• Kankaanpää lahjoittaa Ristomatti Hakolalle metsäpalstan – ”Jos menestystä tulee jatkossakin maailmalla, kyllä meillä täällä metsää riittää”

    Hakolalle palkintometsä on jo toinen.
    Hiihtäjä Ristomatti Hakola (keskellä) osallistui Iivo Niskasen kanssa Forssan poniajoihin kesällä 2019.
    Hiihtäjä Ristomatti Hakola (keskellä) osallistui Iivo Niskasen kanssa Forssan poniajoihin kesällä 2019. Kuva: Maija Partanen
    Metsä|Metsä
    17.3.202316:11
    Jukka Hämäläinen

    Kankaanpään kaupunki palkitsee hiihtäjä Ristomatti Hakolan menestyksestään metsäpalstalla. Hakola saavutti Planican MM-kilpailujen viestistä hopeaa.

    Itse asiassa palkintometsä on Hakolalle jo toinen, sillä Kankaanpää lahjoitti hänelle puuhapalstan myös kaksi vuotta sitten, kun hän voitti Oberstdorfissa MM-hopeaa parisprintistä.

    ”Ensimmäinen palkintopalsta oli puolitoista hehtaaria, ja laajensimme sitä nyt hehtaarilla. Alue on oikein komeaa mäntymetsää”, kaupunginjohtaja Mika Hatanpää kuvailee.

    Metsäpalstalla palkitseminen ei liene ihan yleisimmästä päästä huomionosoituksia.

    ”En ole kuullut vastaavasta muualta. Yleensähän annetaan omakotitontteja. Ajattelimme, että metsäpalsta sopii Hakolalle, koska hiihtäjänä ja suunnistajana hän viihtyy luonnossa.”

    Hakola ei tällä hetkellä asu Kankaanpäässä, mutta on syntynyt, kasvanut ja viettänyt nuoruutensa pitäjässä.

    ”Ehkä Ristomatti voisi tuonne palstalle halutessaan vaikka laavun rakentaa”, kaupunginjohtaja heittää.

    ”Ja jos hänelle tai muille urheilijoillemme tulee jatkossakin menestystä maailmalla, niin kyllä meillä täällä metsää riittää”, hän vihjaa.

    Ristomatti Hakolan palkintopalstalla kasvaa komeaa mäntymetsää. Kuvituskuva.
    Ristomatti Hakolan palkintopalstalla kasvaa komeaa mäntymetsää. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Ristomatti Hakola / Ekslätts Sacrifice jyräsi loppusuoralla ohi  Jari Räisäsen / Diaz Dark (numero 2) ja Perttu Hyvärisen / Signhill´s Lucky. Takaa ulkoa lähenevät Iivo Niskanen / Pomona II eivät mahdu kuvaan.

      Hiihtäjä Ristomatti Hakola voittoisa myös poniohjastajana – "Säästeltiin vähän Sakkea seuraavaan lähtöön"

    • Urheiluselostaja Pertti Tapola haluaa pitää koivikkonsa edustuskunnossa.

      Oma metsä ja metsänhoitotyöt tuovat pysyvyyden tunnetta ja hengähdystaukoa urheiluselostaja Pertti Tapolalle

    • Risto Hanhisuanto ahkeroi viiden hehtaarin tilallaan Sastamalassa. Hän ei odota puuhapalstaltaan suurta taloudellista tuottoa mutta sitäkin enemmän hikeä ja hyvinvointia.

      Osa hakee polttopuut, osa kasvattaa kuntoaan – Pienillä metsäpuuhapalstoilla riittää kysyntää

    Artikkelin aiheet
    Ristomatti Hakola
    Kankaanpää
    mm-kilpailut
    metsäpalsta
    hiihto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa