• Kysyntä on heikkoa, säännöt epäselviä, tukkuporras puuttuu – metsien luomukeräily kituu

    Kerääjät pitävät välivuotta tai luomusertifikaatista luovutaan.
    Tilaajalle
    Metsän luomutuotteilla on myönteinen mielikuva, mutta esimerkiksi kuusenkerkän keräämisestä on vaikea kehittää liiketoimintaa.
    Metsän luomutuotteilla on myönteinen mielikuva, mutta esimerkiksi kuusenkerkän keräämisestä on vaikea kehittää liiketoimintaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Luonto
    3.5.202314:45
    Sami Suojanen

    Hyvistä aikeista huolimatta lisätulojen hankkiminen metsästä on vaikeaa. Metsän luomutuotteilla ei juuri nyt näytä olevan kysyntää, kerättävät määrät ovat pieniä tai luomusertifikaatin määräykset saattavat olla ylitsepääsemättömiä.

    Eteläpohjalainen Kauhavan yhteismetsä on myynyt esimerkiksi kuusenkerkkää ja kuorta nuorista männyistä. Myyntituotteiden taustalla on luomu­sertifiointi, jonka yhteismetsä haki mailleen kaksi vuotta sitten.

    Tänä vuonna kerääminen jää kuitenkin tekemättä, koska luomuraaka-aineiden kysyntä on ollut heikkoa.

    ”Luomutuotteet eivät ole käyneet kaupaksi. Se koskee maataloustuotteita ja heijastuu myös metsätalouden tuotteisiin”, kertoo Kauhavan yhteismetsän sihteeri Arto Valkama.

    Toisena syynä ovat keruusäännösten muutokset.

    ”Meillä muutokset koskevat erityisesti männyn kuorta. Uuden tulkinnan mukaan kaikilla ketjuun osallistuvilla pitäisi olla sertifikaatti, mutta tästä on kuulunut toisenlaistakin tulkintaa.”

    Valkama sanoo, että metsän luomuraaka-aineilla ei ole kunnon markkinakanavia. Siellä täällä toimii yksittäisiä kerääjiä ja yksittäisiä ostajia, mutta tukkuporras puuttuu.

    Tukku pystyisi ostamaan isompia määriä ja luomaan pitkäjänteisyyttä. Lisäksi tarvitaan uutta tutkimusta siitä, mihin kaikkeen metsän luomuraaka-aineita voi ja kannattaa käyttää.

    Valkaman mukaan Metsäkeskuksessa on käynnistymässä projekti, jossa muun muassa kartoitetaan nykyiset toimijat ja haastatellaan heitä. Yhtenä tavoitteena on ehdotus siitä, miten metsäpohjaisten raaka-aineiden tukkutoiminta voisi käynnistyä.

    Maaseutuyrittäjä Heini Katajisto pyörittää yhden naisen monialayritystä Sysmässä. Luomutuotteiden keruu metsästä kuului hänen palvelutarjontaansa viime vuoden loppupuolelle asti.

    ”Luovuin luomukeruusertifikaatista, koska menekkiä oli vähän. Sertifikaatti oli liian kallis harrastuksen vuoksi. En saanut siitä edes vuosikulua takaisin”, Katajisto sanoo.

    Vuonna 2022 sertifikaatin valvontamaksut nousivat ja ylläpito maksoi 448 euroa. Sitä ennen vuosikulu oli noin 300 euroa.

    Katajisto keräsi kuusenkerkkää, koivunlehtiä ja horsmaa.

    ”Määrät olivat pieniä. Asiakkaana ollut jatkojalostajakin luopui luomusta, koska se oli hänelle työläs ilman vastaavaa hyötyä.”

    Katajisto hyödyntää palstojensa antimia muun muassa havu-, joulukuusi- ja vihtamyynnissä.

    ”Niistä kertyy enemmän tuloja ja toki ne vievät myös aikaa.”

    Katajisto saattaa palata luomuun, mutta se vaatii toimitusmäärien kasvua samoin kuin aktiivista asiakashankintaa.

    Saimaan Keruutuote Osuuskunta on perustettu vuonna 2020. Sen jäseninä on kaakkoissuomalaisia metsänomistajia. Osuuskunta tarjoaa jäsenilleen luon­non­ke­ruu­tuot­tei­den myynti- ja välityspalveluja.

    Osuuskunnan puheenjohtaja Markku Kivistö sanoo, että luomutuotteilla on hyvä mielikuva ja niitä periaatteessa halutaan, mutta niitä ei kuitenkaan osteta. Kivistö tuntee erityisesti koivun mahlaan liittyvän keräyksen.

    ”Julkiset ja puolijulkiset tahot puhuvat luomusta, mutta eivät lainkaan liiketoiminnasta, joka siihen ympärille pitäisi saada pystyyn”, Kivistö toteaa.

    Hänen mukaansa mahlasta jalostetun juoman hinta luomuna nousee pienen mittakaavan toimintana niin korkeaksi, että suomalainen kuluttaja jättää sen ostamatta.

    ”Luomuna mahla pitää pastöroida ja suodattaa, jotta se saadaan säilymään. Tuotteella pitää olla myyntiaikaa kaupassa. Nämä vaiheet nostavat hintaa.”

    Kivistön mielestä parempi olisikin tehdä puhtaita suomalaisia tuotteita ilman luomustatusta. Mahlan tapauksessa se tarkoittaisi, että juomaan on lisätty säilöntäainetta.

    ”Tärkeintä on hyvänmakuinen juoma ylioppilasjuhliin, juhlapöytään tai vaikka virvoitusjuomaksi.”

    Kivistö laskee, että tällä reseptillä pienempikin volyymi riittäisi tuotannon aloittamisen ja raaka-aineiden keräämiseen saataisiin rakennettua taloudellisesti järkevä paketti.

    Lisää aiheesta
    • Kuusenkerkkää voidaan hyödyntää esimerkiksi elintarvikkeissa ja luonnonkosmetiikassa.

      Metsänhoito | Yhteismetsä ryhtyi myymään kuusenkerkkää ja muita luonnontuotteita, mutta jäikö rahaa viivan alle? ”Sen verran kannattavaa, että kannattaa jatkaa”

      Tilaajalle
    • Männynkuorta käytetään muun muassa lääke-, kosmetiikka- ja elintarviketeollisuudessa.

      Marjat ja sienet | Männyn kantohinta nousi kolmanneksella, kun yhteismetsä myi puun ja kuoren erikseen

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle