

Kysynnän kasvusta päätellen pienmetsäkoneet ovat tulleet pysyvämmin käyttöön Suomessa niin metsänomistajilla, metsäpalveluyrittäjillä kuin urakoitsijoillakin.
Suosion taustalla on pienmetsäkoneiden valmistajien ja maahantuojien mukaan yksi keskeinen syy: ensiharvennuksiin halutaan kevyempää kalustoa.
Suomessa suosituimpia ovat monipuolisuutensa ansiosta yhdistelmäkoneet. Samalla koneella voidaan hakata ja kuljettaa, ja vaihto harvesterista ajokäyttöön tai päinvastoin vie vain 15-30 minuuttia.
Kasvusta huolimatta Suomessa ollaan volyymeissa huomattavasti Ruotsia jäljessä. Tämä selittyy historialla ja asenteella: Ruotsissa pienmetsäkoneet otettiin käyttöön jo 1970-80-luvuilla, sillä sikäläiset metsänomistajat eivät halunneet päästää isoja koneita harvennusmetsiinsä.
Kalajoen Proforest-näyttelyssä neljän eri merkin osastolla oli esillä niiden valikoimista ajo- ja/tai hakkuukoneiden lisäksi myös yhdistelmäkoneita.
”Suomessa ensiharvennusten pienkoneille naureskeltiin aluksi, mutta ei naureskella enää.”
Ranualaisen Jarcrac Forest Finland oy:n valmistamista koneista kotimaassa suosituin on 8-pyöräinen yhdistelmäkone. Metsäkonemyyjä Jere Konttilan mukaan metsänomistajan on kannattavaa aloittaa sellaisella ensiharvennuksilla, koska yhdellä koneella tekee kaksi työtä.
”Samaa pätee myös aloittavaan urakoitsijaan, kun aluksi tarvitsee investoida vain yhteen koneeseen.”
Ajokoneidenkin kysynnän kasvuun on hänen mukaansa selkeät syyt: metsänomistajat vaativat harvennuksille kevyempää kalustoa ja parempaa korjuujälkeä. Urakoitsijoille puolestaan pienkone on nykytilanteessa kannattava investointi.
”Käytetyilläkin koneilla on toimivat markkinat Suomessa.”

Ruotsalaisen Kranmanin myynti lähti viime vuoden lopulla kasvuun Suomessa ja on jatkunut edelleen metsänomistajien kiinnostuttua entistä enemmän pienkoneesta omien metsien ensiharvennuksissa.
Merkkiä maahantuovan vöyriläisen Kranman Finland oy:n yrittäjän Simon Nygårdin mukaan kasvu koskee entistä enemmän myös yhdistelmäkoneita.
”Teemme läheistä yhteistyötä naapurikunnassa Mustasaaressa toimivan Syketecin kanssa, jonka Jobo ST35 Rabbit -sykeharvesteri on loistava yhdistelmäkoneen hakkuupää ensiharvennuksiin. Varustamme yhdistelmäkoneen täysin valmiiksi jo tehtaalla.”
Pienmetsäkoneiden markkinat ovat hänen mukaansa toimineet Suomessa kunnolla vasta viitisen vuotta. Maailmalla kysyntä on kova eikä tehdas ehdi valmistaa koneita sitä vastaavasti.
”Siksi käytetyilläkin koneilla on toimivat markkinat myös Suomessa”, hän huomauttaa.

Pertti Säämänen virolaista Kineticiä maahantuovasta ja markkinoivasta pieksämäkeläisestä Metsä-Säämänen oy:stä vahvistaa niin ikään, että pienmetsäkoneiden kysyntä menee koko ajan ylöspäin.
”Suomessa ensiharvennusten pienkoneille naureskeltiin aluksi, mutta ei naureskella enää”, hän kuittaa.
Suomessa Kineticin tyypillinen kohderyhmä ovat metsäpalveluyrittäjät sekä alle tuhat hehtaaria metsää omistavat metsänomistajat. Vaikka Kinetic valmistetaan Virossa, Säämäsellä on kuitenkin merkittävä rooli koneen suunnittelussa ja tuotekehityksessä.
Suomessa myynnissä on kahta eri koon Kineticiä, joista pienempään saa hakkuupääksi sykeharvesterin ja isompaan Crelean AH-pienpuuharvesterin. Kuormatilaa saa kasvatettua ajokoneena 60 sentillä.
Säämäsen mukaan yhdistelmävaihtoehto on suosituin eli melkein kaikki asiakkaat hankkivat myös hakkuupään.
Muun muassa ruotsalaista Terri-pienmetsäkonetta maahantuovan seinäjokelaisen Suomen Työkoneen Jari Lahti korostaa pienmetsäkoneiden alhaista kustannustasoa harvennushakkuissa.
”Niiden käyttökustannukset ovat huomattavasti pienemmät kuin isoilla harvestereilla, joita ei ole tehty ensiharvennuksiin.”
Lahti havainnollistaa, että pienmetsäkone maksaa huomattavasti vähemmän kuin iso harvesteri, mutta silti sillä tekee saman määrän ensiharvennusta kuin isolla. Lisäksi sen käyttökustannukset ovat kolmasosan isojen koneiden käyttökustannuksista.
”Mitä suurempaa metsänomistajan liiketoiminta on, sitä halvemmaksi harvennukset tulevat pienempien käyttökustannusten vuoksi.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
