopuutehtaan keskeiset koneet Metsä Woodille

    • Metsä Wood on laajentanut Punkaharjun tehtaita viime vuosina. Nyt tuotteiden kysyntänäkymät ovat heikentyneet.

      Metsäteollisuus | Metsä Wood käynnistää muutosneuvottelut, joissa liipaisimella on 100 työpaikkaa

      Tilaajalle
    • Puusta maksettava hinta on vain yksi kuluerä puun hankinnassa teollisuudelle. Korjuu ja kuljetus maksavat paljon.

      Talous | Kuitupuun matka metsästä tehtaalle maksaa enemmän kuin mitä puusta maksetaan metsänomistajalle

      Tilaajalle
    • UPM:n vuosi on käynnistynyt hyvin, toteaa Massimo Reynaudo.

      Metsäteollisuus | UPM teki ennätystuloksen energialla – vuosi alkoi muutenkin vahvasti

      Tilaajalle
    • UPM on Euroopan johtavia vanerin tuottajia.

      Metsäteollisuus | UPM erottaa vanerit omaksi Wisa Group -yhtiöksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kertopuu
    tehdas
    Metsä Group
    Äänekoski
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa