

”Tehkää työt samalla tavalla kuin tekisitte ne myös omassa metsässä.”
Tämä ohje on kulkeutunut Aallon perheyrityksessä sukupolvelta toiselle.
Iin Jakkukylässä toimiva Metsä Aalto on vahva osaaja, sillä perhevetoinen yritys harjoittaa metsäkoneurakointia jo kolmannessa polvessa.
Yrityksen nykyinen veturi, Teemu Aalto on kiitollinen, että koneen puikoissa viihtyvät myös perheen lapset, Roope, Roni ja Roomeo.
”Aika näyttää, miten ja missä muodossa lapset ovat mukana jatkosuunnitelmissa. Tällä hetkellä pojista kaksi työskentelee yrityksessä ja kolmaskin on jo ottanut tuntumaa ajokoneeseen. Myös Renee-tytär on käynyt kokeilemassa ajohommia, joten mukavasti mennään jo kolmannessa polvessa”, yrittäjä iloitsee.
”Työhyvinvointi on suorassa yhteydessä työn laatuun.” Teemu Aalto

Parkkuukeikoista se kaikki alkoi. Elettiin vuotta 1965, jolloin Teemu Aallon isä, Pentti Aalto hankki yhdessä veljensä Pekka Aallon kanssa parkkuukoneen ja aloitti yhteisen yritystoiminnan.
”Kaukaisimmat työmaat sijaitsivat Venäjän rajalla. Parkkuureissuille lähdettiin aina viikoksi ja sunnuntaisin käytiin kotona vaihtamassa puhtaat vaatteet”, Teemu Aalto kertoo.
Ajan saatossa veljesten yritystoiminta kasvoi. Vuonna 1975 taloon tulivat ensimmäiset Kockums-merkkiset ajokoneet ja muutama vuosikymmen myöhemmin toimintaa ryhdyttiin pyörittämään Metsä Aalto-nimikkeen alla. Vuonna 1985 yrityksessä siirryttiin ”Vidgrénin leiriin”, kun taloon tuli ensimmäinen Ponsse-ajokone.
Kaukaa ei tarvinnut Teemu ”Pentinpoika” Aallonkaan hakea tulevaisuuden uraa.
”Kasvoin koneen kopissa, joten ammatinvalinta oli täysin selvä. Metsäkoulu antoi kuitenkin hyvää lisämaustetta alaan, joten 1990-luvun alkupuolella olin valmis ostamaan osakkuuden yrityksestä. Mukaantuloni merkitsi samalla pientä kasvua, sillä kahden ajokoneen rinnalle hankittiin vuonna 1993 ensimmäinen harvestari.”
”Mitään ei jätetä sattuman varaan. Niinpä esimerkiksi työturvallisuus on asia, johon panostetaan ja siitä myös huolehditaan.” Sari Aalto
Lopullinen sukupolvenvaihdos Metsä Aallossa tehtiin vuonna 2006.
”Askel oli merkittävä, sillä tämän jälkeen tuli halu kasvaa ja kehittyä. Kasvu on ollut kuitenkin maltillista. Viimeiset kymmenen vuotta olemme urakoineet neljällä koneketjulla ja tällä määrällä mennään myös jatkossa. Tärkeintä on pitää toiminta vakaana ja langat omissa käsissä”, Teemu Aalto luonnehtii.
Sari ja Teemu Aallon perheessä myös työntekijöistä pidetään hyvää huolta.
”Työhyvinvointi on suorassa yhteydessä työn laatuun. Mitään ei jätetä sattuman varaan. Niinpä esimeriksi työturvallisuus on asia, johon panostetaan ja siitä myös huolehditaan”, Sari Aalto alleviivaa.
”Erityisesti hakkuukoneen ohjaamossa täytyy hallita monet asiat. Muutos vaatimustason osalta on ollut kova, sillä vielä 1980-luvulla ei tarvinnut juuri muuta kuin ajotaitoja.” Teemu Aalto
Metsä Aalto työllistää oman perheen lisäksi 6-8 vierasta metsäkoneenkuljettajaa.
”Pienellä porukalla pyöritetään, joten särkymävara on olematon. Kuljettajapula näkyy meidänkin riveissä. Osaltaan siihen vaikuttaa kova vaatimustaso ja myös se, että tuotantotavoitteet ovat korkeat. Nykypäivän metsäkoneenkuljettajalta edellytetään rautaista ammattitaitoa, johon niputetaan myös tietotekniikan osaaminen. Erityisesti hakkuukoneen ohjaamossa täytyy hallita monet asiat. Muutos vaatimustason osalta on ollut kova, sillä vielä 1980-luvulla ei tarvinnut juuri muuta kuin ajotaitoja”, Teemu Aalto selvittää.
Metsä Aalto on saanut kuljettajapulaan helpotusta kouluttamalla osan kuskeista itse.
”Oppisopimuskoulutus sekä yhteistyö alan oppilaitosten kanssa on osoittautunut erinomaiseksi keinoksi varmistaa puun liikkuvuus. Puuta tarvitaan, samoin osaamista, joten se joka haluaa tehdä töitä, sitä on nyt tarjolla. Metsätalouden näkymät ovat kaikin puolin hyvät. Ja onneksi molemmin puolin puuta, sillä metsäyhtiöiden mittavat investoinnit lähiseudulle vaikuttavat myös puun hintoihin”, Aallot iloitsevat.
Metsäkoneurakointi
Paikkakunta Ii
Perustettu 1982, sukupolvenvaihdos 2006
Yrittäjä Teemu Aalto, perheyritys
Palvelut: harvennus, avohakkuut, energiapuunkorjuu
Neljä koneketjua
Työntekijöitä 10-12
Päätoimeksiantaja Stora Enso
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
