• Suomalaiset syövät vuosittain kaikkiaan kymmeniä miljoonia jäätelöpuikkoja.
    Suomalaiset syövät vuosittain kaikkiaan kymmeniä miljoonia jäätelöpuikkoja. Kuva: Elias Piilola

    Jäätelö Suomesta, tikku Tsekistä: Miksi jäätelötikut on tuotava metsäiseen Suomeen ulkomailta?

    Kertakäyttöaterimia korvaavia biokomposiitista valmistettavia haarukoita, veitsiä ja lusikoita sen sijaan valmistetaan Suomessa.
    Tilaajalle
    Metsä|Metsäteollisuus
    29.8.202607:00
    Jukka Hämäläinen

    Kolme kaveria on suomalainen yritys, joka valmistaa jäätelöt Suomessa. Firman jäätelöpuikkojen tikut tulevat Tsekistä, vaikka luulisi, että sellaisia voisi tehdä meilläkin.

    Kolmen kaverin viestintäjohtaja Anna Wikholm kertoo, että puutikut tehdään pyökistä. Sitä ei Suomessa kasva kuin koeluonteisesti. Pyökin hyvä ominaisuus on, ettei se anna sivumakua.

    ”Pyrimme hankkimaan raaka-aineemme aina mahdollisimman läheltä. Meille tärkeitä ovat elintarvikekelpoisuus ja yhteensopivuus jäätelönvalmistuslinjastomme kanssa.”

    Kolme kaveria käyttää muutamia miljoonia tikkuja vuodessa.

    ”Jäätelötikun tulee olla kestävä, suora, eikä se saa sisältää oksia. Se ei myöskään saa antaa sivumakua.”

    Minna Brunberg

    Froneri Finlandin markkinointijohtaja Minna Brunberg kertoo, että Euroopasta löytyy yksi valmistaja, joka valmistaa maailmanlaajuisesti merkittävän osan jäätelötikuista. Tikut tulevat Saksasta, Slovakiasta ja Romaniasta.

    ”Suomalaisen puun käyttäminen ei ole enää mahdollista, sillä Suomessa ei ole valmistettu jäätelötikkuja 1990-luvun jälkeen.”

    Myös Froneri käyttää pyökkisiä tikkuja.

    ”Jäätelötikun tulee olla elintarvikekontaktiin soveltuva ja tietysti puhdas. Tikun tulee olla kestävä, suora, eikä se saa sisältää oksia. Tikku ei myöskään saa antaa sivumakua.”

    Fronerin minttusuklainen jäätelöpuikko.
    Fronerin minttusuklainen jäätelöpuikko. Kuva: Elias Piilola

    Froneri käyttää Suomessa vuosittain kymmeniä miljoonia jäätelötikkuja. Brunbergin mukaan tikun osuus jäätelöpuikon valmistuskustannuksista on muutaman prosentin luokkaa.

    Kolmen kaverin kääreestä paljastuu mansikka-matchapuikko.
    Kolmen kaverin kääreestä paljastuu mansikka-matchapuikko. Kuva: Elias Piilola

    Suomessa jäätelötikkuja on valmistanut ainakin Oy Finnsticks Pernajassa. Helsingin Sanomien tietojen mukaan se oli Euroopan toiseksi suurin jäätelötikkujen valmistaja. Sen tuotantotilat paloivat vuonna 1992 ja yritys meni konkurssiin 1995.

    Tehtaan vuosituotanto oli aikoinaan 950 miljoonaa tikkua. 90 prosenttia tuotannosta meni vientiin.

    Jos tuollainen yritys toimisi nykyisin, ja tikun valmistuskulut olisivat kolme prosenttia arviolta 0,20 euron tuotantokuluista jäätelöpuikolta, bisnes olisi liikevaihdoltaan vajaat kuusi miljoonaa euroa.

    Suomalaiset keikkuvat maailman eniten jäätelöä syövien kansojen kärkisijoilla. Jäätelöä kuluu jokaista suomalaista kohti reilut kymmenen litraa vuodessa.
    Suomalaiset keikkuvat maailman eniten jäätelöä syövien kansojen kärkisijoilla. Jäätelöä kuluu jokaista suomalaista kohti reilut kymmenen litraa vuodessa. Kuva: Elias Piilola

    Nykyisin jäätelötikkuja tai puisia aterimia ei tiettävästi Suomessa teollisessa mittakaavassa enää valmisteta. Miksi, vastaus löytyy Puutuoteteollisuuden toimitusjohtajan Matti Mikkolan mukaan kustannuskilpailukyvystä ja melko marginaalisesta tuotteesta.

    ”Puisten kertakäyttöaterimien ja tikkujen massatuotanto on historiallisesti keskittynyt alueille, joissa on ollut halpaa koivu- ja/tai poppelipuuta yhdistettynä alhaisiin työvoimakustannuksiin – käytännössä Venäjälle, Itä-Eurooppaan ja etenkin Kiinaan ja muualle Aasiaan.”

    Puinen haarukka huutaa ekologisuutta muovia uhkuvassa salaattipakkauksessa.
    Puinen haarukka huutaa ekologisuutta muovia uhkuvassa salaattipakkauksessa. Kuva: Elias Piilola

    Puisia haarukoita ja veitsiä on ilmestynyt salaattiannoksiin runsaasti sen jälkeen, kun kertakäyttömuoveja kieltävä direktiivi astui voimaan kesällä 2021.

    Salaattiannoksia ja -aineksia kauppoihin toimittava Fresh Servant Group käyttää salaateissaan puuhaarukoita.

    ”Haarukoidemme raaka-aineena käytetty koivupuu on FSC-sertifioitua, mikä tarkoittaa, että puu on peräisin vastuullisesti hoidetuista metsistä, ja sen alkuperä voidaan jäljittää koko toimitusketjun läpi”, kertoo yhtiön viestintäjohtaja Minna Sillanpää.

    Yhtiö ei kilpailullisista syistä kommentoi käyttämiensä aterimien toimittajia eikä hankintamääriä.

    Uutta niin salaattihaarukoissa kuin kaupoissa kuluttajakäyttöön myytävissä ruokailuvälineissä ovat biokomposiittiaterimet. Niitä valmistaa omalla tehtaallaan Outokummussa suomalainen Nature Line Cutlery.

    Aterimien raaka-aine on yli 95-prosenttisesti puuperäistä, ja se valmistetaan metsäteollisuuden sivuvirroista.

    Materiaali on kehitetty yhteistyönä UPM:n ja Stora Enson kanssa. UPM kuitenkin lopetti materiaalin valmistamisen vuonna 2024. Nature Line joutui siirtämään tuotteiden materiaalin valmistuksen uudelle toimijalle, joka löytyi Ruotsista.

    Ruotsalaisella biokomposiitilla on yhteys Suomeen, sillä Woodcomposite Sweden syntyi, kun Stora Enso myi puuyhdisteitä valmistavan liiketoimintayksikkönsä Sweden Timber Groupille 2023.

    Kun EU kielsi muoviset kertakäyttöaterimet, outokumpulainen Nature Line Cutlery alkoi valmistaa niitä puuperäisestä biokomposiitista. Aterimet ovat konepestäviä ja uudelleen käytettäviä.
    Kun EU kielsi muoviset kertakäyttöaterimet, outokumpulainen Nature Line Cutlery alkoi valmistaa niitä puuperäisestä biokomposiitista. Aterimet ovat konepestäviä ja uudelleen käytettäviä. Kuva: Elias Piilola

    Nature Linen liikevaihto oli viisi miljoonaa euroa vuonna 2025. Tulos on ollut viime vuodet tappiollinen, viimeksi -0,4 miljoonaa euroa. Tulos on kuitenkin kohentunut toissa vuoden -1,8 miljoonasta. Nature Linen omavaraisuus on heikot kymmenen prosenttia.

    Toimitusjohtaja Markku Janhunen kertoo, että yrityksen tuotteiden myynti on nyt kovassa kasvussa, ja hän uskoo, että parempaan päin mennään.

    ”"OIimme yhtiönä haastavassa edelläkävijän asemassa uudelleenkäytettävien aterimien markkinassa. Trendi on muuttunut parissa vuodessa. Uudelleenkäytettävyys on tullut lainsäädännön myötä vahvemmin markkinoille.”

    Yhtiö on lanseerannut uusia tuotteita, kuten lautaset, mukit ja kulhot. Janhunen muistuttaa, että kaikki heidän tuotteensa ovat uudestaan käytettäviä ja ne voi pestä koneessa.

    Nature Linen tuotteita myydään yli 20 maassa. Erityisen positiivinen yllätys on ollut Sveitsi, jossa kauppaketjut miettivät vastuullisuutta todella tarkasti, Janhunen iloitsee.

    HS: Jäätelötikku-tehdas paloi Pernajassa

    HS: Jäätelötikkutehdas konkurssiin

    Lisää aiheesta
    • Alma joutuu käyttämään kauluria, jottei se nuole saamaansa kipulaastaria tai leikkaushaavaa. Koira on toipunut jo hyvin, mutta ennen leikkausta omistajat valmistautuivat pahimpiin mahdollisiin uutisiin.

      Alma-koira ahmaisi puisen jäätelötikun ja joutui leikkaukseen – "Tästä lähtien meidän perheessä tarjotaan jäätelö lautaselta"

    • Lähivuosina kieltolistalle ovat menossa muun muassa vanupuikot. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

      Nyt se on varmistui: Muoviset pikkutuotteet vanupuikoista haarukoihin kielletään

    • Ford on tutkinut oliivin korjuussa syntyvän puujätteen käyttöä autonosien valmistukseen.

      Autot | Autojen vihreä vallankumous etenee − puu ujuttautuu autonosien materiaaksi

      Tilaajalle
    • UPM on lomauttanut viime aikoina työntekijöitään myös useilla paperitehtaillaan ympäri Suomea.

      Metsäteollisuus | UPM:n muutosneuvotteluille raju päätös – yhtiö lopettaa biokomposiittien valmistuksen, vaikutuksia yli 50 työpaikkaan

    • Vähennä ja vältä, kierrätä ja korvaa muovi

    Artikkelin aiheet
    jäätelötikku
    biokomposiitti
    kertakäyttöaterin
    puuteollisuus
    jäätelö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa