• Tuleeko EU-asetuksesta byrokratiahirviö? Jokainen metsätuote yhdistyy tuhansien hakkuiden tietoihin, joita säilytetään viisi vuotta

    Komissio ei valmistelussaan noteerannut esimerkiksi esityksiä, että koko homma olisi voitu hoitaa metsäsertifioinnilla. Siihen komissio ei viisaudessaan luota.
    Tilaajalle
    Asetuksen mukaan jokaisen metsätuotteen osalta on kyettävä osoittamaan, ettei sen valmistaminen ole heikentänyt metsien tilaa.
    Asetuksen mukaan jokaisen metsätuotteen osalta on kyettävä osoittamaan, ettei sen valmistaminen ole heikentänyt metsien tilaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäpolitiikka
    26.6.202311:09
    Kolumni
    Hannes Mäntyranta

    Euroopan komission metsäkatoasetus on saanut julkisuutta vaikutuksillaan maatalouteen. Vähemmän on kerrottu siitä, mitä se tekee metsäalalle.

    Se tekee, ja paljon hullumpaa kuin maatalouteen.

    Asetuksen mukaan jokaisen metsätuotteen osalta on kyettävä osoittamaan, ettei sen valmistaminen ole heikentänyt metsien tilaa, kuten muuttanut metsää maatalouskäyttöön, tai ”ikimetsää” talousmetsäksi.

    Tämä täytyy osoittaa jokaisen sellaisen metsäkiinteistön osalta, jolta tuotteeseen on tullut raakapuuta.

    Sitä varten puuraaka-aineen tai metsätuotteen kauppaajan – esimerkiksi metsänomistajan – on tehtävä ”asiallisen huolellisuuden” vakuutus ja toimitettava komissiolle tieto, miltä metsäkiinteistöltä puuta on hakattu.

    Tämän jälkeen komissio julkistaa hakkuuta vastaavan referenssinumeron. Sen avulla metsäkiinteistö, jossa hakkuu on tehty, voidaan paikallistaa.

    Metsäyhtiö liittää numeron tuote-eräänsä. Tiedot säilytetään viisi vuotta. Numeron avulla kuka tahansa voi selvittää minkä hyvänsä metsätuotteen metsäkatovaikutuksen kansalliselta viranomaiselta, joka Suomessa on todennäköisesti Ruokavirasto.

    Asetuksen vaatima byrokratia ja työvoiman määrä on valtaisa. Referenssinumeroita voi olla yhtä tuote-erää kohti tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia.

    Sellutehdas saa puunsa tuhansilta eri metsäkiinteistöiltä.
    Sellutehdas saa puunsa tuhansilta eri metsäkiinteistöiltä. Kuva: Markku Vuorikari

    Ajatellaan paperipinkkaa. Riippuen paperin laadusta, siihen on voitu käyttää 3–4 eri tehtaalta tulevaa sellulajia. Jokaiselta tehtaalta on selvitettävä, mistä ne ovat ostaneet puuta, mutta se on selvitettävä myös jälkimarkkinoilta ostettavan puun osalta. Tämän puun sellutehdas ostaa esimerkiksi sahalta, joka on saanut avohakkuultaan tukin lisäksi itselleen tarpeetonta sellupuuta.

    Sahojen hakkuilta tulee lisää referenssinumeroita myös sitä kautta, että ne myyvät tukin sahaamisessa syntyvän pintapuun sellutehtaalle.

    Referenssinumeroita tulee yksin Suomessa varmuudella pitkälti yli 100 000 joka vuosi, sillä niin monta hakkuuta maassa vuosittain tehdään. Samalta hakkuulta tulee puuta lukemattomiin eri tuotteisiin, mutta on epäselvää, onko hakkuulla sama referenssinumero riippumatta siitä, mihin tuotteeseen hakkuulta saatu puu käytetään.

    Numeroitahan maailmassa riittää. Voi olla, että komissio on luonut byrokratiahirviön, jota ei saa millään toimimaan.

    Komissio ei valmistelussaan noteerannut esimerkiksi esityksiä, että koko homma olisi voitu hoitaa metsäsertifioinnilla. Siihen komissio ei viisaudessaan luota.

    Toistaiseksi metsäalalta sanotaan, että ”nyt ei voi pakittaa”, täytyy vain yrittää panna lainsäätäjän sitova päätös toteen.

    Saamme nähdä, kuinka käy.

    Kirjoittaja on toimittaja, joka on seurannut pitkään metsäasioita.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkatoasetuksen takautuvuus voi koitua ongelmaksi tiloille, jotka ovat kaataneet puita uusien rakennusten tieltä vuoden 2020 jälkeen.

      Metsäpolitiikka | Metsäkatoasetus hyväksyttiin parlamentissa – Sarvamaa tyrmää nauta- ja lypsykarjatiloille epävarmuutta luovan asetuksen: ”Komissio sortuu tässä pahimman luokan moraaliposeeraukseen”

    • Suomen suurimpiin lukeutuvalla - ellei jopa suurimmalla - Satu ja Jorma Korhosen omistamalla navetalla Lapinlahdella on pituutta 246 metriä. Isojen uusien navetoiden alle saattaa hyvinkin jäädä metsää.

      Metsäpolitiikka | EU hyväksyi uusien navetoiden rakentamista hankaloittavan metsäkatoasetuksen – Suomi äänesti tyhjää

    • Maatalous | Kuppi nurin metsäkatoasetuksesta

    • EU:n metsäkatoasetus vaikuttaa Suomessa nautakarjan tuotantoa koskeviin investointeihin.

      Maatalous | EU:n metsäkatoasetus tulee voimaan kesäkuun lopussa ‒ MMM suosittaa yhä nauta- ja lypsykarjatiloja viivästyttämään uusia investointeja

    • Selvyyttä metsäkatoasetuksen vaikutuksista navettarakentamiseen tuskin saadaan lähiakoina.

      Maatalouspolitiikka | Ylijohtaja Kaila vastaa MTK:n Marttilan kritiikkiin metsäkatoasetuksen viestimisestä: ”Olisi ollut vastuutonta, jos asiasta olisi vaiettu ja jätetty varoittamatta viljelijöitä”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin