• Näin maatalous- ja metsäaloille haettiin: viime vuosina hakijamäärät ovat olleet nousussa, mutta kaikkein kovin hakuhuippu oli koronan aikaan

    Luonnonvara-alan hakijamäärissä kasvua. Maataloustausta vaikuttaa edelleen vahvasti.
    Tilaajalle
    Luonnonvara-alalla on vakaa asema opiskeluvalinnoissa. Viime vuosina hakijamäärät ovat olleet kasvussa eri koulutusohjelmissa.
    Luonnonvara-alalla on vakaa asema opiskeluvalinnoissa. Viime vuosina hakijamäärät ovat olleet kasvussa eri koulutusohjelmissa. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Koulutus
    13.7.202310:00
    Niko Rytsä

    Kiinnostus maatalousalaa kohtaan on kasvussa. Hakijamäärät ovat kasvaneet. ”Erityisesti ammattkikorkeakoulujen luonnonvara- alojen hakijamäärät ovat kasvaneet”, kertoo MTK:n koulutus- ja tiedepolitiikan johtaja Susanna Kumpulainen.

    ”Helsingin yliopiston maataloustieteiden kandiohjelman hakijamäärät ovat olleet viime vuodet vakaita. Hakijamäärä osuu 300 tuntumaan,”, kertoo maataloustieteiden kandidaattiohjelman johtaja Hanna-Riitta Kymäläinen Helsingin yliopistolta.

    ”Maatalous alana kiinnostaa, ruoantuotanto on merkittävä sekä ajankohtainen aihe. Lisäksi opintojen monipuolisuus on hakijoita kiinnostava vetovoimatekijä”, Kymäläinen analysoi.

    Maa- ja metsätalouskoulutusta tarjoavat oppilaitokset Suomessa

    ammattikoulut (21 kappaletta)

    ammattikorkeakoulut (10 kappaletta)

    yliopistot (2 kappaletta)

    ”Syksyisin aloittavia opiskelijoita on 78. Tästä määrästä noin puolet valitaan ylioppilastutkintotodistuksen ja toinen puoli valintakokeen perusteella. Aikaisemmat koulutustaustat tai arvosanat eivät ole este sisään pääsemiselle”, Kymäläinen täsmentää.

    Hämeen ammattikorkeakoulun Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmaan hakijoita oli tänä vuonna 251 ja aloituspaikkoja on 90. Ensisijaisia hakijoita oli 85, kertoo Maaseutuelinkeinojen ja Smart Organic Farming -koulutuspäällikkö Emma Nylund.

    ”Alaa tullaan opiskelemaan eri syistä. Osa haluaa hakea tietoa ja osaamista omaa tilaa varten. Toiset haluavat kehittää maataloutta esimerkiksi asiantuntijan tai tutkijan työn kautta”, täsmentää Nylund

    Sekä Kymäläinen että Nylund tunnistavat maatalousalaa opiskelevilla olevan usein kytkös maatalouteen, vaikkapa tausta perheen tai suvun maatilalta.

    Metsäalaa Helsingin yliopistoon haki opiskelemaan 470 ihmistä. Luku on kasvanut viime vuodesta 16 prosenttia, selviää opetushallinnon verkkopalvelu Vipusesta.

    Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun haki 257 ihmistä, laskua hakijamäärässä edellisvuoteen verrattuna 5,2 prosenttia.

    Aloituspaikkoja oli Helsingissä 68 ja Joensuussa 45. Hakijoita yhtä aloituspaikkaa kohden oli Helsinkiin 7 ja Joensuuhun 5,7.

    Aikaisempiin vuosiin verrattuna hakijamäärät metsäalan yliopistokoulutukseen ovat maltillisella tasolla. Helsingissä huippuvuosi oli 2020, jolloin hakijoita oli lähes 600. Itä-Suomessa taas vuonna 2021 oli 330 hakijaa, mistä on tultu hieman alaspäin kuluneina kahtena vuotena.

    Kun tarkastellaan maatalous- ja metsäalan yliopistokoulutukseen hakijoita vuodesta 2017 alkaen, kokonaisuutena hakijamäärät ovat kasvaneet kaikissa alan yliopistokoulutuksissa.

    Kevään 2023 yhteishaussa hakeneiden opiskelupaikat alkavat olla jo selvillä. Kevään ensimmäisessä ja toisessa haussa hakeneiden tulee ottaa opiskelupaikka vastaan viimeistään 14.7.2023 klo 15.00 mennessä.

    Lisää aiheesta
    • Iitu Lahti-Mononen

      Koulutus | Opiskelijagallup ‒ mikä vaikuttaa opiskelupaikan valintaan?

      Tilaajalle
    • Sanni Railavuo opiskelee eläintenhoitajaksi.

      Koulutus | Maa- ja metsätalouden opiskelu kiinnostaa nuoria edelleen

      Tilaajalle
    • Rehtori Tapio Varmolan mukaan agrologiopintojen siirrosta Seinäjoelle koituisi toiminnallisia ja taloudellisia hyötyjä.

      Rehtori perustelee agrologien kaupunkiopintoja: "Ristiinpölytyksestä olisi hyötyä"

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle